30-vuotias Mikko Asunta seisoo Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalin oven edessä. Hänellä on taskussaan menolippu Australiaan, paluulippua ei ole.
Asunta on lähdössä Bodhinyana-nimiseen theravada-buddhalaiseen luostariin meditoimaan ja auttamaan. Hän on hakenut luostariin munkiksi, mutta sinne on pitkä jonotuslista. Munkiksi pääsyä odotellessa Asunta haluaa viettää luostarissa niin paljon aikaa kuin mahdollista.
Asunta on ollut samassa luostarissa vieraana aiemminkin. Hän on myös kiertänyt muita luostareita Kaakkois-Aasiassa ja käynyt retriiteillä muun muassa Thaimaassa ja Burmassa. Maaliskuussa hän palasi hetkeksi Suomeen.
– Halu ryhtyä munkiksi on vain vahvistunut, kun on ollut Suomessa. Nyt on nähnyt sen, mitä täällä olisi ja mistä on luopumassa ja saanut jotain, mihin verrata, kun on ollut luostarissa. Kyllä luostari voittaa ihan sata-nolla.
Buddhalaiseksi meditoinnin kautta
Mikko Asunnalla ei ollut omien sanojensa mukaan lapsena minkäänlaisia hengellisiä taipumuksia.
– Kristinusko näkyi kaikissa perinteissä ja koulun juhlissa, mutta muistan jo viiden vanhana miettineeni, että se ei käy mun järkeen ollenkaan.
Mikään muukaan asia ei varsinaisesti herättänyt suurta intoa. Asunta meni lukioon, sitten armeijaan, opiskelemaan ja töihin, koska niin kuului tehdä. Samaan aikaan hän koki, ettei pysty sitoutumaan mihinkään eikä löytämään mitään sellaista asiaa, jonka takana voisi täysillä seistä.
Parikymppisenä yliopisto-opiskelijana Asunta tutustui Youtuben kautta mindfulnessiin ja meditointiin. Vihdoin jokin kolahti.
Aluksi meditoinnista tuli Asunnalle työkalu, jolla hän sai arkeensa energiaa ja mieleensä rauhaa ja selkeyttä. Vähitellen Asunta alkoi perehtyä meditoinnin juuriin, buddhalaisiin opetuksiin ja buddhalaisuuden eettisiin periaatteisiin. Hän luki kirjallisuutta, seurasi netissä opettajia ja tutustui ihmisiin, jotka olivat käyneet retriiteillä. Myöhemmin hän tapasi myös länsimaalaisia munkkeja ja nunnia, joista tuli hänelle eräänlaisia roolimalleja.
Lopulta meditointi ei ollut enää vain työkalu, joka tuki arkea, vaan Asunta alkoi muokata arjestaan työkalua, joka tukisi meditointia.
– Meditointi toimi tavallaan sisäänheittotuotteena buddhalaisuuteen. Oli heti helppo suhtautua buddhalaisiin opetuksiin, kuten uudelleensyntymään ja karmaan. Mulle ne kävivät järkeen.
Buddhalaisuus on kasvava ilmiö Suomessa
Buddhalaisuus ja kiinnostus sitä kohtaan ovat kasvaneet Suomessa selvästi 2000-luvulla. Suosion kasvu näkyy sekä harjoittajien että uusien yhteisöjen määrän kasvussa, kertoo yli 15 vuotta buddhalaisuutta tutkinut tutkijatohtori Mitra Härkönen.
Vielä kymmenisen vuotta sitten buddhalaisia arvioitiin olevan Suomessa runsaat 10 000, nyt heitä arvioidaan olevan jo selvästi yli 20 000. Uusia buddhalaisia yhteisöjä on 2000-luvulla perustettu Suomeen yli kolmekymmentä. Ennen vuosituhannen vaihdetta yhteisöjä oli vain muutamia.
– Meillä voi hyvin olla 30 000 buddhalaista ja enemmänkin. Tarkkoja määriä on vaikea arvioida, mutta kyllä tämä on kasvava ilmiö, Härkönen sanoo.
Vaikka buddhalaisuus näyttäytyy puhtaasti numeroiden valossa melko marginaalisena ilmiönä, viralliset tilastot eivät kerro koko totuutta buddhalaisen perinteen levinneisyydestä tai sen vaikutuksista suomalaisessa yhteiskunnassa.
Lisääntyneen maahanmuuton myötä Suomeen tulee yhä enemmän ihmisiä buddhalaisista kulttuureista, mutta matkustelun ja internetin kautta buddhalaisuus on tullut paremmin saavutettavaksi myös suomalaisille. Kasvava kiinnostus henkisyyttä ja hyvinvointia kohtaan on tuonut buddhalaisperäset meditaatiotekniikat ja buddhalaisuudesta ammentavat self help -kirjat kaikkien käsille. Mindfulnessia hyödynnetään työpaikoilla ja päiväkodeissakin.
Mitra Härkönen arvioi, että suurimmat suomalaistaustaiset buddhalaisuuden kannattajaryhmät löytyvät Y- ja Z-sukupolvista, siis 20–40-vuotiaista, joiden uskonnollisuus ja kirkkoon kuuluminen ovat muuten jatkuvasti laskeneet.
– Näen nuorison keskuudessa paljon positiivista kiinnostusta buddhalaisuutta kohtaan. Buddhalaisuutta pidetään enemmän mielenharjoituksena ja filosofiana, ei sokeana uskona.
Jotain ilmiöstä kertoo sekin, että kesäkuussa julkaistiin ensimmäinen kattava suomenkielinen tutkimustietoon pohjautuva Buddhalaisuus Suomessa -teos, jota myös Mitra Härkönen on ollut kirjoittamassa.
Kirjan mukaan buddhalaisuuden kannattajien tarkan määrän arvioiminen on vaikeaa, sillä valtaosa buddhalaisista ei kuulu mihinkään yhdyskuntaan, yhdistykseen tai yhteisöön:
Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että yhteisön jäsenyys ei useinkaan ole maahanmuuttajataustaisten buddhalaisten lähtömaan tapa, ja jäsenyydestä on aiemmassa kotimaassa voinut olla myös haittaa. Suomalaistaustaiset käännynnäiset taas eivät välttämättä koe uskonnollisen yhteisön jäsenyyttä tarpeelliseksi ja saattavat jopa vieroksua sitä, koska haluavat nimenomaan pysytellä erillään institutionalisoituneesta uskonnollisuudesta.
– Osa taas haluaa hyvin selkeästi tuoda buddhalaisuutensa esille ja liittyä yhteisöön, jotta tulee tunnistetuksi buddhalaiseksi myös valtion silmissä, Härkönen kuvailee ihmisten vaihtelevaa suhtautumista.
Hardcore-harjoittajat ovat usein nuoria miehiä
Härkönen selvitti keväällä 2022 buddhalaisiksi itsensä identifioivien tai buddhalaisuutta harjoittavien 20–40-vuotiaiden kokemuksia kyselytutkimuksen avulla. Kyselyn 56 vastaajasta yli puolet kertoi kuuluvansa johonkin buddhalaiseen yhteisöön.
Usein nuoremmat sukupolvet etsivät ja kokeilevat vaihtoehtoisia tapoja nähdä maailmaa, ja poimivat eri katsomuksista omaan maailmankuvaan sopivia asioita. Härkönen kertoo yllättyneensä siitä, miten vakavasti vastaajat suhtautuivat buddhalaiseen filosofiaan ja harjoitusperinteeseen.
– Yhteisöissä näen paljon buddhalaisuuden hardcore-harjoittajia, joista näkee, että he ovat hyvin tosissaan, harjoittavat paljon ja heillä on erityisen tiiviit siteet yhteisöön tai sen opettajiin. Heitä on kaikissa yhteisöissä ja he ovat usein nuoria miehiä.
Härkönen ei lähde spekuloimaan, miksi juuri nuoret miehet vievät buddhalaisuuden harjoittamisen muita pidemmälle.
– Ehkä nuorille miehille on enemmän roolimalleja, koska valtaosa opettajista ja mestareista on edelleen miehiä.
Suomessa ihmetellään, luostarissa ymmärretään
Härkösen tutkimien 20–40-vuotiaiden buddhalainen harjoitus koostui pääasiassa itsenäisestä tai ryhmässä tapahtuvasta meditaatiosta, opetuspuheiden kuuntelemisesta, kirjojen lukemisesta ja retriiteille osallistumisesta.
Buddhalaisen harjoituksen koettiin edistävän itsetuntemusta ja rauhoittumista sekä auttavan kehittymään ihmisenä. Oman henkisen hyvinvoinnin koettiin heijastuvan myös ympärille.
Mikko Asunta vei meditoinnin ja buddhalaisuuden harjoittamisen paljon pidemmälle. Hän jättäytyi pois työelämästä, jotta pystyi keskittymään täysipäiväisesti meditointiin.
Asunnan mukaan meditoinnin tulokset nousivat ihan uudelle tasolle vasta luostarissa, jossa ympäristö tukee harjoitusta eri tavalla kuin Suomessa.
– On psykologisesti tosi eri juttu harjoittaa meditointia ympäristössä, jossa kaikki ihmettelevät, mitä oikein teet ja miksi et mene töihin. Luostarissa saat tuen ja automaattisen ymmärryksen, Asunta sanoo.
Luostarielämä on yksinkertaista, mutta rajoitettua
Luostarissa vieraillessaan Mikko Asunta keskittyy meditoinnin lisäksi auttamaan buddhalaista yhteisöä. Hän laittaa ruokaa ja siivoaa sekä kuljettaa luostarin munkkeja tarvittaessa autolla eri paikkoihin.
Työvuoroja on neljä viikossa ja päivät ovat melko yksinkertaisia. Lounaan jälkeen loppupäivä on yleensä vapaata. Sen Asunta käyttää meditointiin, lukemiseen, opiskeluun ja luonnossa liikkumiseen.
Luostarissa vieraillessaan Asunta sitoutuu tiettyihin sääntöihin, kuten pidättäytymään seksistä ja viihteestä sekä syömisestä puolen päivän jälkeen.
Kun munkin paikka joskus aukeaa, Asunta pääsee luostariin ensin vuoden koeajalle. Ensimmäisen vuoden jälkeen hänestä tulee noviisimunkki toiseksi vuodeksi, jolloin hän ei saa enää koskea rahaan. Sen jälkeen hän voi päästä täysivaltaiseksi munkiksi, jota sitoo yli 200 sääntöä.
Mitra Härkösen mukaan suomalaisten munkiksi lähteminen ei ole kovin yleistä ja moni lähteneistä palaa jossain vaiheessa takaisin Suomeen ja maallikoksi. Etenkin aasialaisissa luostareissa arki ei välttämättä ole sellaista, mitä munkiksi lähtevä suomalainen odottaa.
– Useimmissa buddhalaisissa maissa munkkiudesta luopumiseen ei kuitenkaan liity mitään stigmaa. Ajatellaan, että munkkina olo on kerryttänyt hyvää karmaa ja on hienoa, että on elänyt munkkina edes jonkin aikaa, Härkönen sanoo.
Mikko Asunta kertoo, että hän päätyi hakemaan munkin paikkaa nimenomaan Australiasta, sillä aasialaisten luostareiden arvomaailma ei vastannut hänen omaansa.
Asunta ei ole tehnyt mitään loppuelämän sitovaa päätöstä munkkiudesta.
– Otan varmaan vuosi kerrallaan, sillä eihän sitä tiedä vielä, millaista se oikeasti on. Olen kyllä sitoutunut ja tässä on niin pitkä polku jo takana, että en ihan pikkusyistä lähde heittämään pyyhettä kehään. Mutta en pakota itseäni olemaan siellä, pidän oven auki.
Katso Yle Areenasta Svenska Ylen dokumentti: