Sade piiskaa ja tuuli tuivertaa Ilmajoella, mutta se ei estä uutuusoopperan tekijäjoukkoa saapumasta ooppera-areenalle. Harjoitukset taivaan alla säässä kuin säässä ovat alkaneet.
– Tapaan sanoa, että ottakaa kerrastot ja talvitakit mukaan, mutta yhtä hyvin myös aurinkorasvat, Ilmajoen musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Sari Hanka toteaa.
Hangan mukaan jokakeväinen oopperahypetys alkaa jo näkyä eteläpohjalaisen kulttuuripitäjän katukuvassa.
– Aina kun solistit, kuoro ja koko taiteellinen työryhmä laskeutuvat tänne Ilmajoelle, niin hype alkaa. Tässä pusketaan tunteja laskematta vähäisillä yöunilla.
Ilmajoella nähdään jälleen uusi kotimainen ooppera, kun Eeva Kontun säveltämä ja Heta Haanperän ohjaama ooppera Armi Ratiasta saa kantaesityksensä 8. kesäkuuta.
Tekstiilitaiteilija ja Marimekon perustaja Armi Ratia on yksi Suomen tunnetuimpia yrittäjiä ja Marimekko maailmalla erittäin tunnettu brändi.
Jännittävä, kiehtova ja monipuolinen Ratia
Oopperaharjoitukset pääsivät Ilmajoella vauhtiin äitienpäivänä. Kuorot ja solistit harjoittelevat nyt lähes päivittäin ensi-iltaan saakka. Orkesteri tulee mukaan toukokuun viimeisenä päivänä.
Orkesterin runko koostuu Seinäjoen kaupunginorkesterista. Kapellimestariksi saapuu Kaapo Ijas.
Armi Ratian pääroolin laulaa mezzosopraano Lilli Paasikivi. Hänen kymmenvuotiskautensa Kansallisoopperan taiteellisena johtajana päättyy kesällä.
Mikä sai Lilli Paasikiven lähtemään Ilmajoelle laulamaan auringonpaisteeseen tai tuuleen ja vesisateeseen?
– Olen laulaja sielultani, ja kun tuli tarjous tehdä näin jännittävää, kiehtovaa ja monipuolista naishahmoa, niin olihan se pakko ottaa vastaan.
Lilli Paasikivi on työskennellyt Kansallisoppperassa yhteensä lähes kolme vuosikymmentä.
– On raikasta ja silmiä avaavaa tehdä oopperaa erilaisessa ympäristössä.
Paasikivi toteaa ilmajokelaisten todistavan joka vuosi, että se on mahdollista, kun on hyvä talkoohenki, sitoutuneisuutta ja ripaus hulluutta.
– Täällä me nyt seisomme tuiskussa ja teemme oopperaa – perkule! Lilli Paasikivi nauraa.
”Armin kanssa kuljemme rinnakkain muutaman viikon”
Lilli Paasikivi kertoo, ettei hänen ole tarvinnut ihan mahdottomasti ”rapsutella” itseään päästäkseen niin sanotusti Armi Ratian kuosiin.
– Armi Ratia oli vahvatahtoinen ja energinen visionääri, naisjohtaja ja temperamenttisen luomisvoimainen, Paasikivi luettelee roolihahmonsa ominaisuuksia.
Siis vähän niin kuin sinä?
– No eikö! Paasikivi myöntyy.
– Ei kun minä todella sympatiseeraan ja löydän hänestä tarttumapintoja. Tässä me nyt muutama viikko kuljemme Armin kanssa joen törmällä rinnakkain.
Lilli Paasikivi kiittelee Heta Haanperän librettoa. Paasikiven mukaan ooppera tuo Armi Ratiaa esiin monipuolisesti.
– Tulee se vimmainen luoja ja rohkea johtaja, mutta myös haavoittunut, hylätty tyttö. Mukana on draamaa, komediaa ja energistä liitoa korkealla yläilmoissa.
Libreton kirjoittaja Heta Haanperä myös ohjaa Armi-oopperan. Miten pidät pääosan esittäjän aisoissa?
– Ei me pidetä täällä ketään aisoissa. Päinvastoin, me liihotellaan ja ollaan ihan rajattomia. Yritämme hakea sellaista vapautunutta 1960–70-lukujen eetosta tähän teokseen, Heta Haanperä vakuuttaa.
Luonnonkaunista ja nostalgista
Lilli Paasikivi huomauttaa, että jokaisella suomalaisella on jonkinlainen suhde Marimekkoon ja sitä kautta Armi Ratiaan.
– Meillä on pyjamat, kesämekot ja keittiön pöytäliinat. Tämä on matka suomalaisuuden ytimeen ja tasa-arvoiseen, pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan.
Paasikivi ja Haanperä ovat sitä mieltä, että uutuusoopperan esityspaikka Kyrönjoen rannalla Ilmajoella on Armi-oopperalle juuri oikea paikka.
– Luonnonkauneus on ollut Armille tärkeää, ja tässä paikassa on sitä. Tuo virtaava joki kertoo siitä, että ei ehdi sammaloitumaan. Koen Ilmajoen nostalgisena paikkana, Heta Haanperä perustelee.
– Aistin täällä yrittäjyyttä ja rohkeutta. Tämä ooppera sopii tähän eteläpohjalaiseen henkeen mahdottoman hyvin, Lilli Paasikivi jatkaa.
Tulva keskeytti näyttämötyöt
Näyttämön ja lavasteiden rakentaminen ja pystyttäminen alkoi huhtikuun lopulla. Kun ooppera toteutetaan ulkona joen rannalla, luonto tuo omat kauniit puitteensa näyttämökuvaan – mutta myös haasteensa.
– Tulva keskeytti näyttämötyöt. Vesi nousi jälleen neljänteen penkkiriviin saakka, mutta onneksi se laski nopeasti, kertoo näyttämömestari Heikki Mäkynen. Hän on rakentanut Ilmajoen oopperoiden visuaalista ilmettä jo lähes 30 vuotta.
Tulvahaitat selätettiin siis nopeasti, ja nyt Armi-oopperan näyttämö- ja lavastetyöt ovat edenneet jo viimeistelyvaiheeseen.
Heikki Mäkynen kehuu Juho Lindströmin suunnittelemaa lavastusta.
– Tämä on tällainen poikkeuksellinen räsymattolavastus.
Näyttämöllä on väriä, mutta myös mustaa ja valkoista. Näyttämökuvassa silmiinpistävää ovat isot metalliset Armi-sanan kirjaimet. Ne ovat oopperassa monessa ”roolissa”.
– Hyvin kaikki toimii toistaiseksi, mutta harjoitukset sen lopulta näyttävät, kuinka hyvin näyttämö ja lavasteet toimivat, Heikki Mäkynen tuumaa.
Idea Jaakko Kuusistolta
Ilmajoen katetulla ooppera-areenalla Kyrönjoen rannalla on 1 350 paikkaa. Se on Ilmajoen musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Sari Hangan mukaan Suomen toiseksi suurin tämäntyyppinen katsomo heti Savonlinnan oopperajuhlien jälkeen.
Hanka arvioi, että Armi-oopperan paikoista on tällä hetkellä varattuna tai lunastettuna noin 60 prosenttia. Lähiviikot ovat myynnissä vilkkaimmat viikot.
– Mitä lähemmäksi kevättä ja kesäkuuta on tultu, sitä enemmän sähköposti laulaa ja puhelimet soivat.
Ilmajoella esitettyjen oopperoiden aiheena ovat usein olleet sota-ajat ja päärooleissa on tulkittu suomalaisia miehiä, kuten Mannerheimiä tai Kekkosta.
Kun tulevaa uutuusoopperaa lähdettiin suunnittelemaan, musiikkijuhlat halusi pois sodista, ja esiin haluttiin nostaa vihdoin merkittävä suomalainen nainen.
Hanka soitti ensimmäisenä nyt jo edesmenneelle säveltäjä, kapellimestari, viulisti Jaakko Kuusistolle. Idea Armi-oopperasta on tullut nimenomaan Kuusistolta, mutta oopperan on säveltänyt Eurajoelta lähtöisin oleva säveltäjä ja kapellimestari Eeva Kontu.
Armi-oopperaa esitetään Ilmajoella myös vuonna 2024. Vuosi 2025 on Ilmajoen musiikkijuhlien 50-vuotisjuhlavuosi. Suunnitelmat parin vuoden päähän ovat jo pitkällä, mutta julkisuuteen niistä ei ole vielä kerrottu.
Aiheesta aiemmin:
Ilmajoen musiikkijuhlilla nähdään ensi vuonna ooppera Armi Ratiasta