Pohjanmaan rannikolla raivataan rantaniittyjen ruovikoita kolminkertainen määrä viime vuoteen verrattuna.
Kesän aikana niitetään kahdeksan ruovikkoa, enimmillään yhteensä 170 hehtaaria. Kohteita on Kokkolan Lohtajalta Närpiöön.
Suurin työmaa on Maalahden petolahdenjokisuistossa, jossa niittomurskataan ruovikkoa 67 hehtaarin alalta. Vaasan Sundominlanhdella niitetään yli 40 hehtaaria.
Kohteista suurin osa kuuluu Natura 2000 -verkostoon. Tavoitteena on kunnostaa umpeenkasvaneita, linnustollisesti arvokkaita merenrantaniittyjä, kertoo ylitarkastaja Olli Autio.
– Haluamme saada niistä hyvin avoimia maisemia. Toivomme että saamme niille pesimään uhanalaista lintulajistoa, esimerkiksi suokukon tai etelänsuosirrin.
Meranrantaniityt ovat äärimmäisen uhanalainen luontotyyppi. Niittojen toivotaan elyttävän esimerkiksi nelilehtivesikuusen ja suolayrtin kantoja. Nelilehtivesikuusta esiintyy EU:n alueella ainostaan Suomessa.
Rantaniittyjen raivaukseen kuuluu aina myös laidunnus. Ihanteellista olisi, jos niitty saadaan niittomurskattua loppukesästä niin, että seuraavana kasvukautena lampaat tai nautaeläimet pääsevät aloittamaan laidunnuksen ”puhtaalta pöydältä”.
Useimmilla kohteilla onkin laidunnushistoria, rantaniityt alkoivat kasvaa umpeen kun laidunnus niillä hiipui 1960-luvulla.
Rantaniittyjen kunnostukset rahoitetaan osana 10 vuotta kestävää Helmi-hanketta. Miljoonia euroja maksavan hankkeen tarkoitus on ennallistaa ja suojella soita, kunnostaa lintuvesiä ja kosteikkoja sekä ranta- ja vesiluontoa ja hoitaa perinnemaisemia.