Kiihtelysvaaran kirkon rakentaminen alkaa pian – uusi monitoimikirkko nousee tuhopolton tapahtumapaikalle

Kiihtelysvaaran kirkko tuhoutui palossa viisi vuotta sitten. Uusi kirkko tulee yhdistelemään uutta, vanhaa sekä seurakuntalaisten toiveita.

Tulipalossa tuhoutuneen Kiihtelysvaaran kirkon rauniot, joille tehty ulkoilmakirkko penkkeineen.
Palaneen kirkon paikalla on ollut muutaman vuoden ajan rauniokirkko. Kuva: Heikki Haapalainen / Yle
  • Emilia Saukkonen

Kiihtelysvaaran uuden kirkon rakentaminen alkaa vajaan kahden viikon päästä, heinäkuun viimeisenä päivänä. Joensuuhun kuuluvan Kiihtelysvaaran vanha kirkko paloi tuhopoltossa kivijalkaan syksyllä 2018. Uusi monitoimikirkko rakennetaan tuhoutuneen kirkon paikalle.

Vanhan kirkon paikalla on toiminut pitkään talkoovoimin rakennettu väliaikainen rauniokirkko, jonka alttari ja penkit on tehty tulipalossa vaurioituneista puista.

– Rauniokirkon aika väistyy, uusi kirkko saa sijaa. Kiitos, että vihdoinkin saamme kauan kaivatun kirkon Kiihtelysvaaran kauneimmalle vaaralle, Vaara-Karjalan seurakunnan kirkkoherra Anne Angervo iloitsee.

Kiihtelysvaara on osa Vaara-Karjalan seurakuntaa, joka puolestaan kuuluu Joensuun evankelis-luterilaiseen seurakuntayhtymään.

Vuonna 1770 valmistunut Kiihtelysvaaran vanha kirkko oli Joensuun seurakuntien vanhin kirkko. Se tuhopoltettiin 23. syyskuuta vuonna 2018.

Kiihtelysvaaran kirkon tuhoutumista tutkittiin alusta alkaen mahdollisena tuhopolttona. Katso videolta, kuinka palosta uutisoitiin vuonna 2018. Video: Heikki Haapalainen / Yle, Paula Pyysalo / Yle

Pelastuslaitos onnistui suojaamaan kellotapulin ja lämpölaitoksen, muu kirkko tuhoutui täysin. Seurakuntamestari sai pelastettua palavasta rakennuksesta muun muassa alttaritaulun sekä ehtoollisastioita ja kirkkotekstiileitä.

Ainutlaatuinen rakennushanke

Kiihtelysvaaraan tulevan uuden kirkon rakennushanke on Suomessa ainutlaatuinen. Monitoimikirkko rakennetaan suoraan vanhan kirkon paikalle. Kaikki seurakunnan ja kirkon toiminnot sijoittuvat samaan rakennukseen.

Kirkon suunnittelusta vastaa oululainen Luo arkkitehdit oy. Suunnittelija haettiin arkkitehtikilpailutuksen avulla.

Kirkon saliin tulee 120 istumapaikkaa. Väliovet avaamalla lisätilaa saadaan kahvilatilasta ja ja lasten kappelista, jolloin istumatilaa on jopa 280 henkilölle.

Havainnekuva puuseinäisestä kirkkosalista, alttarista.
Uudesssa kirkossa maisema ja luonnonvalo ovat suuressa roolissa. Kuva: LUO Arkkitehdit Oy

Seurakuntalaisten toiveiden perusteella kirkko sijoitetaan entiselle paikalleen. Kirkosta tulee myös toiveiden mukaisesti ristinmuotoinen puukirkko. Suunnittelussa on otettu huomioon myös Joensuun kaupunkikuvatyöryhmän ja museoviraston kommentit.

Rakentamista tontille rajoittavat vanhat haudat ja vanhasta kirkosta säilynyt viinikellari, joka pyritään sisällyttämään uuteen kirkkoon. Kirkkomaalle sijoitetaan tuhoutuneen kirkon muistelupaikka. Myös rauniokirkon hiiltynyt risti ja osa talkoilla tehdyistä penkeistä tulevat kirkkomaalle.

Vanhasta kirkosta pelastettu alttaritaulu tulee kirkon etuosan kuoriin.

Ennen rakennustöiden aloittamista vanhan kirkon palopaikalla järjestetään kaikille avoin hartaushetki.

Kiihtelysvaaran uuden kirkon kustannusarvio on noin 5,5 miljoonaa euroa. Osa kustannuksista katetaan paikallisten järjestämän keräyksen tuotoilla.

Kirkon arvioidaan valmistuvan ensi vuoden loppuun mennessä.