Se oli rutiinitarkastus viime keväänä Tallinnan Lootsikadulla, suomalaisillekin hyvin tutulla läpikulkupaikalla Tallinkin laivaterminaalin lähellä, ennen kuin alettaisiin rakentaa toimistotaloa.
Alue on entistä merenpohjaa ja sieltä oli aiemmin löydetty laivanjäänteitä. Tällä kertaa maatutkakuvat kuitenkin tulkittiin niin, ettei maassa piillyt mitään erityistä.
Kun rakentajien kaivinkone ryhtyi työhön, jo ensimmäiset kauhaisut paljastivat erehdyksen, ja kun urakka siirtyi arkeologeille, tammipuuta tuntui riittävän maan uumenissa loputtomiin.
Mereen vuolaana laskeneen mutta sittemmin umpeutuneen ja lopulta peitetyn Härjapeajoen keskiaikaisella suulla lepäsi kauppalaivan hylky – eikä mikä tahansa hylky, vaan poikkeuksellisen iso ja epätavallisen hyvin säilynyt Hansaliiton koggi.
Hylky, joka osoittautui yhdeksi Euroopan kaikkien aikojen suurimmista keskiaikaisista laivalöydöistä, oli jäänyt sedimentin peittoon ja lopulta hautautunut parin metrin syvyyteen, kun rantaa täytettiin.
Hylyn pituus on noin 24,5 metriä. Laivan on päätelty olleen pari metriä pidempi. Leveyttä on yhdeksän metriä, ja partaan säilynyt osa kohoaa kuuteen metriin.
Mahtoiko niin massiivinen pitkien matkojen kauppalaiva olla tavallinen näky 1300-luvun Tallinnassa?
– Tallinna saattoi olla yksi välipysäkki, ei päätesatama. Silloiset laivat pysähtelivät satamissa matkan varrella täydentääkseen miehistöä ja ruokavaroja ja purkaakseen ja lastatakseen kauppatavaraa. Niin se kauppa silloin kävi, vastaa Viron merimuseon meriarkeologi Lisette Reinvars.
Tallinnan merkitys hansakaupunkina ryöpsähti nousuun, kun tanskalaiset tuhosivat Gotlannin saarella sijaitsevan Visbyn vuonna 1361. Koggista otettujen puunäytteiden analyysien perusteella haveri tapahtui viitisentoista vuotta myöhemmin.
Aluksen lastina oli rakennusmateriaaleja, kukaties nimenomaan kasvavan Tallinnan tarpeisiin.
Lootsin hylky antaa vihjeitä myös siitä, mitä sille aikoinaan tapahtui. Laivan rakentamisessa ensimmäisenä paikalleen pantu kölipalkki, pohjan pitkittäispuu, on murtunut ja kadonnut ahterin alta.
Ehkä laiva karahti monen muun tavoin karille rannikolla, joka keskiajalla tunnettiin kavalana.
– Todennäköisesti kävi niin, että perä täyttyi vedestä ensin. Se selittää myös, miksi olemme tehneet esinelöytöjä ennen muuta perästä, sanoo Lisette Reinvars.
Yhden hypoteesin mukaan kapteeni ohjasi vuotavan laivan matalikolle, ja hylystä voi aavistella merkkejä jopa siitä, että kallistunutta alusta yritettiin saada pystyyn köysillä kiskoen.
Luulöytöjen perusteella haveri ei vaatinut ihmishenkiä. Vain eläinten luita on löytynyt, kertoo Reinvars.
Viiltojen ja kuumentamisesta kertovien jälkien perusteella luut ovat ruoanjätettä. Eniten näytetään syödyn naudanlihaa.
Miehistö todennäköisesti ehti pelastaa laivan keskiosasta sekä kauppatavaraa että henkilökohtaista omaisuuttaan. Myös puuttuvat masto ja kansilankut ehkä saatiin talteen ja kierrätettiin uuteen alukseen. Peräsimen vei kenties aalto, pohtii Reinvars.
Peräsimen kiinnitysraudat kuitenkin ovat jäljellä. Ne antavat keskiaikaisten laivojen rakenteen tutkijoille arvokasta tietoa, kunhan konservoijat ensin puhdistavat metallin varovasti esiin hiekan ja ruosteen muodostaman kuoren alta.
Myös hylyn huomattavin esinelöytö todistaa laivan perän nopeasta painumisesta veden alle, päättelee Reinvars.
– Jos ahteri olisi uponnut hitaammin, kompassi oli todennäköisesti ehditty ottaa mukaan. Ei sitä olisi jätetty pelastamatta, on se niin hienoa työtä.
Ja Euroopan vanhin, kehaisee Tallinnan yliopiston arkeologian apulaisprofessori Erki Russow.
Alan tutkimuskirjallisuuden perusteella löytö on 200 vuotta vanhempi kuin aiemmin löydetyt kompassit, hän kertoo.
Kompassit tulivat eurooppalaislaivoissa käyttöön ilmeisesti 1200-luvun lopussa, mutta yhtään niin vanhaa ei ole tiedossa, saati löytynyt, Russow kertoo.
Heti ei Tallinnankaan kompassi paljastanut salaisuuttaan. Kun kappaleet löytänyt arkeologi kysyi Russowin mielipidettä kuppimaisen esineen käyttötarkoituksesta, tällä ei ollut siitä aavistustakaan.
– Kaksi päivää myöhemmin hän sanoi: ”Kuule, minusta tuntuu, että nämä kaksi osaa kuuluvat yhteen. Tämä on kompassi!”
Löytö on merenkäynnin historian tutkimisen kannalta erittäin arvokas.
Tähän saakka on oletettu keskiaikaisen laivaliikenteen toimineen pääasiassa niin, että laivalta näkyi aina rannikko. Kompassi viittaa siihen, että Lootsin koggilla purjehdittiin myös avomerellä.
– Kenties nyt täytyy pohtia hieman uudelleen myös tapoja, joilla Hansan merenkulkua harjoitettiin, sanoo Erki Russow.
Löydöt kertovat paljon laivan arjesta. Esimerkiksi nahkajalkineet, joita laivalta löytyi paljon, olivat tyypillisiä 1300- ja 1400-lukujen tavallisen väen käytännöllisiä kenkiä, eivät kaupungin mahtiväen jalkineita, kertoo Russow.
– Hansan alueella pitkät matkat tehtiin pääasiassa laivoilla. Kauppalaivallakin saattoi olla matkustajia. Mikään näissä esineissä ei kerro, kuuluivatko ne heille vai merimiehille.
Hylkyyn jäi monta muistoa myös työstä: kirves ja muita työkaluja, nuolenkärkiä, kauppatavaroiden käärimiseen käytetyn karkean kankaan kappaleita, kasvikuiduista tehdyn köyden pätkiä.
Myös astiat koggissa olivat ajalleen hyvin tavalliset.
– Samanlaisen 1300-luvun loppupuolen keramiikan palasia Tallinnasta on löydetty sadoittain. Reinin piirikunnassa tehtyjä juoma-astioita oli jokaisessa tallinnalaiskodissa, kertoo Erki Russow.
Poikkeus on kolmijalkainen astia, jollaisissa keiteltiin ruokaa. Vastaavia oli kyllä yleisesti käytössä kaikkialla Suomenlahden alueella 1200-luvulta 1700-luvulle asti, mutta löydön alkuperä on yllättävä.
– Tallinnan kiinteät yhteydet Hollantiin alkoivat vasta myöhemmin, ja kauppatavaraksi sikäläisiä kolmijalkoja tuli vasta 1600-luvulla. Tämä voikin olla yksi vanhimmista hollantilaisen käyttökeramiikan löydöistä Tallinnassa.
Tallinnan edellisestä koggilöydöstä, pienemmästä ja hieman vanhemmasta Kadriorgin koggista, löytyi norjalaisia paistokiviä, joiden päällä pystyi valmistamaan leipää, kertoo Russow.
– Nekin ovat epätavallinen löytö. Kenties laivakokki oli norjalainen, tai ehkä laiva poikkesi välillä myös Norjassa. Samasta koggista löytyi huhmare, joka on peräisin nykyisen Belgian alueelta.
Hansalaivojen tyypillisimmät keramiikkalöydöt ovat Saksasta tai Puolan pohjoisosista.
Olivatko miehistöt yhtä kansainvälisiä?
– Vaikea sanoa, mutta eivätköhän. Kun oli yhteinen kieli, alasaksa, niin ei ollut väliä, mistä kukin oli peräisin, Russow vastaa.
Lootsin koggin puusepän kotiseudusta vihjaa hänen työkalunsa puinen varsi. Sen kaiverrus on tulkittavissa pohjoisslaavilaiseksi sodan ja myös sadon jumalaksi, nelikasvoiseksi Svantovitiksi, jota kristinusko ei ollut tuolloin vielä täysin syrjäyttänyt.
Yhtä harvinaista löytöä kaikki eivät varmaankaan haluaisi talteen jääkaappiinsa. Arkeologille se on enemmän kuin mieluinen. Kaksi laivarottaa ei ehtinyt jättää uppoavaa laivaa vaan jäi loukkuun tervatynnyrin alle.
Tervan säilyttävien ominaisuuksien ansiosta rotat ovat täydellistä tutkittavaa häntineen, turkkeineen. Mahasta löytyvä viimeinen ateria kertonee, mitä laivalla oli tarjolla myös ihmisille. Selvitä saattaa myös, oliko rotilla ja ihmisillä yhteisiä sairauksien aiheuttajia. Mustarotallahan on musta maine ruton levittäjänä.
Terva haisee kauhealta, ja löytöjen irrottaminen on vaikeaa, mutta se on säilyttänyt orgaanisia aineita ihanteellisesti, vahvistaa Lisette Reinvars.
– Löysimme viljantähkiä, joiden ulkonäkö on ennallaan. Ja kalannahkaa. Oliko kala ruokaa, vai jäikö se hylyn vangiksi? Se näyttäisi olleen kampela, siis kyllä ihan tyypillinen kala myös Tallinnan vesillä.
Kesän matkailukausi Helsingin ja Tallinnan välillä on alkamassa, mutta vielä naapurimaan komeinta koggia ei pääse katsomaan. Löytö on ensin pelastettava ravistumiselta.
Orgaaniset aineet alkavat tuhoutua heti jouduttuaan pois kosteasta maasta, saati märästä merestä. Uhka on suuri myös ikiroudassa ja jäätiköissä turvassa olleilla esineillä, joita nyt sulaa esiin kiihtyvää vauhtia.
Tuhoutusmisprosessin estäminen vaatii löytöjen konservoimista. Lootsin koggin ovat saaneet konservoitavakseen suomalaiset asiantuntijat.
Ammattikorkeakoulu Metropolian lehtorilla Heikki Häyhällä ja Kansallismuseon konservointiyksikön päälliköllä Eero Ehantilla on näyttöä koggista, joka löytyi Kadriorgin puistosta vuonna 2015.
Kadriorgin hylyn puuaines oli kovaa ja hyvässä kunnossa. Niinpä konservoijat tulivat tutkimuksissaan siihen tulokseen, ettei hylkyä käsiteltäisi kuten yleensä: sitä ei kyllästettäisi polyetyleeniglykolilla, PEG:llä.
He päättivät myös, etteivät käyttäisi mitään muitakaan kemikaaleja, vaan tekisivät luomukonservoinnin, kertoo Häyhä.
Vuosikausien PEG-käsittelyyn ei olisi ollut myöskään aikaa, sillä hylky oli määrä saada näytteille Viron merimuseon uusittujen tilojen avajaisiin, vanhankaupungin laitaa vartioivaan Paksun Margaretan torniin vuonna 2019.
- PEG on vesiliukoista muovia, jolla vahvistetaan puun soluseiniä ja korvataan solukkoon imeytynyttä vettä. PEG-kylpy tai -suihku kestää vuosia. Ruotsin kuuluisaa Vasa-laivaa suihkutettiin 17 vuotta. Sen ravistumisen hillitseminen vaatii silti edelleen toimenpiteitä.
Kadriorgin koggi sai teräksisen luurangon kaariensa väliin huolehtimaan muodon säilymisestä, uusia puutappeja niiden tilalle, jotka kuivuessaan putoilivat pois, ja pellavasta tehtyä rivettä tiivisteeksi.
Lopputulos on onnistunut esimerkki minimaalisesti kajoavasta konservoinnista, kirjoittivat tekijät Archaeonautica-lehdessä kaksi vuotta sitten, ja hyvältä näyttää edelleen, kertoo Häyhä nyt.
Lootsin hylky on saamassa saman kohtelun vastaavanlaisessa paikassa: valkoisessa teltassa, joka ei kuumene liikaa ja jossa puhallin kierrättää ilmaa.
Pohjana on soran tapaista kiviainesta, joka auttaa kosteuden säilymisessä. Myös sijainti meren läheisyydessä on eduksi.
Lootsin hylky on liian painava, jotta se olisi saatu maasta kokonaisena. Häyhän kauhuksi hylky oli pakko sahata neljään osaan.
Ensitoimikseen konservoijat suojasivat sahauspinnat mehiläisvahalla estääkseen kosteutta haihtumasta niiden kautta.
– Mehiläisvaha on luonnontuote, ja sillä on myös antiseptisiä ominaisuuksia, vaikka niitä ei olekaan kauhean paljon tutkittu. Siksi uskalsimme ottaa sen tähän käyttöön.
Paloittelulla on Häyhän mukaan myös hyvä puoli, kun hylky aikanaan saadaan näytteille. Koko poikkileikkauksen näkeminen antaa mahdottoman hienon kokemuksen osien välistä kävelevälle katsojalle, hän sanoo.
Ennen kuin konservointi pääsee vauhtiin, hylyssä jatkuvat arkeologiset kaivaukset, sillä hiekkaa on edelleen paljon ja siinä todennäköisesti piilee lisää löytöjä.
– Myös Kadriorgin hylystä löytyi siinä vaiheessa vielä vaikka mitä: keramiikkaa, luita, nahankappaleita, köydenpätkiä, kertoo Heikki Häyhä.
Näyttelytilan aikataulu ei tällä kertaa aiheuta konservoinnille kiirettä, mutta työn arvioidaan silti vievän vain kaksi vuotta.
Olkoonkin, että alus on massiivisempi kuin Kadriorgin löytö, työvaiheiden kestosta on nyt hyvä käsitys, Häyhä sanoo. Työn etenemistä voi seurata konservoijien blogista.
Samaan aikaan jatkuu esinelöytöjen analysointi – ja tietysti myös niiden rottien. Ehkä niiden geeniperimästä selviää sekin, mistä laajan Hansaliiton satamasta ne olivat koggin viimeiselle matkalle pujahtaneet.