Asuin parikymppiseksi asti Urjalassa, joka on pieni kunta Pirkanmaalla. Siellä teini-ikäisiä ja nuoria aikuisia yhdisti rakkaus bensiiniin, mopojen ja autojen virittelyyn sekä vauhtiin. Elämä sai alkunsa Toyota Corollan takapenkillä ja joskus traagisesti loppunsa sen etupenkillä.
Kun ajattelen Urjalaa, ajattelen palaneen kumin, dieselin, eltaantuneen keskioluen, nuuskan, grillimausteen ja wunderbaumin hajua ja tietysti fritsuja ja finnejä. Oli teinikihloja, koulukiusaajia ja varastetun Honda Monkeyn mustapunainen bensatankki.
Öljynkatku yhdistää meidät myös ihmisiin, jotka asuvat toisella puolella planeettaa. Družba tarkoittaa venäjäksi ystävyyttä. Samannimistä öljyputkiverkostoa pitkin on virrannut 1960-luvulta lähtien miljoonia tonneja öljyä Venäjältä Eurooppaan.
Kolme vuotta sitten minun oli tarkoitus seurata valokuvaajaystäväni Touko Hujasen kanssa öljyn matkaa Siperiasta Suomeen. Ensin suunnitelmat sotki korona, sitten sota. Venäjän fossiilienergiasta tuli sodan myötä maailman seuratuimpia aiheita.
Vielä ennen sodan laajentumista öljy ja kaasu virtasivat Suomeen ja Eurooppaan salamyhkäisesti ja huomaamattomasti tuhansien kilometrien päästä Jamalin niemimaalta. Urjalan, Berliinin tai Budapestin kodit, tehtaat tai kulkuneuvot saivat näin käyttövoimansa Venäjän arktiselta alueelta.
Eurooppa toi ennen hyökkäyssotaa Venäjältä reilun kolmanneksen kaasustaan ja öljystään. Ostettiin, kun halvalla saatiin. Nyt energiakaupalla lihotetulla sotakassalla tuhotaan ihmisyyttä Ukrainassa.
Katsomme samaa taivasta, olemme samaa lihaa ja luuta, uneksivia ja kuolevia olentoja.
Jamal tarkoittaa maan loppua, mutta oikeastaan se on maan alku. Siellä asuvat myös suomensukuiset nenetsit, joita on noin neljäkymmentätuhatta.
Jamalin nenetsien piirikunta on kaksi kertaa Suomen kokoinen. Tuhannet nenetsit elävät edelleen porojen kanssa vaeltaen kuin esivanhempansa satoja vuosia sitten. Vuosituhansien aikana ovat virranneet myös geenit, kulttuurit, kieli, kauppa, unelmat ja pelot. Nenetsit joutuvat kohtaamaan elinalueellaan myös teollisuuden, joka on levittäytynyt yhä pohjoisemmaksi.
Katsomme samaa taivasta, olemme samaa lihaa ja luuta, uneksivia ja kuolevia olentoja. Ruhtinaita, tsaareja, puoluejohtajia, diktaattoreita, presidenttejä. Maanviljelijöitä, tehdastyöläisiä, kirjastonhoitajia.
Juri Vella (1948–2013) oli metsänenetsi, poronhoitaja, kirjailija ja ympäristönsuojelija. Hänellä oli ystäviä ympäri maailmaa, myös Suomessa. Vellan tunsivat erityisesti antropologit, maantieteilijät ja kielitieteilijät, joita hän majoitti vieraanvaraisesti kodassaan tundralla.
Vella kuvailee Rakkauden maa -runokokoelmassaan, millaista alkuperäiskansojen elämä on öljy- ja kaasuteollisuuden keskellä.
”…Tänään MINÄ,
esi-isieni jälkeläinen,
elän laittomasti
LUKOILin mailla.
Tänään MINÄ,
lapsenlapseni poro,
laidunnan laittomasti
LUKOILin mailla.
Tänään MINÄ,
Valkoinen Vasa,
rakastun laittomasti
LUKOILin mailla…”
Arktisen antropologian tärkeimmät työkalut ovat luottamus, aika ja kieli. Osa tutkijoista seuraa vuosikymmenten ajan ainutlaatuista elämänmuotoa, suullista perimätietoa, tapoja ja kulttuureita.
Ajan kanssa tutkimuksen tekeminen muuttuu ystävyydeksi, joka ei pala tulessa toisin kuin diktaattorien sotasuunnitelmat ja öljykentät.
Petromaskuliiniselle Venäjän hallinnolle ja teollisuudelle arktinen alue on aina ollut raaka-ainetehdas ja kuolemanloukku. 1940-luvulla Jamalille rakennettiin Stalinin pakkotyöleirejä, joihin siirrettiin vankeja rakentamaan rautateitä. Rakentajat kuolivat nälkään ja kylmyyteen.
Nyt Venäjä jatkaa kolonialismia Jamalilla pakottamalla nuoria miehiä sodan eturintamalle.
Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu koko Venäjälle, sen arktisille alueille, alkuperäiskansoille ja luonnonvaroille.
Maailman suurimman arktisen valtion öljy- ja kaasuteollisuus lepää ikiroudan päällä. Venäjä voi romahtaa joko sodan seurauksena tai sitten luhistua ilmastonmuutoksen edetessä.
Venäjä on aina tarvinnut öljyorgioihin ystäviä myös rajojensa ulkopuolelta. Ryhtymällä täysimittaiseen sotaan Venäjä menetti Euroopan luottamuksen viimeisetkin rippeet, mutta löysi uusia öljystä kiinnostuneita ystäviä Intiasta ja Kiinasta.
Nykyinen elämäntapamme on täysin kytkeytynyt öljyyn. Fossiilienergiasta irtaantuminen voi kuitenkin pelastaa Euroopan. Siirtyminen kohti puhtaampaa energiaa on isku imperialismin ja kolonialismin kasvoille.
Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu koko Venäjälle, sen arktisille alueille, alkuperäiskansoille ja luonnonvaroille.
Ystävyyttä on monenlaista: valheen päälle rakennettuja putkia tai kulttuurista, valtion rajoista tai kielestä piittaamatonta yhteiselämää, joka perustuu molemmin puoleiselle luottamukselle.
Johannes Roviomaa
Kirjoittaja on toimittaja ja Arktisen keskuksen vieraileva tutkija, joka haaveilee siitä, että pääsisi jonain päivänä vielä Jamalin niemimaalle.
Kolumnista voi keskustella 10.6. kello 23.00 saakka.
Juurien kesä Yle Radio 1:ssä, Yle Teemalla ja Yle Areenassa: tuntemalla menneen voimme ymmärtää nykyhetkeä ja suunnata tulevaan.