Jälleen uusi tuulivoimahanke Satakunnan edustalle – tanskalaisyhtiö hakee kahta tutkimuslupaa merituulipuistoille

Copenhagen Infrastructure Partnersin valtioneuvostolle jättämän hakemuksen mukaan tutkittavat alueet sijaitsevat kymmenien kilometrien päässä Satakunnan rannikolta.

Viisi merituulivoimalaa näkyy kirkkaalla merellä Porin Tahkoluodossa.
Satakunnan edustan merialueet kiinnostavat tuulivoimayhtiöitä. Myös kuvassa näkyvään Tahkoluodon merituulipuistoon suunnitellaan lisää voimaloita. Kuva: Markku Sandell / Yle
  • Mika Viljanen

Tuulivoimabisneksen johtaviin toimijoihin maailmassa kuuluva Copenhagen Infrastructure Partners (CIP) suunnittelee kahta suurta merituulipuistoa Satakunnan edustalle.

Yhtiö on jättänyt valtioneuvostolle kaksi tutkimuslupa-anomusta mahdollisille tuulipuistoalueille. Alueet sijaitsevat 60 kilometrin ja 90 kilometrin päästä rannikolta. Ne ovat kooltaan noin 1 300 neliökilometriä ja 700 neliökilometriä. Tutkimusalueet sijaitsevat pääosin Rauman ja Merikarvian välisellä merialueella.

Tanskalaisyhtiön mukaan alustavien arvioiden perusteella alueet soveltuvat merituulipuiston rakentamiseen. CIP toivoo, että valtioneuvosto käsittelisi tutkimuslupa-asian kiireellisenä ja myöntäisi luvan tutkimustoiminnalle vuoden 2027 loppuun saakka.

Tutkimuksilla on tarkoitus hankkia tietoa alueen olosuhteista ja saada tietoja tuulipuiston yksityiskohtaista suunnittelua ja hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyä varten.

Copenhagen Infrastructure Partners on vuonna 2012 perustettu uusiutuvaan energiaan erikoistunut sijoitusyhtiö ja se kertoo olevansa maailmanlaajuinen johtaja merituulivoimahankkeissa.

Tehoa lähes kolmen ydinvoimalan verran

Kauppalehden mukaan kyse on suuren kokoluokan projektista. Voimaloiden yhteenlaskettu teho on noin 4 000 megawattia, mikä vastaa lähes kolmea OL3-kokoluokan ydinvoimalaa. CIP arvioi Kauppalehdelle, että voimalat voisivat aloittaa sähköntuotannon 2030-luvun alkupuolella.

Satakunnan edustalle on suunnitteilla muitakin merituulipuistoja. Ruotsalaisen Eolus-yhtiön suunnitelmissa on kahden merituulipuiston ja yhteensä jopa 200 voimalan rakentaminen Porin ja Merikarvian edustalle.

Ensimmäisen tuulipuiston suunnittelu on jo YVA-vaiheessa, ja se sijaitsee noin 30 kilometrin päässä rannikosta Merikarvian ja Porin edustalla. Eoluksen suunnittelema toinen merituulipuisto on tarkoitus rakentaa noin 90 kilometrin päähän Satakunnan rannikolta.

Hyötytuuli puolestaan suunnittelee laajentavansa Tahkoluodossa jo toimivaa merituulipuistoa.