Viimeiset bileet Kiovassa – viikko ennen sotaa
”Olin toimittaja Suvi Turtiaisen kanssa Kiovassa reilu viikko ennen sotaa. Ajatuksena oli tutkia, mitä pinnan alla tapahtuu; katsoa nuorten näkökulmasta, miten Venäjän uhka vaikuttaa.
Kiovasta oli tullut Venäjän vuoden 2014 sotatoimien jälkeen uuden klubikulttuurin keskus, ikään kuin uusi Berliini. Klubeille ei kuitenkaan niin vain mennä kameran kanssa. Niillä on yleensä hyvin tiukka kuvauskielto. Sain onneksi kontaktin Kiovaan vanhan tuttuni kautta ja niin DJ-tuottaja Daniel Detcomista tuli tavallaan paikallinen fikserimme. Hänen avullaan pääsimme kuvaamaan ja haastattelemaan ihmisiä.
Valitsin tämän kuvan, koska se oli yksi mieleenpainuvimmista reportaaseista, joita olen ollut tekemässä. Kuva näyttää, miten sodan uhkaa ei otettu vielä ihan tosissaan, ei uskottu, että Venäjä oikeasti hyökkäisi. Elettiin kuin viimeistä päivää.
Jutun julkaisusta meni viisi päivää siihen, että Ukrainan sota alkoi.”
Alasammuttu venäläiskopteri ukrainalaisella viljapellolla
”Olin toimittaja Mika Mäkeläisen kanssa viime vuoden toukokuussa lähellä Mykolaivin rintamaa. Ennen tätä tilannetta olimme käyneet juoksuhaudoissa ja jutelleet ihan tavallisten ihmisten kanssa, jotka asuvat lähellä rintamaa.
Normaalisti toimittajat ja kuvaajat liikkuvat armeijan saattajan mukana. Kapteeni Serhij halusi näyttää meille tämän viikkoa tai kahta aikaisemmin keskelle viljapeltoa pudotetun venäläisen taistelukopterin. Tässä kauniin paikan keskellä töröttävässä taistelukopterissa on jotain hyvin vertauskuvallista, kun niin suuri osa maailman viljasta on peräisin Ukrainasta.”
Javorivin ohjusiskussa kuolleiden ukrainalaissotilaiden muistotilaisuus
”Satuimme Mika Mäkeläisen kanssa olemaan Lvivissä, kun venäläiset ampuivat ohjuksia Javovirin sotilastukikohtaan, jossa oli paljon myös vierastaistelijoita, suomalaisiakin. Iskussa kuoli 35 ihmistä. Tässä kuvassa kuolleiden ukrainalaisten sotilaiden omaiset surevat läheisiään. Hautajaiset ovat todella isoja tilaisuuksia ja tämä oli jotenkin erityisen koskettava hetki.
Kuulostaa kliseiseltä, mutta yleensä kamera ja työnteko suojelevat omia tunteita tällaisissa tilanteissa. Tunteet voivat herätä sitten arvaamattomissa hetkissä, kun on aikaa pysähtyä. Itselleni sellainen hetki oli, kun lähdin Itä-Ukrainasta kohti kotia ja olin junassa yksin. Katselin, miten laiturilla omaiset hyvästelivät rintamalle matkustavia sotilaita. Se herkisti.”
Naiset, mummot ja kissat Slovjanskissa
”Natalia Lysjuk, joka suutelee kuvassa kissaa, asuu Slovjanskissa. Paikka on muutama kymmenen kilometriä eturintamasta. Natalia auttaa vanhoja mummuja, joilla ei ole omaisia tukenaan. Hän asuttaa mummoja sodan sulkeman leipäkauppansa kellarissa. Natalia itse asuu kaupan takahuoneessa.
Natalialla on kyllä asuntokin, mutta sinne hän on majoittanut viitisenkymmentä kulkukissaa, joita hän hoitaa naapurinsa kanssa. Kaikki tämä osoittaa hyvin, miten absurdia elämä sodan jaloissa voi olla.”
Evakuointibussi korvaa kuusi ambulanssia
”Tämä kuva on viimeisimmältä keikaltani Ukrainaan. Olen käynyt siellä runsaan vuoden aikana yhteensä kahdeksan kertaa. Kuva on otettu evakuointibussissa, joka kuljettaa haavoittuneita sotilaita eturintamalta Dnipron kaupunkiin sairaalaan. Sotilaiden hoito pystytään aloittamaan jo matkalla. Yksi bussi vastaa kuutta tavallista ambulanssia.
Sotilassairaaloihin ja vastaaviin paikkoihin on hyvin vaikea saada kuvauslupaa. Saimme silti vihreää valoa bussin matkaan lähtemiselle. Hyppäsimme kyytiin keskellä yötä pimeässä.
Välillä tietysti keikoilla pelottaa, mutta ei niin paljon, että se estäisi toimimasta. Pelko suojelee, se estää tekemästä typeriä valintoja tietyssä hetkessä. Vahinkoja toki tapahtuu, mutta onneksi ei ole osunut omalle kohdalle”.
TV-kuvissa eloonjäämisrulettia ja neuvostoaikaisia aseita
Benjamin Suomela palkittiin paitsi ansiostaan still-kuvaajana, niin myös sodan tunnelmien ja tapahtumien videokerronnasta. Tässä Areena-klipissä on kaksi television uutisjuttua hänen viimeisimmältä Ukrainan-matkaltaan maaliskuulta. Ensimmäisessä seurataan ihmisten arkea aivan eturintaman tuntumassa, jälkimmäisessä ollaan Bahmutin juoksuhaudoissa.
”Ensimmäinen insertti on Itä-Ukrainasta, Tšasiv Jarisista. Sieltä on vain muutama kilometri Bahmutin etulinjaan. On kiehtovaa ja surullista, että ihmiset jäävät koteihinsa näin lähelle rintamaa. Sota on läsnä jatkuvasti ja kuolema kolkuttaa ovelle joka minuutti.
Jotenkin ymmärrän heitä, ihmiset ovat jääneet todennäköisesti siksi, ettei heillä ole paikkaa, minne mennä. Toiset taas eivät halua olla vaivaksi. Onhan kenelle tahansa hankalaa mennä toisten nurkkiin lojumaan. Silti: on absurdia jäädä paikkaan, jossa henki voi lähteä koska tahansa. Se on kuin rulettia omalla elämällä.
Jälkimmäinen insertti on kuvattu Bahmutissa, jossa käydään sodan kovimpia taisteluita. Siitä näkee, millaisia aseita Ukrainan armeijalla on käytössä. He sotivat jollain neuvostoaikaisilla romuilla siellä. Tässä on se pointti, että nämä kaverit todella tarvitsevat meidän apuamme, jos haluamme, että Ukraina voittaa”.
Patricia Seppälän säätiö palkitsi kolme sodan kuvaajaa
Patricia Seppälän säätiön kuvajournalistipalkinto jaettiin keskiviikkona kahdeksatta kertaa. Tällä kertaa se myönnettiin poikkeuksellisesti kolmelle kuvaajalle. Benjamin Suomelan lisäksi 12 000 euron suuruisen tunnustuksen saivat Ilta-Sanomien Antti Hämäläinen ja Helsingin Sanomien Kalle Koponen.
Palkintoperusteissa todettiin, että näiden kuvaajien ansiosta olemme voineet samaistua ukrainalaisten hätään ja myötäelää heidän kriisissään.
”Kuvajournalistit ovat työllään tuoneet nähtäväksemme Ukrainan sodan järkyttävyyden sen alkumetreiltä alkaen; uhrien kohtaloita, ohjusiskujen tuhoja, hävitettyjä kaupunkeja, kuolemaa ja ihmisten kärsimystä sähkön ja lämmön puutteessa. Kaiken hädän keskellä kuvat ovat kertoneet myös elämän jatkumisesta Ukrainassa, sopeutumisesta, toivosta”, palkintotiedotteessa todetaan.