Ilmastonmuutos tulee olemaan suomalaiselle maanviljelijälle mainio juttu, ainakin osittain.
Kasvukausi pitenee, satoja voi saada useampia ja uudet kasvilajit alkavat pärjätä Suomessa, eritoten pohjoisessa. Lapissa kasvukausi vaikuttaa jo nyt pidentyvän muutamilla viikoilla ja kotimaisten vesimelonien viljelykin on ehditty aloittaa.
Muutos näkyy myös viljelijöiden ajatuksissa. Näitä selvitti Luonnonvarakeskuksen tutkija Jaana Sorvali tuoreessa väitöskirjassaan.
Esimerkiksi ilmaston lämpenemisen hyödyt voivat herättää maanviljelijöissä ristiriitaisia ajatuksia: Voiko viljelijä hyvällä omallatunnolla ottaa lämpenemisestä kaiken hyödyn irti? Miten ilmastonmuutoksen positiiviset puolet vaikuttavat kestävämpään malliin siirtymisen mielekkyyteen?
– Halusin psykologian kautta tarkastella sitä, mitkä tekijät vaikuttavat maanviljelijöiden ilmastomyönteiseen käyttäytymiseen, Sorvali kertoo.
Väitöstutkimuksen mukaan 59 prosenttia suomalaisista maanviljelijöistä uskoo, että Suomesta tulee ilmastonmuutoksen myötä entistä merkittävämpi ruoantuottajamaa.
Puolet viljelijöistä arvioi, että suomalaiselle maataloudelle syntyy ilmastonmuutoksen myötä uusia mahdollisuuksia. Tärkeimpänä positiivisena muutoksena viljelijät pitävät kasvukauden pitenemistä.
Kyse ei ole siitä, etteikö ilmastonmuutosta nähtäisi viljelijöiden parissa todellisena, isona ongelmana. Sorvalin väitöskirjan mukaan vain yksi prosentti suomalaisista maanviljelijöistä ei usko ilmastonmuutokseen.
Vaikka ilmastonmuutos tunnustetaan miltei yksiäänisesti, sävyeroja ajattelusta kuitenkin löytyy.
Maatilalliset ovat hieman eri mieltä ilmastonmuutoksen perussyistä ja sen aiheuttamien uhkien tai mahdollisuuksien vakavuudesta Suomessa. 65 prosenttia maatilallisista kyllä uskoo, että maatiloilla voidaan tehdä päästöjä vähentävää ilmastotyötä, mutta juuri oman tilan mahdollisuudet tässä eivät ole kaikille selviä.
– Viljelijöitä on hirveästi erilaisia, eivätkä he muodosta mitään yhtä samanmielisten joukkoa ilmastoasioiden suhteen, Sorvali sanoo.
Positiivisimmin kestävään maanviljelyyn ja maanviljelijöiden vastuuseen ilmastotyössä suhtautuvat naispuoliset, korkeakoulutetut, ahvenanmaalaiset ja luomua tuottavat viljelijät. Mitä isompi maatila viljelijällä on, sitä vaikeampana ilmastotyö nähdään.
Ruokaa pöytään ja päästöjä ilmakehään
Maanviljelijät ja maatilalliset ovat merkittävässä asemassa Suomen ja Euroopan pyrkiessä päästötavoitteisiinsa.
Maatalous muodosti vuonna 2021 noin 13 prosenttia Suomen kasvihuonekaasujen kokonaispäästöistä (noin 6,3 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia). Vertailun vuoksi kotimaan liikenteen päästöt olivat vuonna 2021 noin 10,4 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia.
Juuri tämän takia Sorvali aihetta tutkikin. Venäjän hyökättyä Ukrainaan tutkija heräsi: ruoantuotanto on elämän ja kuoleman kysymys.
Erityisesti näin on Suomen kaltaisessa maassa, jossa suurin osa tuontiruoasta tulee hitaasti ja kriisitilanteissa haavoittuvaisesti laivateitse.
Ilmastonmuutos tarkoittaa maataloudelle isoja haasteita lisääntyvien hellejaksojen ja tulvien myötä. Ruoantuotannosta on siis tehtävä kestävää, ja tässä ekologisuus kulkee käsi kädessä huoltovarmuuden kanssa.
Muutos on käynnissä, ja Sorvalia kiinnostaa, kokevatko viljelijät olevansa siinä osana muuta yhteiskuntaa vai sen ulkopuolella.
– Vaikka politiikka ja talous ovat tärkeässä asemassa siinä, mitä maataloudessa tapahtuu, niin viljelijä on tärkeimmässä roolissa siinä, mitä pellolla tapahtuu.
Kuminapellot ja tukiviidakko
Siirrytään Vihtiin, jossa Verkatakkilan tilalla kultivoidaan peltoa. Traktorin perässä vedettävällä kultivaattorilla kuohkeutetaan maaperää ikään kuin kevytversiona kyntöauralla tapahtuvasta maanmuokkauksesta.
Noin 200 hehtaarin tilalla töissä ovat isäntä Patrick Nyström, emäntä Sirkku Puumala ja poikavauva Arthur Nyström, joka kulkee mukana kantorepussa.
Ruista, vehnää, mallasohraa, härkäpapua ja kuminaa tuottava Verkatakkilan tila on osa Carbion Action -yhteistyötä. Siinä maatilat harjoittavat koelohkoilla erilaisia hiilensidontaan tähtääviä toimenpiteitä ja seuraavat maaperän muutoksia mittauksilla.
Kiinnostus kestävään maanviljelyyn on Verkatakkilassa osaksi käytännöllistä, osaksi ideologista.
– Maanviljely on murroksessa ja ajanhengessä on pysyttävä kiinni. Työssä on opeteltava koko ajan uutta, ja kiinnostuksemme kestävään viljelyyn alkoi tustuessamme maan kasvukuntoon, Sirkku Puumala kertoo.
Kasvukunnon parantaminen vaatii sellaisia toimenpiteitä, jotka eivät tukipuolella näytä tärkeältä, mutta pitkällä tähtäimellä parantavat satoa
Sirkku Puumala, maanviljelijä
Maan kasvukunnosta huolehtiminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että peltoja hoidetaan maanparannusnurmella. Tällöin jokin peltolohko jätetään vuodeksi tai pariksi viljelemättä ja siihen istutetaan nurmea, jonka olisi tarkoitus elävöittää lohkoa muun muassa mikrobeja ruokkimalla ja maaperää muhentamalla.
– Maaperä tuottaa meidän elantomme. Meidän pitää huolehtia siitä, että myös tulevat sukupolvet pystyvät sitä viljelemään, Patrick Nyström sanoo.
Tämä tarkoittaa Verkatakkilassa pieniä uhrauksia. Maanhoitonurmi ei ”hoidon” aikana tuota satoa, jota myydä. Täten pitää löytyä uskoa siihen, että työ kannattaa pitkällä tähtäimellä.
Sitä niittaa, mitä kylvää
Kaikki maatilat ja viljelijät ovat erilaisia, ja samat keinot eivät tepsi kaikille. Kestävän maatalouden haasteena onkin se, että esimerkiksi erilaisia tukiratkaisuja pitäisi räätälöidä erikseen eri maatilojen tarpeisiin.
Sirkku Puumalan mukaan tärkeintä olisi tarjota työkalupakki, josta erilaiset viljelijät löytäisivät itselleen sopivat toimintatavat.
– Erilaisia keinoja, joilla parannetaan maan kasvukuntoa ja sidotaan hiiltä, tuoton pysyessä ennallaan, Puumala selittää.
Juuri maataloustukien ja -politiikan ennustettavuus nousee Jaana Sorvalin väitöskirjassa esiin nostettavien parannusehdotusten kärkeen.
Jos maanviljelijöille annettavat ilmastotyön linjaukset ja tavoitteet vaihtelevat hallituskausien välillä, tekemisestä puuttuu punainen lanka. Maatilalla isot muutokset vievät paljon aikaa.
– Toivoisin, että erityisesti kansanedustajat ja ministerit, jotka eivät tunne suomalaisen maatalouden arkea, menisivät maatiloille harjoittelemaan ja juttelemaan isäntien ja emäntien kanssa, Sorvali sanoo.
Väitöskirjan perusteella maanviljelijöillä on valmiuksia ja intoa kestävemmän maatalouden harjoittamiseen, mutta se pitää tarjota oikealla tavalla. Sorvali painottaa, että tarvitaan matalan kynnyksen helppoja toimintatapoja, joista on tieteellistä näyttöä: taattua hyötyä ilmastolle ja maanviljelylle.
Verkatakkilan tilalla viiden vuoden Carbon Action -sykli on tulossa syksyllä loppuunsa. Sitten otetaan maanäytteet ja analysoidaan, onnistuttiinko valituilla toimenpiteillä sitomaan hiiltä maaperään.
Nyström ja Puumala kertovat, että kestävämmät toimintatavat eivät sinänä maksa muita enemmän, mutta ne vievät aikaa niin teorian kuin käytännön soveltamisen haltuunottamisessa. Edistys tapahtuu erehdysten ja onnistumisten rytmittänä.
– Kaikki viljelijät ovat ilmastotyöntekijöitä. Sadonkasvatus ja hiilensidonta tapahtuvat samoilla pelloilla, Sirkku Puumala sanoo.