Yle Uutiset kysyi heinäkuun alussa turkulaisen Jussi Kortelaisen näkemystä hallitusohjelman sosiaaliturvaleikkauksista. Kortelainen jakaa tuettuna työnä hävikkiruokaa. Hän arveli, ettei toimeentulotuen alentaminen motivoi ihmisiä työhön.
Hallitusohjelma on hyytävää luettavaa niille noin 200 000 suomalaiselle, jotka elävät toimeentulotuen varassa. Kyse on pääasiassa työikäisistä ihmisistä. Heitä koskevat suunnitelmat toimeentulotuen ehtojen kiristämisestä. Hallitus aikoo muun muassa laajentaa ja sujuvoittaa toimeentulotuen alentamismenettelyä. Lisäksi toimeentulotuen hakijoille kaavaillaan velvoitetta työskennellä julkisorganisaation osoittamissa tehtävissä.
Jatkossa toimeentulotuelle pudonnee yhä enemmän maahanmuuttajia. Hallituksen ajatuksena on laskea ensin kaikkien työmarkkinatuki toimeentulotuen perusosan tasolle. Lasku on dramaattinen. Perustoimeentulotuki on yksin asuvalla tällä hetkellä noin 555 euroa kuukaudessa, kun taas työmarkkinatuki on nettona noin 640 euroa. Tämän jälkeen ”riittävä ja todennettu kotimaisen kielen osaaminen nostaa työmarkkinatuen nykyiselle tasolle”. Syrjintäkieltoa yritetään kiertää sillä, ettei erilaisen kohtelun kriteerinä ole syntyperä vaan kielitaito.
Työmarkkinatuen leikkaus yhdistettynä muihin työttömyysturvan ja asumistuen heikennyksiin tuo paljon uusia työikäisiä asiakkaita – erityisesti maahanmuuttajia – toimeentulotukiluukulle.
Suomea vietäisiin kohti velvoitetyön mallia.
Hallituksen toimeentulotukipolitiikkaa voi lähestyä ideologisesta ja empiirisestä näkökulmasta.
Rikkaissa maissa kaikki hallitukset asettavat ehtoja viimesijaisen sosiaaliturvan saamiselle – vastikkeetonta perustuloa ei ole käytössä missään. Ehtoja voidaan kuvata sanoilla aktivointi tai velvoitetyö (workfare). Aktivoinnissa lähtökohtana on auttaa tuen saajaa ansaitsemaan itse elantonsa. Siihen kuuluu koulutusta, harjoittelua tai tuettua työtä. Velvoitetyössä lähtökohtana ei ole tuen saajan tilanteen parantaminen sinänsä, vaan moraalisen velvoitteen täyttäminen: kaikkien on korvattava työllään saamansa avustus.
Pohjoismaat tunnetaan aktivoinnista. Yhdysvallat on esimerkki velvoitetyöstä, missä sillä on myös rodullinen leima. Aikaisemmin Suomi on noudattanut pehmeän aktivoinnin mallia: tuen saajia yritetään auttaa eteenpäin. Velvoitetyön sijaan meillä puhutaan kuntouttavasta työtoiminnasta (mikä tosin voi tuntua velvoitetyöltä!).
Suomen toimeentulotuessa on eurooppalaisessa vertailussa vain vähän sanktioita eli keppejä, joilla tukea alennetaan tai se poistetaan. Tämän vuoden alussa voimaan tulleessa toimeentulotukilain muutoksessa tuen alentamisen perusteita edelleen tiukennettiin.
Hallitusohjelmakirjaukset tarkoittaisivat täydellistä suunnanmuutosta toimeentulotuen sanktioinnissa. Samalla Suomea vietäisiin kohti velvoitetyön mallia.
Tärkeä ideologinen muutos näkyy siinä, että hallitus aikoo siirtää vastuun toimeentulotuesta sosiaali- ja terveysministeriön palveluosastolta sosiaaliturvaetuuksia hallinnoivalle vakuutusosastolle. Toimeentulotuen myöntämistä ei siis enää tarkasteltaisi osana sosiaalihuoltoa ja aikuissosiaalityötä, vaan osana etuusjärjestelmää ja sen kannustimia.
Tutkimukset ja tilastot näyttäisivät tukevan ruuanjakaja Jussi Kortelaisen havaintoa: toimeentulotukea leikkaamalla ei luoda uutta työtä.
Empiirinen kysymys on, voidaanko toimeentulotuella kannustaa ihmisiä työhön. Aihe on itselleni tuttu, sillä aloitin ammattitutkijan työn noin 20 vuotta sitten arvioimalla toimeentulotuen suojaosan lakikokeilua. Tulostemme mukaan suojaosalla ei juuri ollut vaikutusta työllistymiseen. Myöhemmät tutkimukset ovat vahvistaneet tulokset.
Keppien toimivuutta toimeentulotuessa ei ole tietääkseni tutkittu Suomessa. Kiinnostavaa on kuitenkin se, että toimeentulotuen saajien työtulot ovat lisääntyneet samaan aikaan, kun Kela on käytännössä lopettanut kokonaan toimeentulotuen alentamisen.
Tutkimukset ja tilastot näyttäisivät siis tukevan ruuanjakaja Jussi Kortelaisen havaintoa: toimeentulotukea leikkaamalla ei luoda uutta työtä.
Jos tuloksia halutaan saada, palveluita on parannettava – ei heikennettävä – nykyisestä.
Toimeentulotuen saamisen taustalla on elämäntilanteita, puutteita ja ongelmia, jotka usein estävät työssäkäynnin. Nämä ovat onneksi vain harvoin pysyviä. Sosiaali- ja terveys-, koulutus- ja työllisyyspalvelut voivat korjata ongelmia ja puutteita. Jos tuloksia halutaan saada, palveluita on parannettava – ei heikennettävä – nykyisestä.
Juha Sipilän (kesk.) hallituksen loppuvaiheessa käyttöön otettu työttömyysturvan aktiivimalli perustui samankaltaiselle arkitodellisuudelle vieraalle ajattelulle kuin hallitusohjelman toimeentulotukikirjaukset.
Työttömien ajateltiin kepittämällä kuin itsestään hakeutuvan työhön. Leikkurista kärsivät erityisesti ikääntyneet työttömät; työllisyysvaikutukset jäivät epäselviksi. Ison porun jälkeen malli haudattiin heti vallan vaihduttua.
Suomen toimeentulotuki kaipaa uudistusta. Uudistuksen pitäisi kuitenkin perustua tutkittuun tietoon ja realistiseen käsitykseen tuen saajista sekä tuen luonteesta. Muutoin seurauksena on vain kaaosta ja poukkoilevaa päätöksentekoa, josta eniten kärsivät kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ihmiset.
Heikki Hiilamo
Kirjoittaja toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorina ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina.
Kolumnista voi keskustella 13.7. klo 23.00 saakka.