Eduskuntaan valittu Kaisa Garedew jättää Jyväskylän kaupunginhallituksen ja aluehallituksen

Perussuomalaisten listoilta eduskuntaan valittu Garedew haluaa keskittyä etenkin uuteen kansanedustajan tehtäväänsä.

Kaksi naista halaa vaalivalvojaisissa toisiaan. Ympärillä istuu miehiä. Toinen naisista on kasvot kameraan ja hänen silmänsä on kiinni.
Perussuomalaisten Kaisa Garedew ottaa vastaan onnittelut tultuaan valituksi eduskuntaan. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle
  • Annika Rantanen

Jyväskylän kaupunginvaltuusto myönsi maanantaina perussuomalaisten Kaisa Garedewille eron kaupunginhallituksen jäsenen tehtävästä 28. huhtikuuta alkaen.

Garedewin tilalle kaupunginhallitukseen valittiin jäljellä olevaksi kaudeksi perussuomalaisten Joni Parkkonen.

Eduskuntaan huhtikuussa valittu Garedew on luopumassa myös Keski-Suomen hyvinvointialueen aluehallituksen jäsenen paikasta. Aluehallitus käsitteli eronpyyntöä viime viikolla. Eron myöntää lopullisesti aluevaltuusto.

Garedew jatkaa edelleen sekä Jyväskylän valtuustossa että aluevaltuustossa. Lisäksi hän kertoo toistaiseksi jatkavansa myös energiayhtiö Alvan hallituksessa.

”Jokainen arvioi itse, mihin aika riittää”

Kansanedustajan mukaan syynä hallituspesteistä luopumiselle on ajankäyttö ja halu keskittyä etenkin kansanedustajan tehtävään. Hän kertoo kokevansa, että etenkin hallitustyöskentelyssä asioiden valmistelu valtuustolle vie paljon aikaa.

– Haluan tehdä huolella ne työt, mihin ryhdyn ja se vaatii todella paljon taustaperehtymistä, Garedew sanoo.

Garedew korostaa, että jokainen luottamustehtäviä hoitava arvioi itse, mihin aika riittää.

– Luottamustehtävät ovat työläitä ja edessä on vaikeita aikoja ja isoja asiakokonaisuuksia. Kannatan sitä, että [yhdellä ihmisellä] ei ole liikaa tehtäviä, jotta asiat tulevat kunnolla ja huolella hoidetuksi, hän sanoo.