Olemme Länsi-Euroopan hiljaisimmassa erämaassa Kemijoen latvoilla, Korvatuntunturista luoteeseen.
Tänne Urho Kekkosen kansallispuiston syrjäisimpään kolkkaan, rajavyöhykkeelle, eivät kuulu rekkojen äänet, eivätkä loista taajamien, kaivosten tai hiihtokeskusten valot.
Hiljaisuus erottaa alueen muusta Lapista.
Yhdenkään lentokoneen ääntä ei kuulu eikä savuvanaa näy huhtikuisen päivän aikana, jona kelkkailemme paliskunnan aitavahtien mukana poroesteaidalle.
Uusia aitatolppia on osuudelle ajettu moottorikelkoilla tämän talven aikana kolmisen tuhatta kappaletta.
Nyt viedään tämän kevättalven viimeisiä kuormia. Molempien kelkkojen kuormassa on 40 tolppaa ja painoa yhteensä noin 800 kiloa.
Kemin-Sompion paliskunnan aitavahdit ovat vieneet
itärajalle tuhansia uusia aitatolppia talven aikana.
Ajomatka autotien varresta Kemihaarasta on 25 kilometriä suuntaansa.
Paliskunnan aitamiehet korjaavat aitaa, joka estää porojen karkaamisen Venäjälle.
Paliskuntien mukaan korjausvelkaa on yhteensä kolmisen sataa kilometriä Venäjän ja Norjan rajaa vasten. Norjan kanssa aitakustannukset jaetaan, Venäjän vastaisesta aidasta vastaa yksin Suomi.
Kemin-Sompion paliskunta korjaa aitaa tänä vuonna viiden kilometrin matkalta Korvatunturin luoteispuolella. Talvella aidalle ajetaan uudet tolpat ja korjaustarvikkeet moottorikelkalla. Kesällä aitaa korjataan ja aitamiehet asuvat laavussa urakan ajan.
Poromiehiä huolestuttaa, että saataisiinko poroja enää takaisin Venäjältä maailman nykytilanteessa. Sopimukset Suomen ja Venäjän välillä ovat entisellään, mutta olisiko käytäntö?
Kemin-Sompion paliskunnan poroisäntä ja Paliskuntain yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Mika Kavakka pitää itärajan poroaitaa entistäkin tärkeämpänä Suomen liityttyä puolustusliitto Natoon.
– Kun maailmapoliittinen tilanne on mennyt tällaiseksi, on entistä tärkeämpää, että porot pysyvät täällä Suomen puolella.
Kavakan tietojen mukaan joidenkin paliskuntien alueelta on mennyt poroja myös sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja ne on sieltä palautettu.
– Ei itärajan taakse kyllä ehdoin tahdoin halua poroja päästää.
Jeltsinin aikana sai hakea aseen kanssa
Vaikeuksia ilmeni jo kymmenen vuotta sitten, kun Kemin-Sompion satoja poroja karkasi itärajan yli. Venäjä ei päästänyt poromiehiä hakemaan poroja kauempaa rajasta.
Ensimmäinen porosopimus itärajan taakse karanneiden porojen palautusmenettelystä tehtiin Neuvostoliiton kanssa kanssa 1930-luvulla. Nykyään voimassa oleva sopimus on vuodelta 1966.
Poronhoitajien mukaan joustavimmin porojen nouto toimi Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Boris Jeltsinin aikana 1990-luvulla. Mukana hakureissuilla sai poromiesten mukaan pitää jopa asetta.
Poroesteaita Suomen ja Venäjän
rajalla kulkee kohti Korvatunturia.
Tapaus sattui joulukuussa 2013. Porot menivät Venäjälle Nuorttijoen sulaa Kolsankoskea pitkin joen ylittävän esteaidan alta. Poroja myös hukkui hyiseen koskeen.
Kemin-Sompion paliskunnan aitavahti Mika Pulska kertoo, että silloin Venäjän viranomaiset eivät päästäneet Suomen poromiehiä tarpeeksi kauas Venäjän puolelle, jotta kaikki karanneet porot olisi saatu takaisin.
– Saimme takaisin joitain satoja poroja, mutta suuri osa jäi sinne.
Hallan hirvaat kävivät Venäjällä viime kesänä
Eteläisimmän paliskunnan Hallan aitavahti Ossi Pyykkönen kertoo, että kesällä 2022 paliskunnan kolme hirvasta paineli Venäjälle ja palasivat omia aikojaan takaisin Suomeen.
– Ne menivät Hietajärven peuraestesillasta ja kävelivät järven kuvetta Venäjälle. Taisi pisimpään olla kuukauden yksi hirvas ja sekin tuli sieltä pois omikseen. Poroja oli hyvä seurata, kun niissä oli tutkapannat.
Pyykkösen mukaan esteaidan läpi Hietajärven kylään vievän, autoille ja ihmisille tarkoitetun sillan pitäisi estää peurojen ja porojen pääsy aidan kohdalta, mutta poroja silta ei aina pidä.
Pyykkönen kertoo Hallan poroja haetun Venäjältä viimeksi kymmenkunta vuotta sitten ja haku sujui hyvin.
Kysymykseen, onnistuisiko porojen haku Venäjältä nyt, Pyykkönen vastaa naurahtaen.
– Se on aina siitä lupien saamisesta kiinni, että en osaa yhtään arvioida.
Hallan paliskunnan kohdalla aita on Pyykkösen mukaan hyvässä kunnossa, mutta huoltaminen on haasteellista hankalien maastojen vuoksi.
Pyykkönen sanoo, että poronhoidosta itärajalla ei tulisi mitään ilman esteaitaa. Venäjän puolen hyvät jäkälämaat houkuttavat poroja.
Tuliterät aitatolpat Naton uudella itärajalla
odottavat asennusta ensi kesänä.
Korjausvelkaa oli jo sotien jälkeen
Poronhoitajilla on ollut itää vasten esteaita jo sata vuotta. Ensimmäisiä aitoja rakensivat paliskunnat 1920-luvulla. Sodissa 1939–1944 aitaa tuhoutui ja rajaa siirrettiin länteen Suomen jouduttua luovuttamaan alueita, kuten Petsamon ja osia Sallasta ja Kuusamosta, silloiselle Neuvostoliitolle.
Valtio alkoi vastata aidan rakentamisesta ja korjaamisesta 1940-luvun lopulla. Silloinkin podettiin korjausvelkaa, kertoi Poromies-lehti vuonna 1948:
Poromies No. 2, 1948
”Kun sodan päättymisestä on jo neljä vuotta kulunut eikä vieläkään ole aitaa saatu rakennetuksi ja korjatuksi muuta kuin osa, olisi nyt jo vihdoinkin sanottuun tarkoitukseen otettava ensi vuoden tulo- ja menoarvioon ainakin 19 milj. mk ja seuraavana vuonna tarvittava loppuerä, että aita voitaisiin rakentaa ja korjata edes vuoden 1950 loppuun mennessä.”
Paliskuntain yhdistyksen aitatyönjohtajan Kari Henttusen mukaan aidassa on korjausvelkaa satoja kilometrejä sekä Venäjän että Norjan rajalla.
– Aita on ikävä kyllä huonossa kunnossa ja meillä on korjausvelkaa reilu 300 kilometriä. Ei ole pystytty pitämään sitä siinä kunnossa kuin se pitäisi olla.
Henttusen mukaan valtion rahaa ei ole saatu aidan korjaamiseen riittävästi. Korjaustavoite on 60 kilometriä vuodessa, mutta resurssit ovat riittäneet vain noin 30 kilometriin vuosittain.
– Hyväkuntoisen vanhan aidan korjaaminen maksaa 10 000 euroa kilometriltä.
Kymppitonnilla saadaan vaihdettua uudet tolpat ja kiinnitettyä aitaverkko uudestaan kiinni uusiin tolppiin.
Nyt Kemin-Sompion paliskunnan aitaa korjataan viitisen kilometriä eli hinta on 50 000 euroa.
