Tuoreen kauran tuoksu tulee vastaan heti myllyn ovilla, vähän kuin seisoisi syksyllä vastapuidun kaurapellon laidalla. Vuodenajasta riippumatta mylly jauhaa tasaisesti. Jyvä voi odottaa, jauhot ja suurimot halutaan tuoreina.
– Kiireisintä on joulun alla, silloin tavara menee hyvin kaupaksi. Myös kesäkuussa on hoppu, kertoo Ylöjärven Vehnämyllyn mylläri Janne Ihamuotila.
Kun seuraa myllärin työtä, tulee mieleen kaikkien ikivanhojen käsityöläisammattien taitajat. Kumpikin käsi tietää, mistä kurottaa ja minne nostaa. Työ on tekijälleen mielekästä ja siitä saa tyydytystä.
– Saan olla mukana ketjussa, missä syntyy kuluttajalle hyvää, kotimaista ruokaa. Joka päivä tietää olevansa tarpeellinen, Ihamuotila summaa.
Pian Ihamuotila kuitenkin putoaa pois ketjusta – mylläri aikoo laittaa pillit pussiin vuodenvaihteessa.
”Pienten myllyjen lopettaminen on harmillista”
Suomessa on vielä jäljellä nelisenkymmentä pienempää myllyä, kertoo Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton MTK:n vilja-asiamies Max Schulman. Myllyt sijaitsevat ympäri maata.
Shulmanin mukaan kaikilla paikallismyllyillä on tärkeä merkitys paitsi tuottajille, myös lähileipomoille ja jokainen lopettamisuutinen on harmillinen.
– Voi olla, että jonkun paikallisen leipomotuotteen tekemiseen tarvitaan juuri tietynlaista jauhoa. Tällainen osaaminen on yleensä vain pienemmillä myllyillä.
Jos jatkajaa ei löydy, voisi miettiä voimien yhdistämistä vaikka alueen tuottajien kanssa, esimerkiksi osuustoiminta olisi Schulmanin mukaan yksi suositeltava mahdollisuus.
Myllyliiton puheenjohtaja Jani Frusti sanoo, että pieniä myllyjä on arviolta toiminnassa Vaasa-Jyväskylä-linjan alapuolella vielä noin 15. Yhteensä Suomessa on Frustin mukaan 24 Myllyliiton jäsenmyllyä.
Myllyjen määrä on jatkuvasti vähenemään päin. Tyypillisesti myllyn tarina päättyy juuri myllärin ikääntyessä.
Pisimmillään Ylöjärven Vehnämyllylle ajetaan jyviä Itä-Suomesta. Tuolloin rahtijauhatusta varten ajoa kertyy viisi ja puoli tuntia. Rahtijauhatus tarkoittaa sitä, että viljelijät teettävät omille viljoilleen jauhatuksen Ihamuotilalla ostopalveluna, eikä niitä myydä myllylle. Tavallisia ovat parin tunnin ajomatkat.
Ihamuotilan jauhamasta viljasta 95 prosenttia on luomua.
– Esimerkiksi juuri jauhoin Vaasan seudulta yhden viljelijän vehnät. Kyllä niin moni varsinkin luomupuolen tuottaja on vaikeuksissa, jos tämän myllyn toiminta loppuu. Myllyjä ei vaan enää ole! huokaa Ihamuotila.
Ylöjärvellä myllärille ei ole vielä jatkajaa
Ihamuotila on osin myös terveydellisistä syistä halunnut vähentää työn tekoa jo vuosia.
– Minä olen nyt jo 40 vuotta tehnyt yrittäjänä maatalon töitä, nyt on aikani väistyä. Olen painanut kieli vyön alla ja lapsiakin auttanut heidän töissään tilan vaatimusten lisäksi.
Työpäivän aikana kertyy helposti 20 000 askelta ja nosteltavaa jopa 3 000 kilon edestä. Voimaa työ siis kysyy ja ennen muuta sitä, että viihtyy itsensä kanssa.
Myllärin arkea on Ihamuotilan mukaan käynyt kokeilemassa muutamakin ”vävypoika”, mutta vielä jatkajaa ei ole löytynyt.
Janne Ihamuotila uskoo kuitenkin myllyn tulevaisuuteen. Kiinnostuneita onneksi tuntuu olevan, vaikka toistaiseksi halukkaita on etsitty vasta viidakkorummulla. Ajatus siitä, että myllyn tarina päättyy, on kerta kaikkiaan mahdoton. Hän korostaa, että myllyillä on myös rooli ruokahuollon turvaamisessa varsinkin kriisiaikoina ja siksi jokaista pienempääkin tarvitaan.
– Tämä on historiallista työtä, myllyjä ei ole enää niin paljon jäljellä, että tätä ei saa päästää loppumaan.
Haussa työtä pelkäämätön jatkaja
Työtä pelkäämätön ja liikkuvasta työstä pitävä ihminen olisi omiaan jatkamaan myllyn toimintaa. Pölyä ei passaa pelästyä, eikä talvella pakkasta. Janne Ihamuotilan mukaan mahdollisuuksia olisi vaikka mihin: suoramyynti kannattaisi käynnistää, ja kahvilatoimintakin sopisi lähellä asutusta olevan idyllisen myllyrakennuksen tiloihin.
Itse Vehnämylly on rakennettu vanhaan kuivuriin, koneisto on yli 75-vuotias. Myllyn toiminnan käynnistivät Ihamuotilan tädin vanhemmat, Karjalasta evakkoon lähtenyt mylläripari. Työtä jatkoi täti puolisonsa kanssa ja viimeiset 20 vuotta Ihamuotila. Hänellä oli palkattuna avukseen mylläri, viimeiset neljä vuotta hän on hoitanut kaiken itse.
Koneet ovat alkuperäisiä, mutta Ihamuotilan mukaan niistä ei tarvitse olla huolissaan. Laakereita tai muita kuluvia osia voi joutua vaihtamaan, mutta esimerkiksi osa jyvistä kulkee koneessa edelleen alkuperäisiä puisia putkia pitkin.
– Käyttämällä näitä ei saa rikki, nämä on aikanaan tehty maailmaa vastaan.
Mylläri vaihdetaan saattaen
Kuka sitten Vehnämyllyn tarinaa tuleekin jatkamaan, ei jää yksin, Ihamuotila lupaa. Hän uumoilee, että kuluu puolisen vuotta opastaa kaikki taidot ja niksit seuraajalleen.
– Kun kaikki sujuu hyvin, tämä on helppoa. Mutta sitten, jos tulee koneessa ongelma, ei saa mennä sormi suuhun.
Korjaajaa ei niin vaan soitetakaan paikalle, kun laitteisto on pääosin alkuperäinen. Mylly on toimiva tuotantolaitos, mutta samalla lähes museo. Nostalgia huokuu kaikkialta, kuparinen öljykannu odottaa kuorimakoneen vieressä, tippa siitä rattaisiin ja taas työ jatkuu.
Millaisia ajatuksia artikkeli herätti? Voit keskustella aiheesta tiistai-iltaan klo 23:een saakka.