Roikkuvia yläluomia leikataan terveydellisistä syistä aiempaa enemmän.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilaston mukaan esimerkiksi lippaluomileikkauksia tehtiin julkisella puolella vuonna 2021 yli 3 000, mikä on yli 300 leikkausta enemmän kuin viisi vuotta aiemmin.
Riippuvia silmäluomia korjataan yksityisellä puolella myös puhtaasti esteettisistä syistä, mutta julkisella puolella hoidetaan vain pahimmasta päästä olevia tapauksia.
Silmäluomet olivat edessä kuin verhot
Jämsäläisen Susanna Viiankorven yläsilmäluomet leikattiin viisi vuotta sitten julkisella puolella.
– Silmäluomileikkaus ei käynyt mielen vieressäkään ennen kuin optikko vinkkasi asiasta. Ajattelin, että kauneusleikkauksiin menevät vain onnettomuuteen joutuneet.
Optikko totesi silloin 47-vuotiaalle Viiankorvelle, että leikkaus voisi lopettaa hänen päänsärkynsä. Ajatus jäi mietintään vielä vuodeksi.
Ravintola-alan töissä väsymys alkoi tuntua iltaisin niin, että silmäluomet olivat edessä kuin verhot. Silloin Viiankorpi kysyi sairaalassa työskentelevältä tutulta neuvoja.
Pian hän varasi ajan yksityiselle plastiikkakirurgille.
– Menin sinne pyydellen anteeksi, että tulin valittamaan turhasta. Lääkäri kuitenkin totesi, että täytän kaikki kriteerit.
Lääkäri pani Viiankorven julkisen puolen leikkausjonoon.
Roikkuvien silmäluomien taustalla kolme erilaista syytä
Silmäluomien roikkumista voi aiheuttaa lippaluomi, riippuluomi tai valahtaneet kulmakarvat. Eli saman ongelman taustalla voi olla eri syitä.
– Kaikkia hoidetaan leikkaamalla. Osalla ihmisistä voi olla kaksi tai jopa kolme syistä yhtä aikaa, kertoo Kanta-Hämeen keskussairaalan plastiikkakirurgian erikoislääkäri Terhi Järvinen.
Usein roikkuvien silmäluomien taustalla on ikääntyminen. Pikku hiljaa iho ja kudokset menettävät kimmoisuuttaan ja alkavat roikkua.
Syynä voi olla myös sairaus. Esimerkiksi kasvohermohalvaus tai periytyvä meretojan tauti voivat saada kulmakarvat valahtamaan.
Milloin voi saada leikkauksen julkisella puolella?
Julkiselle puolelle pääsee vain, jos luomet haittaavat merkittävästi omaa toimintaa.
Plastiikkakirurgian erikoislääkäri Järvinen suosittelee hakeutumaan perusterveydenhuollon vastaanotolle, jos näkeminen on riippuvien luomien vuoksi vaikeaa.
Leikkaukseen voi päästä myös, jos riippuvat luomet painavat silmäripsiä silmään niin, että se aiheuttaa toistuvasti silmätulehduksia tai jos silmäluomen poimuissa on jatkuvasti infektioita.
Jos kriteerit eivät riitä julkisen puolen hoitoon, voi mennä leikkaukseen myös yksityisellä puolella.
Jos taustalla on jotain terveyteen liittyviä syitä, yksityisellä puolella voi saada leikkauksen ilman 24 prosentin arvolisäveroa.
– Vaikka leikkauksessa olisi esteettisiä puolia, siinä on aika usein mukana myös näkemisen raskautta, erikoislääkäri Terhi Järvinen sanoo.
Aikaisemmin yksityisen puolen leikkauksista pystyi saamaan myös Kela-korvausta, mutta korvausten maksaminen päättyi vuodenvaihteessa.
Millainen leikkaus on?
Susanna Viiankorvelle sanottiin, että leikkausjono olisi 3–6 kuukautta. Kuitenkin jo parin viikon päästä hän sai soiton, jossa kysyttiin halusiko hän peruutusajan.
– Menin leikkaussaliin paidassa, jossa oli avoin selkämys. Minut esilääkittiin, ja lääkäri piirsi tussilla naamaani.
Leikkaus ei sattunut, ainoastaan leikkauksen jälkeinen turvotus aiheutti särkyä. Muutaman päivän jälkeen Viiankorpi oli jo töissä.
Isoin riski leikkauksessa ovat tulehdukset, sanoo plastiikkakirurgian erikoislääkäri Terhi Järvinen.
– Niitä on harvoin, koska leikkauskohdissa on hyvä verenkierto ja ihmisten on helppo jälkihoitaa aluetta. Turvotukset ja mustelmat kuuluvat asiaan.
Leikkauksen jälkeen potilas pääsee yleensä kotiin samana päivänä. Tärkeimpänä hoitona on pitää kylmää haavojen päällä.
Järvinen suosittelee, että leikkauksen jälkeen ottaisi viikon ajan rennosti. Moni tekee etätöitä jo pian leikkauksen jälkeen.
– Sanotaan, että kahden viikon jälkeen turvotukset ja mustelmat ovat parantuneet niin, että ne voi meikillä peittää.
Viiden vuoden jälkeen leikkauksesta
Järvinen muistuttaa, ettei leikkaus pysäytä ihon valumista, ja siksi leikkausjälki ei ole ikuinen. Joskus luomet valuvat takaisin niin, että ne vaativat ennen pitkään uusintaleikkauksen.
Susanna Viiankorpi on viiden vuoden jälkeen tyytyväinen, että meni leikkaukseen. Optikko oli oikeassa päänsärystä: kun kulmia ei tarvitse nostaa, päänsärky pysyy poissa.
Iho on löystynyt niin, että väsyneenä luomet ovat välillä raskaammat.
– Ne eivät ole samalla tasolla kuin aikaisemmin. Verhot ovat pysyneet poissa. Moni kysyy myös, että näkyykö leikkausarpi. Ainoastaan kosmetologini on kysynyt, milloin kävin leikkauksessa.
Välillä Viiankorpi unohtaa, että on edes käynyt leikkauksessa.
– Puhuimme kavereiden kanssa, miten joku oli laittanut rintansa ja joku ottanut rasvaimun. Oikein paukuttelin rintaani, että olen tällainen luonnonlapsi. Siihen ystäväni vain totesi, että etkä ole. Mutta mitäs sitten, Viiankorpi nauraa.