Kulttuuriin käytettävät varat ovat noin 0,75 prosentin siivu valtion budjetista. Hallitusneuvotteluissa siivun koosta keskustellaan. Eduskuntapuolueiden selvä enemmistö kannattaa kulttuurin rahoitusosuuden kasvattamista prosenttiin talousarviosta, vaikka taloudessa onkin tiukkaa. Kulttuurin tekijöiden viesti on selvä:
– Toivoisin tulevan hallituksen pitävän investoinnit kulttuuriin ja taiteeseen vähintään entisellä tasolla, ja pyrkivän pitkällä tähtäimellä jopa niiden tason nostamiseen, sanoo Suomen kansallisoopperan ja -baletin ylikapellimestari Hannu Lintu.
Linnun mukaan kulttuurin rahoituksen leikkaaminen johtaa siihen, että tekijöiden, instituutioiden ja koko kulttuurielämän toimintakyky ja monipuolisuus ovat vaarassa.
– Leikkauksia ei sitä paitsi voi tehdä ilman syvällistä tuntemusta siitä mikä vaikuttaa mihinkin. Joskus pienetkin leikkaukset osoittautuvat vaikutuksiltaan katastrofaalisiksi, Lintu varoittaa,
”Samalla tasolla pysyminenkään ei aina riitä”
Hannu Lintu kertoo, että esimerkiksi Kansallisoopperan ja -baletin rahoituksen taso on ollut jäädytettynä viimeiset 10 vuotta. Samaan aikaan kaikki kustannukset ovat nousseet ja inflaatio laukkaa. Linnun mukaan tämä on käytännössä tarkoittanut 28 miljoonan euron sopeutusta.
– Edellytykset lain määräämään toimintaan ovat siis itse asiassa vähentyneet. Samalla tasolla pysyminenkään ei aina riitä.
Kansainvälistyminen on mahdollisuus, kaupallisuus on uhka
Taiteen akateemikko, säveltäjä Kaija Saariaho kirjoitti maaliskuussa, että kaiken arvoa ei voi mitata rahalla, eikä kaiken merkityksellisyys käy ilmi sekunnissa eikä ehkä vuodessakaan, ei tunteiden ei metsien ei musiikin.
Saariaho kirjoitti myös, että Suomi on maa, joka on asettanut musiikin identiteettinsä keskelle ja noussut kansainväliseen maineeseen musiikkinsa ansiosta.
Kansainvälisyydestä puhuu myös Hannu Lintu.
– Kansainvälisiä kulttuurivirtauksia suurempana ongelmana näen kaupallisuuden lisääntymisen. Valtion rahoituksen ansiosta taiteellinen tinkimättömyys ja vapaus säilyvät ja ulkopuoliset paineet eivät ulotu sisältöihin.
Ja sitten tulee ehkä se tärkein:
– Sivistysvaltion tehtävä on tukea sellaista toimintaa, jonka kansalaiset katsovat tärkeäksi, mutta joka ilman tuota tukea ei voisi olla olemassa.
Tulevaisuus on omissa käsissä ja perustuu nyt tehtäviin päätöksiin
Aika ajoin Suomessa nousee huoli esimerkiksi Sibelius-Akatemian oppilasvalintojen kansainvälistymisestä. On esitetty kysymys, mikä takaa suomalaisten muusikoiden tason säilymisen korkeana, jos opiskelupaikan saa yhä useammin muualta tuleva opiskelija.
Lintu ei ole lainkaan huolissaan.
– Musiikkielämässämme on ollut käynnissä voimakas kansainvälistyminen jo vuosia ja ulkomaalaiset opiskelijat ovat luonnollinen osa tätä kehitystä. Itse olen aina kokenut oman ekosysteemimme ulkopuolelta tulevat virtaukset inspiroiviksi ja tarpeellisiksi.
Hän sanoo myös, että Sibelius-Akatemian on säilyttävä houkuttimena suomalaisille nuorille ja vastattava siitä, että he ovat valmistuttuaan korkeinta kansainvälistä tasoa.
– Tärkeintä on, että Sibelius-Akatemia pystyy tuottamaan kansainvälisen tason muusikoita, ovat he sitten suomalaisia tai ulkomaalaisia.
Kuten monissa muissakin asioissa tässäkin kaikki on lopulta omissa käsissä.
– Tulevaisuus riippuu ennen kaikkea musiikin varhaiskasvatuksen saatavuudesta, peruskoulun taideaineiden opetuksesta ja musiikkioppilaitosjärjestelmän kattavuudesta ja laadusta, Lintu painottaa.
Elääkö taide ajassa vai sen mukana?
Taiteen sanotaan elävän ajassa. Entä jos käy niin, että se mitä on voinut sanoa tai esittää 50-100 vuotta sitten voi nykyään näyttää epäkorrektilta. Tästä Hannu Linnulla on paljon painavaa sanottavaa.
– Historialliseen taideteokseen tehdyt nykymuutokset aliarvioivat yleissivistystä ja historiatietoisuutta.
Linnun arvion mukaan on aivan varma, että myös meidän aikanamme luodut teokset tulevat jonain päivänä olemaan maailmankuvaltaan ja ilmaisultaan ongelmallisia.
– Onko siis nykytaiteilijan hyväksyttävä lähtökohtaisesti se, että hänen teoksensa voi muuttua tulevaisuudessa tavoilla, joista hänellä ei ole aavistustakaan, kysyy Lintu.
Hänen oma vastauksensa on pohdittu tarkasti.
– Taide elää aina omassa syntyajassaan. Siksi sen näpelöiminen jälkikäteen on sama kuin yrittäisi takautuvasti muuttaa historian kulkua, hän sanoo.
– Meillä on kaiken tämän hahmottaminen pahasti kesken.
– On oltava olemassa konteksteja, joissa menneiden aikojen teoksia voidaan tuoda esiin ilman, että ne joutuvat identiteettipolitiikan käsikassaraksi.