Varissuon koulun kuntotutkimuksessa on saatu huolestuttavia tuloksia.
Tutkimuksen suorittaneen Kiwa Inspectan rakennusterveysasiantuntijan mukaan kosteus- ja mikrobivaurioita havaittiin paikallisesti ala- ja yläpohjissa sekä ulko- ja väliseinissä, kertoo Turun kaupunki tiedotteessaan.
Merkittävin sisäilman laatuun vaikuttava tekijä on ilmayhteys vaurioituneista rakenteista sisäilmaan. Laaja-alaisimmat vauriot todettiin liikuntasalissa, jossa todettiin mikrobivaurio lattiarakenteessa ja vesikaton kosteusvaurioita.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää rakennuksen nykyinen kunto ja mahdolliset sisäilmahaitan aiheuttajat. Kuntotutkimusraportti on vapaasti luettavissa Turun kaupungin sivuilta.
Varissuon koulun siirtymisestä väistötiloihin syksystä 2023 alkaen on tehty päätös jo aikaisemmin. Sisäilmatutkimuksen tuloksilla ei ole vaikutusta päätöksen toteutumiseen. Suunnittelua koulun tulevaisuuden toimintaympäristöistä jatketaan ja asiasta tiedotetaan myöhemmin lisää, kerrotaan kaupungin tiedotteessa.