Mikkelissä käräjäoikeus takavarikoi ravintolan ja sen toimitusjohtajan omaisuutta 44 000 euroa – syynä ihmiskauppaepäily

Etelä-Savon käräjäoikeuden asiakirjat ovat suurelta osin salaisia tutkinnallisista syistä.

Käräjäoikeuden nuija lakikirjan päällä Etelä-Savon käräjäoikeudessa.
Vakuustakavarikkoa käytetään pakkokeinona, jos rikoksesta epäillyn pelätään pyrkivän esimerkiksi välttämään vahingonkorvauksen maksamista kätkemällä tai hävittämällä omaisuutta. Kuva: Juho Liukkonen / Yle
  • Vilma Ruokoski

Etelä-Savon käräjäoikeus on määrännyt mikkeliläisen ravintolayhtiön ja sen toimitusjohtajan omaisuutta pantattavaksi vakuustakavarikkoon ihmiskauppaepäilyn vuoksi.

Yhtiöltä ja sen toimitusjohtajalta pantataan yhteisvastuullisena omaisuutta noin 44 000 euron edestä.

Käräjäoikeus katsoi, että toimitusjohtaja tai hänen johtamansa yhtiö voivat pyrkiä välttämään mahdollisen vahingonkorvauksen tai rahamäärän maksamista esimerkiksi kätkemällä tai hävittämällä omaisuutta.

Epäilty ihmiskauppa ajoittuu viime kesästä tämän vuoden tammikuuhun.

Yhtiön tuorein julkinen tilinpäätös on epäiltyä rikosta edeltävältä vuodelta 2021. Tuolloin yrityksellä oli tilinpäätöksen mukaan yksi työntekijä.

Oikeus katsoi tiistaina antamassa päätöksessä, että toimitusjohtaja tai yhtiö voidaan todennäköisesti tuomita mahdollisessa tulevassa rikosprosessissa maksamaan vahingonkorvausta tai menettämään takavarikoitu summa valtiolle.

Käräjäoikeuden asiakirjat on määrätty suurelta osin salaisiksi tutkinnallisista syistä.

Asetettu vakuustakavarikko on kumottava, ellei epäillyssä rikoksessa nosteta syytettä neljän kuukauden kuluessa. Takavarikkoaikaa voidaan tarvittaessa pidentää enintään neljä kuukautta kerrallaan.

Poliisi oli asettanut tapauksessa väliaikaisen vakuustakavarikon jo huhtikuun lopulla.