Katiska oli koitua joutsenpesueen kohtaloksi – pelastuslaitos hälytettiin hätiin Hankasalmella

Paikalla olleet ihmiset eivät päässeet vapauttamaan poikasia pinteestä, koska aikuiset linnut olivat läsnäolollaan estäneet pääsyn poikasten avuksi. Keski-Suomen pelastuslaitos toivoo, ettei pyydyksiä ja siimoja jätettäisi luontoon.

Mies esittelee Saimaa-katiskan turvalankaa, joka rajoittaa norpan pääsyä katiskaan.
Katiska voi maalle jätettynä olla surmanloukku linnuille. Arkistokuva. Kuva: Esa Huuhko / Yle
  • Riina Mäentausta

Keski-Suomen pelastuslaitos sai omintakeisen eläinten pelastustehtävän Hankasalmelle aiemmin tänään.

Kangasniementiellä Iso Takkalammen rannalla viisi joutsenenpoikasta oli joutunut kuivalla maalla olleen katiskan sisään. Aikuiset joutsenet olivat pyörineet katiskan ympärillä siten, etteivät paikallaolijat olleet itse voineet mennä niitä vapauttamaan.

Pelastuslaitos kävi vapauttamassa poikaset katiskasta, minkä jälkeen koko pesue jatkoi uiden matkaansa.

Pelastuslaitos haluaa muistuttaa kaikkia vapaa-ajan kalastajia pyydysten oikeanlaisesta säilyttämisestä, etteivät luonnonvaraiset eläimet
joutuisi kiipeliin.

Esimerkiksi linnut jäävät usein rannalle tai veteen jätettyjen siimojen vangiksi. Tällöin pelastuslaitos joutuu pyydystämään
linnun saadakseen tämän siimasta vapaaksi.