Porin epäilty lapsikaappaaja ja kaapattu lapsi on löydetty ulkomailta – ovat eurooppalaisessa maassa poliisin hallussa

Poliisi kertoo, että Porin lapsikaappauksen pääepäilty ja kaapatuksi epäilty lapsi on löydetty. Heidät on tavoitettu toisesta eurooppalaisesta maasta, ja he ovat paikallisen poliisin hallussa.

Porin poliisilaitos ulkoa
Lounais-Suomen poliisi on tutkinut lapsikaappausepäilyä. Kuvassa Porin poliisiasema. Kuva: Minttu Villanen/Yle
  • Antti Laakso

Poliisi kertoo löytäneensä Porin epäillyn lapsikaapparin ja etsityn lapsen ulkomailta.

Epäilty henkilö ja alaikäinen lapsi ovat löytyneet kansainvälisen poliisiyhteistyön ansiosta toisesta maasta Euroopasta, ja henkilöt ovat paikallisen poliisin hallussa.

Esitutkinnan alkuvaiheessa epäillystä kaappaajasta tehtiin syyttäjän antama eurooppalainen pidätysmääräys. Lisäksi epäillystä ja lapsesta laitettiin voimaan kansainväliset etsintäkuulutukset.

Poliisi sanoo, että se ei esitutkintaa vaarantamatta voi kertoa maata eikä muitakaan henkilöiden löytymiseen tai kiinniottoon liittyviä yksityiskohtia.

Neljä epäiltyä

Ulkomailta tavoitettu henkilö on tapauksen pääepäilty. Häntä epäillään lapsikaappauksesta ja törkeästä vapaudenriistosta. Hänet vangittiin poissaolevana viime viikon tiistaina, ja vangitsemista jatkettiin tänään tiistaina.

Epäilty lapsikaappaus tapahtui yli viikko sitten sunnuntaina Porissa, minkä jälkeen lapsi vietiin Suomesta ulkomaille. Lapsikaappauksesta ja törkeästä vapaudenriistosta on epäiltynä yhteensä neljä henkilöä, joista yksi on vapautettu.

Poliisi sanoo tiedottavansa asiasta lisää heti, kun se on esitutkinnallisesti mahdollista.

Lääkäri ja lapsenlapsi

Iltalehden tietojen mukaan epäilty lapsikaappauksen uhri on pääepäillyn lapsenlapsi. Pääepäilty on Ylen tietojen mukaan yli 60-vuotias itäsuomalainen lääkäri. Yksi vangituista on hänen puolisonsa, noin 55-vuotias nainen. Kolmas epäilty on noin 50-vuotias itäsuomalainen nainen.

Poliisi järjesti tapaukseen liittyen laajat maastoetsinnät Pohjois-Satakunnassa Merikarvialla viime viikon alussa. Tiedossa ei ole, miksi maastoetsintää tehtiin, kun poliisi kuitenkin jo hyvin varhaisessa vaiheessa pystyi kertomaan epäilystään, että kaapattu on viety ulkomaille.

Kaapatut lapset -yhdistyksen toiminnanjohtaja Tarja Räisänen arvioi viikko sitten julkisuudessa olleiden tietojen perusteella, että kyse ei ole aivan tavanomaisesta tapauksesta. Erityisesti Merikarvialla järjestetyt maastoetsinnät herättivät hänen huomionsa.

Lapsikaappauksia parikymmentä vuodessa

Lapsikaappaukseen voi syyllistyä alle 16-vuotiaan lapsen vanhempi, kasvatusvanhempi, huoltaja tai muu lapselle läheinen henkilö, joka omavaltaisesti ottaa lapsen huostaansa ja vie ulkomaille tai jättää palauttamatta asuinvaltioonsa. Muilla läheisillä henkilöillä voidaan tarkoittaa esimerkiksi isovanhempia.

Lapsikaappauksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Kaapatut lapset -yhdistyksen mukaan lapsikaappauksia Suomesta ulkomaille tapahtuu runsaat parisenkymmentä vuodessa.

Suomesta kaapataan lapsia eniten Ruotsiin. Muita tavanomaisia kohdealueita ovat Lähi-idän, Pohjois-Afrikan ja Kaukoidän maat sekä Viro. Tarja Räisäsen mukaan taustalla on lähes aina lapsen vanhempien ero.

Kaapatut lapset -yhdistyksen toiminnanjohtaja Tarja Räisänen kertoo lapsikaappauksista Antti Laakson haastattelussa.