Närpiön kiskontatapauksen esitutkinta valmis – syyteharkintaan viisi tapausta

Asianomistajia on yhdeksä ja epäiltyjä kahdeksan. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2017–2021. Uhrit olivat kaikki vietnamin kansalaisia.

Murskaantunut tomaatti
Asianomistajat työskentelivät etenkin kasvihuonetyössä. (Arkistokuva) Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle
  • Sebu Björklund

Yli vuosi sitten julkisuuden tietoon tullut Närpiön kiskontavyyhdin tutkimus on edistynyt. Poliisin esitutkinta on saatu päätökseen.

Helsingin poliisilaitos ja Pohjanmaan poliisilaitos tutkivat yhdessä törkeitä kiskontoja vietnamilaisyhteisössä Pohjanmaalla.

Syyteharkintaan siirtyy viisi epäiltyä törkeää kiskontaa, joissa on yhdeksän asianomistajaa ja kahdeksan epäiltyä. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2017–2021.

Poliisi epäilee, että epäillyt harjoittivat laajamittaista kynnysrahan perimistä työvoimalta, joka oli värvätty Vietnamista.

Kynnysrahajärjestelmällä tarkoitetaan sitä, että henkilö maksaa perusteettomasti korkean rahasumman päästäkseen Suomeen.

Tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Pekka Hätönen Helsingin poliisin ihmiskauppatutkintaryhmästä toteaa, että tutkinnan aikana kuultiin yli 30 henkilöä ja tehtiin kymmeniä puhutuksia.

– Pohjanmaan poliisilaitos tutki osan tapauksista, joissa kuultiin niin ikään kymmeniä ihmisiä eri asemissa.

Vaaditut kynnysrahat olivat keskimäärin 10 000–15 000 euroa. Asianomistajat työskentelivät etenkin kasvihuonetyössä.

Poliisi sai valmiiksi myös esitutkinnan epäillystä ihmiskaupasta, jossa on kaksi epäiltyä. Epäilty rikos tapahtui ulkomailla, ja tarkoituksena oli tuoda uhri Suomeen.

Poliisi teki epäillyn rikoskokonaisuuden selvittämisessä yhteistyötä eri viranomaisten, Närpiön kaupungin ja kolmannen sektorin kanssa.