Kesä ja loma ovat perinteisesti aikaa, jolle suunnitellaan paljon erilaista ohjelmaa ystävien tai perheen kanssa. Tamperelainen toimittaja ja kirjailija Marika Riikonen ei ole tehnyt elokuussa alkavalle lomalleen mitään suunnitelmia.
Sen lisäksi, että Riikonen haluaa kalenterissaan olevan täysin suunnitelmista vapaita päiviä, siellä pitää olla myös täysin muista ihmisistä vapaita päiviä.
– Haluan nimenomaan sellaisia täysin hiljaisia päiviä, jolloin en puhu kenellekään. Päiviä, jolloin voin juoda kahvin yksin parvekkeella, lukea kirjaa ja ehkä käydä jossain kävelemässä.
Yksinolon haluun liittyy häpeää
Marika Riikonen julkaisi heinäkuussa hyvästä ja toivotusta yksinolosta kertovan tietoteoksen Yksin, kiitos.
Riikosen mielestä yksinololla on suomalaisessa yhteiskunnassa huono maine. Yksin eläminen tai itsekseen viihtyminen nähdään Riikosen mukaan usein normista poikkeavaksi ongelmaksi, joka pitää korjata.
Meille tuputetaan pienestä pitäen kapeaa kuvaa siitä, mikä on normaalia. Pitää haluta parisuhdetta ja lapsia ja asettaa aina muut ihmiset yksinolon edelle. Etenkin, jos sattuu olemaan nainen, Riikonen toteaa kirjansa esipuheessa.
Yksinolon haluun liittyy Riikosen mukaan omituista häpeää. Sen hän huomasi myös kirjaa kirjoittaessaan. Vaikka Riikonen oli innoissaan kirjansa aiheesta, häntä kalvoi epämääräinen arkuus.
– Tajusin, että jotenkin vätystelin kirjoittamisen kanssa. Nolotti paljastua tällaiseksi hirveäksi friikiksi, vaikka jokainen sana, jonka olen kirjoittanut, on minulle tärkeä. Näin minä ajattelen.
Kirjaansa varten Riikonen teki pienimuotoisen nettikyselyn, jossa pyysi ihmisiä kertomaan oman ajan tarpeestaan.
– Ällistyin siitä, miten monella oli samanlaisia aika jyrkkiäkin mielipiteitä aiheesta. Luulin olevani yksinolon kaipuussani jotenkin suurkuluttaja tai outo. Se, että moni muukin oli valmis kertomaan aika räväkästikin, miten he tarvitsevat yksinoloa, auttoi minua. Ymmärsin, että tämä on tosi yleinen asia, vaikka siitä ei ikinä oikein kerrota missään.
Yksin asuminen nähdään väliaikaisena
Suomessa kaikki luokitellaan puolisosuhteen ja vanhemmuuden lähtökohdasta. Jos ne puuttuvat, pitää osoittaa itsensä syyttömäksi tilanteeseen. Yhteiskunta katsoo yksin elämistä äärimmäisen kapeasta vinkkelistä ja näkee stereotyyppejä, kuten vanhojapiikoja, citysinkkuja ja arkoja reppanoita, Marika Riikonen toteaa kirjassaan.
Yksin asuminen on ollut kasvussa jo pitkään. Yksin asuvien määrä on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 1990. Silti yksinasumisen kuva on Riikosen mukaan edelleen kapea.
– Yksin elävä on vähän kuin vajaa aikuinen, se on ärsyttävintä. Ihan kuin yksin asuvilla ei olisi mitään vastuita tai huolia. Unohdetaan, että yksin asuva huolehtii kaikesta yksin, itsekin yksin asuva Riikonen sanoo.
Samaan aikaan kaupunkeihin rakennetaan yhä pienempiä asuntoja. Kahdessakymmenessä vuodessa valmistuneiden asuntojen keskikoko on romahtanut suurissa kaupungeissa.
Erityisesti yksin asujien tarpeisiin ei viitsitä Riikosen mukaan vastata. Pienissä yksiöissä voi olla hyvin vähän säilytystiloja tai mahdollisuuksia jakaa tilaa.
– Yksinolo nähdään aina jonkinlaisena välitilana ja asuminen ratkaistaan sen mukaan. Pöyristyttävää on se, että yksiöitä tehdään nimenomaan vain väliaikaisasumisen tarpeisiin. Ne ovat ihmisvarastoja, joihin yksinasujat voi laittaa odottamaan pariutumista ja omakotitalon iloihin lähtemistä.
Yksinolo ei ole sama asia kuin yksinäisyys
Riikosen mukaan yksinolo sekoitetaan helposti yksinäisyyteen ja toivottu yksinolo jää yksinäisyyspuheen varjoon.
Turun yliopiston uuden tutkimuksen mukaan yksinäisyyttä kokevien osuus on yli kolminkertaistunut vuosien 2016 ja 2022 välillä. Yksinäisyyden kokeminen yleistyi koronapandemian ja siitä johtuvien rajoitustoimien aikana, mutta kasvu näyttää tutkimuksen mukaan jatkuneen vielä rajoitusten purkamisen jälkeenkin.
Yksinäisyyspuheelle on siis suuri tarve. Mutta.
– Toivotusta yksinolosta puhuminen ei vähennä yksinäisyyspuheen tärkeyttä. Toivotusta yksinolosta puhuminen on ehkä siksi niin vaikeaa, että yksinolosta on julkisessa puheessa tehty jotenkin ahdasta ja mustavalkoista, korostetusti outoa. Ihminen, joka haluaa olla yksin, on erakko tai murisee postiluukustaan.
Omiin oloihin vetäytymistä pidetään Riikosen kokemuksen mukaan myös itsekkäänä. Varsinkin perheellisiä saatetaan syyllistää oman ajan viettämisestä. Riikosen kyselyssä ihmisten toiveet kiteytyivät yksin olemiseen erityisesti omassa kodissaan.
Olisi helpottavaa, jos yksinolontarve olisi osa Maslow’n tarvehierarkiaa eikä sitä tarvitsisi perustella, 43-vuotias Sanna toteaa Riikosen kyselyssä.
Toivotusta yksinolosta ja yksin olemisen tarpeesta olisi Riikosen mielestä tärkeää puhua enemmän, jotta siitä tulisi normaalia.
– Vähän kuin kasvissyönti, että ei tarvitsisi enää niin hirveästi perustella ja käyttää aikaa ja energiaa normaalin asian todistelemiseen. Voisi vain sanoa, että haluaisin olla vähän aikaa yksin ja that´s it.
Viihdytkö sinä yksin tai tarvitsetko omaa aikaa? Voit keskustella aiheesta 19. heinäkuuta klo 23.00 saakka.