Metsissämme on eliölajien kannalta iso rakenteellinen ongelma: vanhoja metsiä ja ennen kaikkea vanhoja puita on luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi vähän.
Lisäksi jäljellä olevat vanhat metsät ovat pirstoutuneet. Ne siis esiintyvät pieninä laikkuina, jotka ovat paikoin hyvin etäällä toisistaan.
– Pohjois-Suomessa oli 1900-luvun alussa hyvin laajoja vanhoja metsiä, nyt niitä on enää aivan pohjoisimmassa Lapissa ja luonnonsuojelualueilla. Etelä-Suomessa tilanne on vielä huonompi, koska valtaosa vanhoista metsistä on kooltaan vain hehtaareja, sanoo metsäekologian lehtori Petri Keto-Tokoi Tampereen ammattikorkeakoulusta.
Keto-Tokoin mukaan määrät ovat todella pieniä, kun puhutaan metsäluontotyypistä, joka luonnontilassa kattaisi kokonaisia valtavia metsäalueita.
Luonnonvarakeskuksen metsäinventoinneissa vanhan metsän osuudeksi on viimeksi laskettu 12–13 prosenttia. Metsä lasketaan Etelä-Suomessa vanhaksi yli 120-vuotiaana ja Pohjois-Suomessa 160-vuotiaana.
Vanhaksi tilastoitu metsä ei kuitenkaan kerro koko kuvaa metsän hyvinvoinnista.
– Täytyy muistaa, että inventointien iänmääritystavat on tehty metsätalouden tarpeisiin, eivätkä ne välttämättä kuvaa ekologisesti relevantteja asioita.
Yksi näistä asioista olisi Keto-Tokoin mukaan puiden tarkemman ikäjakauman selvittäminen. 120-vuotias metsä ei ole vielä varsinaisesti vanhaa. Vanhoista puista riippuvaisten lajien kannalta puuston keski-ikää oleellisempaa on se, onko metsässä oikeasti vanhoja, monisatavuotisia puita.
Talousmetsissä puusto on usein tasaikäistä, kun taas luonnonmetsissä vallitsee jatkumo: uusia puita syntyy ja kuolee koko ajan.
Vain alle kolme prosenttia Suomen metsämaasta on luokiteltu luonnontilaiseksi, eli sellaiseksi, jossa ihmisen toiminta ei näy. Vanha metsä ei siis automaattisesti tarkoita luonnontilaista, koska valtaosa vanhastakin metsästä on talouskäytössä, eli sitä hoidetaan ja lopulta hakataan.
Vanhojen metsien lajit ovat pulassa
Metsän eliöiden kannalta oleellista on ollut muutoksen nopeus.
Lajit ovat kehittyneet satojen miljoonien vuosien aikana maailmassa, jossa vanhojen metsien osuus on ollut 50–90 prosenttia kaikista metsistä. Pudotus nykytilanteeseen on kuitenkin tapahtunut yhden puusukupolven aikana.
Yksi keskeinen hoidetun metsän puute liittyy kuolleeseen ja lahoon puuhun. Luonnontilaisessa metsässä kuollutta puuta on hehtaarilla 60–120 kuutiometriä. Hoidetussa talousmetsässä määrä on murto-osa tästä, eli keskimäärin kuusi kuutiota.
Kuolleesta puusta riippuvaisia, niin sanottuja saproksyylilajeja, on viitisen tuhatta.
– Osa lajeista on erikoistunut vain tietyn ikäiseen kuolleeseen puuhun. Siksi monimuotoisessa metsässä pitää olla paljon eri ikäistä lahopuuta, ja sitä pitää syntyä koko ajan lisää, sanoo ekologian professori Toni Laaksonen Turun yliopistosta.
Metsien rakenteen raju muutos on osaltaan johtanut siihen, että vähintään sadat eliölajit ovat pulassa. Viimeisimmässä kartoituksessa uhanalaisia metsälajeja tunnistettiin yli kahdeksansataa, mikä on kolmannes kaikista Suomen uhanalaisista lajeista.
– Tilannekuva ei ehkä kaikille ole ihan selvä. Meidän metsäluontomme tila on huono, sanoo Laaksonen kierrellessään pöytyäläisessä taimikossa.
Turun yliopisto ostaa tulevaisuuden suojelualueita
Turun yliopisto on perustanut Luonto2100-nimisen rahaston, ja rahoilla on ostettu Varsinais-Suomen Pöytyältä yhteensä 25 hehtaaria metsää Kurjerahkan kansallispuiston reunoilta.
Alue on tällä hetkellä hyvin tyypillistä suomalaista metsää: tiheää taimikkoa sekä ojituksen seurauksena metsittymään lähtenyttä rämettä.
Rahaston tarkoituksena on ostaa nykyisten suojelualueiden lähettyviltä maita, joilla on potentiaalia olla luontoarvoiltaan arvokkaita metsiä tulevaisuudessa. Tarkoituksena on saada nykyisille suojelualueille lisää pinta-alaa, ja vähentää sitä kautta vanhojen ja luonnontilaisten metsien pirstaleisuutta.
– Voimme vielä tutkimustietoon perustuen miettiä, mitä alueelle voitaisiin tehdä, että sen monimuotoisuus, hiilensidonta ja virkistyskäyttö paranee. Mutta pakko ei ole tehdä yhtään mitään, jos tutkimustieto sellaista ratkaisua puoltaa, Laaksonen sanoo.
Rahastolla ostetaan maat yksityisiltä maanomistajilta markkinahintaan. Yliopiston ei ole tarkoitus omistaa maita ikuisesti, vaan maat pyritään liittämään lopulta osaksi läheisiä luonnonsuojelualueita.
Artikkelissa on käytetty lisäksi lähteenä Petri Keto-Tokoin ja Juha Siitosen kirjaa Puiden asukkaat. Suomen puiden seuralaislajit (Gaudeamus 2021)
Voit keskustella aiheesta 5. kesäkuuta kello 23 asti.