Kadonnutta 16-vuotiasta lapualaispoikaa etsitään sunnuntaina vapaaehtoisvoimin

Läheiset toivovat Rasmus Takaluoman maastoetsintöihin apujoukkoja ja muun muassa drooneja sekä veneitä.

Ravintola Lapuahovi Lapualla Etelä-Pohjanmaalla.
16-vuotias lapualaispoika nähtiin viimeksi Lapuan keskustassa marraskuussa. Kuva: Mirva Ekman / Yle
  • Tuomo Mäenpää

Lapualta marraskuun puolivälissä kadonnut Rasmus Takaluoma on ollut kateissa jo viisi kuukautta.

Nyt sunnuntaina 24. huhtikuuta Takaluoman lähipiiri järjestää omatoimiset etsinnät Lapualla.

Maastoetsintöjä on organisoimassa kadonneen lähipiiriin kuuluva Riitta Kangasluoma.

– Emme voi nyt muutakaan kuin järjestää etsinnät itse. Tässä on toivottu poliisilta maastoetsintöjä, mutta vielä ei ole sieltä tarkemmin kuulunut. Myös paikallista Vapepaa on pyydetty apuihin, mutta he tuntuvat odottavan vielä viranomaisten pyyntöä, Kangasluoma sanoo.

Kangasluoman mukaan poliisi on kertonut aloittavansa maastoetsinnät kevään mittaan ja muun muassa naaraavansa Lapuanjokea.

Sunnuntaina etsintöjä on tarkoitus tehdä myös veneellä.

– Veneeseen kannattaa ottaa harava mukaan, niin sulaneen joen reunoja pääsee tarkastelemaan paremmin, Kangasluoma sanoo.

Kangasluoma kehottaa sunnuntaina etsintöihin osallistuvia laittamaan mahdollisuuksien mukaan huomioliivit päälle.

– Näin vältyttäisiin siltä, että ihmiset ihmettelisivät, jos joku pyörähtää tontilla tai vastaavaa.

Toiveissa, että löytyisi terveenä

Rasmus Takaluoman katoamisesta on kulunut jo pitkä aika.

Riitta Kangasluoma korostaa, että edelleen kaikkien toiveissa on, että poika löytyisi terveenä.

– Lähipiiri on kierrellyt pitkin Etelä-Pohjanmaata kaikissa mahdollisissa paikoissa, mitä nyt on mieleen juolahtanut ja missä Rasmus saattaisi olla. Mutta mitään vihiä tai merkkiä sijainnista ei ole saatu, joten etsintöjä on vaikea tehdä täsmällisesti.

Kangasluoma pyytää etsintöihin osallistuvia sunnuntaina klo 12 Lapuan keskustaan, entisen K-marketin parkkipaikalle.

Etsintöihin ei tarvitse ilmoittautua erikseen.

– Jos on henkilöitä, joilla on drooneja tai vesikalustoa, niin sellainen apu olisi todella arvokasta. Koiriakin saa ottaa mielellään mukaan, jos mahdollista. Kaikki apu on nyt tarpeen. Tietysti toivomme, että mahdollisimman moni lähtisi auttamaan.