Pelastuslaitos auttoi Tohmajärvellä lähteeseen juuttunutta lehmää

Yöllä yksi lehmistä oli jäänyt jumiin metsälaitumella sijaitsevaan lähteeseen. Aamulypsyn aikaan maatilalliset huomasivat yhden lehmistä puuttuvan navetasta.

Lehmiä pellolla.
Vajaan tunnin kestäneen pelastusoperaation jälkeen lehmä oli väsynyt, mutta hyväkuntoinen. Kuvituskuva. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle
  • Emilia Saukkonen

Pelastuslaitos auttoi perjantaina Tohmajärvellä lähteeseen juuttunutta lehmää.

Lehmien metsälaitumella sijaitsee lähde, josta eläinten on tapana käydä juomassa. Yksi lehmistä oli yön aikana kuitenkin mennyt liian lähelle lähteen reunaa ja jäänyt jumiin.

Lehmien omistajat huomasivat aamulypsyn alkaessa, että yksi lehmä puuttui. He löysivät eläimen lähteeltä, mutta eivät saaneet sitä omin voimin ylös.

Paikalle saapui Tohmajärven pelastuslaitoksen yksikkö. Pelastajat auttoivat uupuneen lehmän ylös nostoliinoilla auttaen. Nosto-operaatio kesti vajaan tunnin.

– Lehmä oli lähteestä päästessään kiitollisen ja tyytyväisen oloinen. Antoi meidän silitellä, hyvä ettei ihan hymyillyt, kertoo vanhempi pelastaja Terho Hirvonen.

Hyväkuntoinen lehmä jäi omistajiensa hoiviin.