Helsinkiin tulee satoja poliiseja ympäri Suomen Bidenin vierailun ajaksi – jotkut haluavat töihin jopa lomaltaan

Tähän mennessä Helsingin poliisilaitokselle on ilmoitettu yksi mielenosoitus vierailupäivänä.

Demonstration för mänskliga rättigheter inför Trump och Putins möte i Helsingfors.
Vuonna 2018 Helsingissä järjestettiin Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin ja Venäjän Vladimir Putinin huippukokous. Kaupungissa oli tuolloin useita mielenosoituksia. Kuva: Yle/Tina Kärkinen
  • Katri Tihilä

Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin valtiovierailu on vajaan viikon päästä torstaina. Ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisilaitokselta kertoo, että poliiseja on tulossa apukäsiksi Helsinkiin joitakin satoja ympäri Suomea.

Esimerkiksi Lounais-Suomen poliisi lähettää merkittävän määrän poliiseja Helsinkiin. Sisä-Suomen alueelta on myös tulossa ainakin kymmeniä poliiseja, ja he saapuvat jo ennen vierailupäivää valmistautuakseen h-hetkeen etukäteen. Lisäksi Kaakkois-Suomesta ja Lapista saapuu poliiseja Helsinkiin.

– Koko Suomessa on kiireisiä aikoja ja lomat käynnissä. Hyödynnämme kaikki, jotka pystymme irroittamaan, niin että kullakin poliisilaitoksella turvallisuus säilyy.

Hänen mukaansa Helsinkiin kaivataan erityisesti esimerkiksi henkilöitä, joilla on valmiuksia ohjata liikennettä, sillä vierailijat kulkevat saattueessa.

Porolan mukaan Helsingissä jonkin verran yksittäisiä poliiseja on keskeyttänyt lomansa vapaaehtoisesti, jotta he pääsisivät töihin valtiovierailun ajaksi.

– Ei mitään massiivisia määriä. Lomallakin halutaan olla ja pitääkin olla.

Porola näkee silti, että kyseessä on valtiovierailu muiden valtiovierailujen joukossa.

– Tietysti henkilö on vain hiukan erilainen ja pitää huomata, että neljä muutakin valtiota on tulossa.

Yksi Nato-vastainen mielenosoitus ilmoitettu Bidenin vierailupäivälle

Tällä hetkellä torstaille 13. heinäkuuta ilmoitettu yksi mielenosoitus Helsingissä.

Ylikomisario Porola kertoo, että poliisi on saanut ilmoituksen arviolta muutaman kymmenen ihmisen mielenosoituksesta. Teemana ilmoitetussa mielenosoituksessa on Nato-vastaisuus.

Suunniteltu paikka mielenosoitukselle on ollut Kauppatori, mutta Porolan mukaan tästä on jouduttu neuvottelemaan järjestäjien kanssa.

Hänen mukaansa Helsingin Kauppatori on valtiovierailun aikaan eristetty alue, jossa ei voida esimerkiksi mielenosoituksia järjestää.

Porolan mukaan eristetyt alueet tarkentuvat vielä ennen vierailua ja mielenosoituksia voidaan järjestää eristysalueiden ulkopuolella.

Porola kertoo, että päivän aikana on ainakin tapaaminen Presidentinlinnassa ja läheinen alue on eristettynä. Sen sijaan esimerkiksi Senaatintori ei suunnitelmien mukaan ole eristysaluetta, vaan terassitoiminta pysyy auki.

Pääkaupungissa voi Porolan mukaan olla päivittäin jopa useita mielenosoituksia ja vuodessa on arviolta 800 mielenosoitusta koko Helsingin alueella.

Valtiovierailun aikana mielenosoituksien suhteen toimitaan poliisin tavanomaisten toimien mukaan ja varmistetaan mielenosoituksen turvallisuus.

– Lähtökohta on, että varmistetaan, että mieltä voi osoittaa.

Ylikomisario Porola näkee, että mielenosoituksia ilmoitetaan todennäköisesti lisää matkan varrella.

Katso videolta kaksi syytä, miksi Joe Bidenin vierailu on historiallinen:

Voit keskustella aiheesta lauantaihin 8. heinäkuuta kello 23:een asti.