Helsinki laajentaa kokeiluluontoisesti ydinkeskustan oleskelualueita tänä kesänä. Tavoitteena on luoda kaupunkilaisille ja turisteille vehreä keidas.
Osana suunnitelmaa kaupunki on tuomassa Esplanadin puistoon ja sen lähialueille yhteensä 150 palmua. Mukana on 20 suurta palmua. Pienempiä on 33 ja alle puolen metrin korkuisia 97 kappaletta. Kaikki palmut ovat ruukuissa.
Osa on jo tuotu, loppuja istutetaan öisin. Kaupungin tavoitteena on, että istutukset ovat valmiina Helsinki-päivään 12.6. mennessä.
Palmut palaavat sadan vuoden tauon jälkeen
Idea palmuihin virkosi kaupungin historiasta. Edellisen kerran palmuja nähtiin kaupungissa 1920-luvulla.
– Kesäkatu ajatuksessa on taustalla pala Espan historiaa. 1900-luvun alussa käytettiin paljon viherkasveja istutuksissa, myös ulkona. Silloin mukana oli muun muassa traakkipuita ja agaaveita, kertoo vihersuunnittelija Kirsti Oksanen Helsingin kaupungilta.
Hänen mukaansa nyt Esplanadille tuotavat kasvit ovat valittu niin, että ne kestävät Suomen kesän viileitä sääoloja hyvin.
– Kuitenkin kasvien on talvehdittava sisällä, koska Suomessa maa jäätyy talvisin. Ei ole toivoa, että palmut pärjäisivät ulkona.
Palmut viedään syys-lokakuun taitteessa talvehtimaan kaupungin puutarhalle.
– Katsotaan nyt, miten ne täällä kesällä pärjäävät. Jos hyvin, niin toiveissa on, että samat kasvit palaisivat Espalle ensi kesänä takaisin.
Puisto puhkeaa kukaan heinäkuussa
Tänä kesänä Esplanadilla nähdään muun muassa kääpiöpalmuja ja kanarian taatelipalmuja.
Lisäksi muita istutuksia, kuten heiniä, daaliaa ja pelargoniaa, joista suurin osa kasvatettu kaupungin puutarhalla. Palmut tuodaan Suomeen ulkomailta.
– Oliivipuita on jo ollut monta vuotta ruukuissa Keskuskadulla. Ne pärjäävät näissä oloissa tosi hyvin.
Vihersuunnittelija Oksasen mukaan puisto on parhaimmillaan heinäkuusta alkaen, kun kaikki kasvit ovat kukassa.
– Vehreää keidasta tavoitellaan. Toivotaan, että kaupunkilaiset osaavat arvostaa istutuksia, eikä ilkivaltaa tehdä.