Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Jonot kiireettömään erikoissairaanhoitoon kasvoivat viime vuonna entisestään – Pohjois-Karjalassa joka neljäs jonottaa yli puoli vuotta

Vuoden lopussa valtakunnallisesti yli 160 000 potilasta odotti pääsyä kiireettömään erikoissairaanhoitoon. Keskimäärin jonotusaikaa kerääntyi 57 vuorokautta.

Kaksi kirurgia operoi polvea leikkaussalissa
Jonot ovat pidentyneet esimerkiksi polven ja lonkan tekonivelleikkauksiin. Kuva: Sami Takkinen / Yle
  • Emilia Saukkonen
  • STT

Jonot kiireettömään erikoissairaanhoitoon kasvoivat edelleen viime vuonna. Tilanne on sama lähes kaikissa sairaanhoitopiireissä.

Asia selviää Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoissairaanhoidon hoitoon pääsyn tilastoista.

Joulukuun lopussa valtakunnallisesti yli 160 000 potilasta odotti pääsyä kiireettömään erikoissairaanhoitoon. Tämä on yli 2 000 potilasta enemmän kuin vuotta aiemmin.

Yli 20 000 ihmistä oli odottanut kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsyä yli puoli vuotta. Tämä oli noin 12,7 prosenttia kaikista kiireettömän erikoissairaanhoidon hoitojonossa olevista. Vuosi aiemmin yli puoli vuotta odottaneita oli noin 10 800.

Jonojen kasvun taustalla on esimerkiksi henkilöstöpula sekä koronapandemia. Jonot ovat pidentyneet huomattavasti esimerkiksi polven ja lonkan tekonivelleikkauksiin sekä silmän kaihileikkauksiin.

Erikoissairaanhoidon lähetteiden määrä oli kuitenkin edelleen pienempi kuin ennen koronapandemian alkua.

Erot odotusajoissa vaihtelevat alueittain

Odotusajat pidentyivät lähes kaikissa sairaanhoitopiireissä verrattuna joulukuun 2021 tilanteeseen. Keskimäärin viime joulukuussa kiireetöntä erikoissairaanhoitoa joutui odottamaan 57 vuorokautta.

Pidin odotusaika oli Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirissä, jossa mediaaniaika jonotukselle oli 82 vuorokautta. Lyhyin mediaaniaika oli puolestaan Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä, 22 vuorokautta.

Viime vuoden joulukuun lopussa yli puoli vuotta kiireetöntä erikoissairaanhoitoa odottaneiden osuus oli suurin Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä, noin 26 prosenttia. Pienin osuus oli Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä, 0,2 prosenttia.