Vaasan ”kalattomasta” Pukinjärvestä ongitut kaksi särkeä ja kaksi haukea päätyivät tutkimuslaboratorion pöydälle Tampereelle neljä vuotta sitten.
KVVY Tutkimus selvitti kalojen metallipitoisuuksia, kuten arseenia, sinkkiä, kromia, elohopeaa ja kuparia – erityisesti niitä metalleja, joita pahoin saastuneen järven pohjassa on todettu olevan.
Näytekaloissa havaittiin muun muassa niin paljon elohopeaa, ettei niitä suositella käytettäväksi ravintona.
Tutkimus tuli esiin sen jälkeen kun Yle teki maaliskuussa juttua kalojen esiintymisestä yhdessä Suomen saastuneimmista järvistä, jossa ei pitänyt olla kaloja enää lainkaan.
Lisää: Kemikaalitehtaan myrkkyjen pilaamaan järveen ilmestyi kaloja
Kalojen elohopeapitoisuus ei ollut Vaasan kaupungin ympäristötarkastajalle, nykyisin ympäristötoimen johtajalle Esa Hirvijärvelle yllätys.
Hän kävi kalastamassa näytekalat tutkimusta varten.
– Ajattelin, että elohopeapitoisuus olisi ollut jopa korkeampi.
Tutkituissa kaloissa myös kupari- ja sinkkipitoisuudet ylittivät määritysraja-arvot. Se tarkoittaa, että pitoisuus näytteessä on yli laboratoriossa havaittavan määrän. Kummallekaan metallille ei ole asetettu sallittua enimmäispitoisuutta kaloilla, joten tutkimuksen mukaan pitoisuuksia voi pitää tavanomaisina kaikissa näytekaloissa.
Myös arseenin pitoisuudet ylittyivät kaikissa näytteissä, tosin arseenillekaan ei ole virallista enimmäispitoisuusrajaa kaloille.
Kasvit ja maa-aines peittävät pohjassa uinuvia myrkkyjä
Lähellä Vaasan keskustaa sijaitsevan järven rannalla on ollut teollista toimintaa yli sata vuotta.
Siellä on toiminut aikoinaan Kemiran kemikaalitehdas ja sitä ennen Puolustusvoimien kaasunsuojeluvarikko. Niiden jäljiltä järven pohjassa on todettu olevan tuhansia kiloja arseenia, kromia ja kuparia sekä satoja kiloja elohopeaa.
Pohjassa uinuu myös vanhoja sotilasräjähteitä sekä äärimmäisen myrkyllistä, valkoista fosforia.
Vuosikymmenien aikana myrkylliset aineet ovat peittyneet pohjan sedimenttikerroksiin eli niiden päälle on kertynyt maa-ainesta, ja sen päälle on kasvanut vielä vesisammalta.
Tänä päivänä järven vesi ei ole myrkyllistä, ainoastaan hyvin hapanta.
Pukinjärvessä elävät kalat tulivat ilmi, kun Esa Hirvijärvi päätti muutama vuosi sitten selvittää, pitikö yleinen olettamus Pukinjärven kalattomuudesta yhä paikkaansa.
Järvi on hänen mukaansa ollut 1990-luvulla todennäköisesti kalaton, vaikka sitä ei ole virallisesti missään todettu.
Ensimmäisen havaintonsa Hirvijärvi teki jo rannalla.
– Huomasin, että täällähän on kalaa vaikka kuinka paljon.
Vaasan kaupungin ympäristötoimi päätti tutkia kaloja ja lähetti muutaman näytteen Tampereelle.
Tutkimuksissa kalojen todettiin sisältävän elohopeaa 0,8–1,3 milligrammaa kiloa kohti.
Euroopan komission asetuksen mukaan elintarvikkeeksi myytävän kalan elohopeapitoisuus ei saa ylittää 0,5:tä milligrammaa kiloissa kalan tuorepainoa kohti. Haukien ja eräiden muiden kalalajien pitoisuusraja on vastaavasti 1 milligramma.
Pukinjärven särjissä elohopeapitoisuudet olivat tutkimuksen mukaan poikkeuksellisesti suurempia kuin hauissa. Yleensä raskasmetallien kertyminen on runsaampaa petokaloissa kuin särkikaloilla.
Hirvijärvi arvelee, että järvessä elää nykyään oma särkikanta. Se selittäisi niiden poikkeuksellista elohopeapitoisuutta.
Järvessä elää nykyään oma särkikanta.
Esa Hirvijärvi
Särjet etsivät hänen mukaansa ravintoa järven sedimenttikerroksista, jolloin ne altistuvat pohjassa oleville haitta-aineille.
– Hauet taas petokaloina syövät särkiä ja saavat siten haitta-aineet itseensä.
Mutta miten hauet ja särjet ovat ylipäätään päätyneet saastuneeseen järveen?
Laskuoja yhdistää Pukinjärven mereen
Pukinjärvi on ollut alkujaan merenlahti, josta Merenkurkun voimakkaan maankohoamisen vuoksi on muodostunut järvi.
Tänä päivänä Pukinjärveä yhdistää mereen yhä pieni laskuoja Vaasan edustalla.
Hirvijärvi kertoo, että keväisen kutunousun aikaan kalat liikkuvat pitkiäkin matkoja jopa betonissa putkiuomissa.
Kalat ovat siis todennäköisesti nousseet merestä Pukinjärveen kutemaan.
– Pääosa kaloista, jotka nousevat kutemaan pieniin järviin, varsinkin mataliksi meneviin kluuvijärviin, palaavat mereen. Pukinjärvi on kuitenkin sen verran iso ja syvä, että osa kaloista pärjää siellä loistavasti ympäri vuoden, Hirvijärvi toteaa.
Palaavatko kalat siis mereen?
– Ilman muuta tällaista edestakaisin liikettä on. Osa tulee merestä pelkästään kutemaan ja palaa takaisin mereen.
Hirvijärven mukaan kutemassa käyvät ja mereen palaavat kalat eivät ehdi altistua järven pohjassa oleville haitta-aineille. Kalat eivät kuturetkellä käytä juurikaan aikaa syömiseen.
Elohopeaa sisältäviä kaloja voi kuitenkin päätyä muulla tavoin ympäristöön.
– Petolinnut saattavat käyttää näitä kaloja jossain määrin ravintonaan. Kyllähän siinä sellainen ilmiö on, että myrkyt kerääntyvät ravintoketjussa, Hirvijärvi myöntää.
Millainen haitta myrkylliset kalat ovat ympäristölle tai ihmisille?
– Ihmisille Pukinjärvessä olevat kalat ovat haitta vain silloin, jos niitä käyttää ravintona. Kalojen kautta haitta-aineiden leviäminen ympäristöön on käytännössä merkityksetöntä.
Samaa sanoo luontoympäristöosaston ohjelmapäällikkö Antton Keto ympäristöministeriöstä.
Haitallisia aineita voi hänen mukaansa siirtyä kalojen mukana ravintoketjussa eteenpäin, mutta ihmisille niistä on haittaa vain, jos myrkyllisillä kaloilla päättäisi jostain syystä herkutella.
Raskasmetallit painuvat yhä syvemmälle järven pohjaan
Esa Hirvijärvi uskoo, että elohopeapitoisuuden väheneminen Pukinjärven kaloista on mahdollista.
– Ainakin siinä vaiheessa, jos ja kun pilaantunut pohjasedimentti puhdistetaan järvestä. Kun siellä on haitta-aineita vähemmän, elohopeapitoisuus särkikaloissa ja niitä syövistä petokaloista myös vähenee.
Ympäristöministeriön Antton Keto arvioi, että teollisuuden ja yritystoiminnan päästöt aiheuttavat merkittävää painetta 70 pintavesimuodostumalle ja 200 pohjavesialueelle Suomessa.
Pintavesimuodostumat voivat olla esimerkiksi järviä, jokia tai tekoaltaita.
– Se vaihtelee, näkyykö teollisuuden paine vedessä vai sen pohjasedimentissä, Keto sanoo.
Raskasmetallit eivät hänen mukaansa yleensä häviä itsestään vesistöstä. Ajan kuluessa ne painuvat vain entistä syvemmälle pohjaan, ja niiden päälle kertyy hajoavaa orgaanista materiaalia.
Mitä vähemmän raskaat aineet ovat kuitenkin kosketuksissa veteen, sitä vähemmän niitä on ”kierrossa”.
– Sillä tavalla haitalliset vaikutukset tietysti vähenevät, mutta puhutaan hirveän pitkistä aikajänteistä.
Keto sanoo, että haitallisten sedimenttien poistamisessa on myös iso riski. Silloin haitallisia aineita vapautuu joko lähialueelle tai alapuolisiin vesistöihin.
Kymijoella päädyttiin hänen mukaansa aikoinaan siihen, että niiden annettiin hautautua joen pohjaan. Jokivarren teollisuudesta peräisin olevan dioksiinit, furaanit ja elohopea pysyvät sitoutuneina pohjan sedimentteihin, ja siksi joen ruoppaaminen on kielletty.
Pahoin saastuneen Kymijoen vedenlaatu on muuttunut 70 vuoden aikana melko hyväksi.
– Järvessä riskit ovat tietysti pienempiä kuin jokivesistöissä, joten sedimenttien poistamista kannattaa toki harkita huolellisesti. Se on myös mahdollisempaa toteuttaa kuin jokiympäristössä, Keto toteaa.
Vuosikymmenten kiista jatkuu
Pukinjärven puhdistuksesta on kiistelty Vaasassa vuosikymmeniä.
Tällä hetkellä hallinto-oikeus käsittelee Kemiran valitusta, joka koskee aluehallintoviraston päätöstä hylätä yhtiön ympäristölupahakemus osittain.
Vaasan kaupunki on laatinut hallinto-oikeudelle vastineen Kemiran valituksesta.
Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 17. toukokuuta kello 23.00 asti.