Kotkassa on tänään torstaina avattu Suomen oloissa ainutlaatuinen turvapuisto. Puistossa satamien työntekijät, viranomaiset ja opiskelijat voivat harjoitella mahdollisia vaaratilanteita varten.
Avajaispäivänä opiskelijat pääsivät muun muassa harjoittelemaan elvyttämistä ensihoitopisteessa. Lisäksi pelastuslaitoksen osastolla oli sammutusharjoituksia.
Suomessa ei ole monia turvapuistoja. Esimerkiksi rakennusalan turvapuisto on Espoossa. Oulussa puolestaan turvapuistoa on käytetty monilla aloilla ja esimerkiksi esikoululaisten turvallisuusherättelyssä.
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin varatoimitusjohtaja ja vararehtori Mirja Toikka on tyytyväinen siihen, että vuosien työ on saatu valmiiksi. Puiston suunnittelu alkoi viisi vuotta sitten.
Toikan mukaan liki kaikki koulutusohjelmat hyötyvät turvapuistosta.
– Tässä on mukana kyberturvallisuuden, ensihoidon, energiatekniikan ja logistiikan koulutus.
Puiston ideana on parantaa työturvallisuutta. Tapaturmia sattuu satama- ja logistiikka-alalla eniten heti rakennusalan jälkeen.
Useat koulutusalat hyötyvät
Kotka-Haminan koulutusyhtymä Ekamin yrityspalvelupäällikkö Pasi Honkasen mielestä koulutukselle on suuri merkitys, että on paikka, jossa voi harjoitella turvallisuutta. Hän uskoo, että turvapuisto voi auttaa välttämään työpaikkatapaturmia.
– Ehdottomasti, koska harjoittelu on kaiken perusta ja voidaan ennakoida erilaisia tilanteita ja riskitekijöitä, joita löytyy sitten jokaisella työpaikalta.
Pasi Honkasen mukaan erityisesti rakennusala ja logistiikka sekä sähköala hyötyvät turvallisuusharjoittelusta.
Niin sanotusti kätilönä turvapuiston perustamisessa oli mukana Kotkan kaupungin nyt jo entinen tekninen johtaja Vesa-Jukka Vornanen, joka tällä hetkellä työskentelee Satakunnan hyvinvointialueen valmiusjohtajana.
– Kotkan kaupungille on varmasti hyötyä siinä, että on paikka, jossa voidaan sekä kouluttaa yhteisöjä, erilaisia organisaatioita, ja toisaalta tämä on hyvä esimerkki siitä valmista infastruktuuria muutetaan hyvin kustannustehokkaasti yhteisökäyttöön.
Korjaus 28.4. klo 13.53: Oulun turvapuistoa on hyödynnetty monilla aloilla, ei vain rakennusalalla.