Vaasan Palosaarelle kaavailtu biokaasuasemahanke jäissä – syynä investointikustannusten nousu

Kaksi vuotta sitten Stormossen uutisoi kolmannen biokaasutankkausaseman rakentamisesta Palosaarelle. Sen jälken tankkausten määrä on lisääntynyt. Kolmatta asemaa ei kuitenkaan näillä näkymin tule.

Valkoinen auto kaasutankkausasemalla. Taustalla biokaasubussi.
Kuva: Sebu Björklund / Yle
  • Sebu Björklund

Stormossen on jäädyttänyt toistaiseksi suunnitelmansa kolmannen biokaasutankkausaseman rakentamisesta Palosaarelle.

Stormossenin talouspäällikkö Håkan Hagbergin mukaan syynä on investointikustannusten nousu. Lisäksi Stormossen on ohjannut investointitukia Koivulahden tankkausaseman kapasiteetin lisäämiseen.

Kaasuautojen tankkausmäärä on Hagbergin mukaan vakiintunut kahdella nykyisellä asemalla noin 2500 tankkaukseen kuukaudessa.

Määrä on enemmän kuin tuplaantunut kahdessa vuodessa. Vuonna 2021 tankkauksia oli noin 1000 kuukaudessa.

Tästäkin huolimatta kolmatta biokaasuasemaa ei Vaasaan ole rakenteilla lähiaikoina.

– Ei kolmannen aseman rakentaminen Palosaarelle ole kokonaan poissuljettua, mutta toistaiseksi suunnitelma on jäissä.

Kaksi vuotta sitten Hagberg totesi, että kolmannen aseman rakentaminen ei ole riippuvainen energiatuesta, kolmas biokaasuasema voidaan rakentaa muutenkin.

– Investointikulut olisivat kuitenkin huomattavasti suuremmat kuin muutama vuosi sitten, Hagberg toteaa nyt.

Stormossen ei myöskään tällä hetkellä ole saamassa lisää energiatukea.

Valkoinen auto, johon tankataan parhaillaan biokaasua. Letkut kiinni autossa.
Stormossen on investoinut Koivulahden tankkausasemaan viime vuosina. Kuva: Sebu Björklund / Yle

Biokaasusta pulaa

Henkilöautojen lisäksi myös parisenkymmentä Liftin bussia kulkee biokaasun voimalla.

Tällä hetkellä Stormossenin oma biokaasuntuotanto ei riitä vastaamaan kysyntään, vaan nestemäistä biokaasua on ostettava varastoon.

– Siksi olemme investoineet varajärjestelmään, eikä biokaasu pääse loppumaan.

Biojätteiden kierrättämiseen on tulossa muutoksia. Stormossenilla on myös suunnitteilla investointi kolmanteen bioreaktoriin.

– Nykyisellään Stormossenin oma biokaasun tuotanto on maksimitasolla, Hagberg toteaa.

Suomessa on tällä hetkellä yhteensä 77 biokaasutankkausasemaa.