Junnupesis kerää taas tuhansia harrastajia – nyt panostetaan jopa alle kouluikäisiin

Pesäpallon suosio alkaa palata samalle tasolle missä se oli ennen koronavuosia. Alle 15-vuotiaita rekisteröityjä harrastajia on tällä hetkellä lähes 9 000.

10-vuotiaat Onni Kenttälä ja Jaajo Nurmela ovat harrastaneet pesäpalloa jo kuusi vuotta. He kertovat mikä pesiksessä on parasta.
  • Maija Tuunila

Pesäpallo kerää edelleen paljon junioriharrastajia. Vaikka korona-aika teki montun harrastajamääriin, nyt mennään jo kovaa vauhtia kohti entisiä lukuja.

Tällä hetkellä alle 15-vuotiaita rekisteröityjä harrastajia on jo lähes 9 000, kun heitä ennen koronaa oli noin 10 000.

Pesäpalloliiton nuorisopäällikkö Anriika Heinonen on erittäin tyytyväinen junioreitten määrän kasvuun.

– Tuo luku on todella hyvä. Koronavuosien jälkeen on taas päästy nousuun seurojen toiminnan myötä. Seuroilla on muun muassa junioripäälliköitä ja seurat tarjoavat toimintaa myös talvisin, kiittelee Heinonen.

Näiden lisäksi Pesäpallolliitto ja seurat ovat panostaneet pesisliikkaritoimintaan. Siihen otetaan mukaan 3–6-vuotiaita lapsia, ja pesäpallon alkeita harjoitellaan leikin varjolla.

Junnuleirillä tuhansia osallistujia

Pesäpallon suosio näkyy myös juniorileireillä, joita tänäkin kesänä on ollut useita. Leireillä käy yhteensä tuhansia lapsia ja nuoria.

Haminassa on parhaillaan meneillään alle 10-vuotiaiden naperoleiri, jossa on yli 1 200 osallistujaa ympäri Suomen.

Lapset pelaavat pesäpalloa.
Haminan naperoleirillä pelataan kuudellatoista kentällä. Kuvassa Jyväskylän ja Haminan ottelua pelataan satametrisen llipputangon ja suurlipun juurella. Kuva: Maija Tuunila / Yle

Yksi osallistujista on 8-vuotias Jonne Venäläinen, joka pelaa Haminan Palloilijoiden F-poikien joukkueessa. Hän on pelannut pari vuotta ja innostus sai alkunsa pesisleiriltä. Lajia hän ei pidä helppona.

– Pesäpallo on rankka laji! Siinä pitää juosta liikaa. Sattuu jalkoihin, selittää Jonne Venäläinen

Pesisleirillä hän on nyt ensimmäistä kertaa. Ensimmäisen päivän aikana oli 3 ottelua, joista tuli kaksi häviötä ja yksi voitto. Jonne Venäläinen ei ollut oikein tyytyväinen omaan suoritukseensa.

– Pelasin huonosti. En saanu melkeen yhtään palloa kiinni. Mutta lyömisestä tykkään. Lyön aika kovaa, vaikken kovin pitkälle, kertoo Jonne Venäläinen.

Nuori poika seisoo ulkona pesäpallopaita päällä.
Jonne Venäläinen pitää pesäpallosta, vaikka sanoo sen olevan rankka laji. Kuva: Henna Lehtonen

Kysyttäessä mikä on hänen mielestään parasta pesäpallossa, vastaus tulee kuin tykin suusta.

– Voitto!

Jonne Venäläisen joukkuekaverit, 10-vuotiaat Onni Kenttälä ja Jaajo Nurmela ovat molemmat aloittaneet pesisharrastuksen jo 4-vuotiaina.

Poikien mielestä pelaaminen on kivaa ja saa olla kavereiden kanssa. Molempien suosikkirooli on olla lukkarina.

– Se on hauskaa ja kiva hämäillä etenijöitä.

Pyry Rautiainen innostui pesäpallosta jo 3-vuotiaana

Haminan leirillä ovat myös jyväskyläläiset 9-vuotias Toivo Laitinen ja 7-vuotias Pyry Rautiainen.

Pyry Rautiaisen pesisinto on peräisin vanhemmilta.

– Iskä ja äiti ovat pelanneet aina pesäpalloa. Itse menin pesisliikkariin jo joskus 3-vuotiaana. Siellä me saimme lyödä palloa, kertoo Pyry Rautiainen.

Kaksi poikaa seisoo ulkona pesäpallopaidat päällä.
Jyväskyläläisten Toivo Laitisen ja Pyry Rautiaisen mielestä pesiksessä mukavinta on lyöminen. Kuva: Maija Tuunila / Yle

Toivo Laitinen on pesisleirillä ensimmäistä kertaa, mutta Pyry Rautiainen on ollu niillä aiemminkin.

– Parasta leireillä on pelaaminen ja kun saa olla kavereiden kanssa, sanoo Pyry Rautiainen.

Haminan viisipäiväisellä naperoleirillä pelataan kaikkiaan 500 peliä ja parhaimmillaan joukkueilla on päivässä 3 peliä. Se ei olePyry Rautiaisen mielestä ollenkaan liikaa.

– Niitä saisi olla päivässä enemmänkin. Vaikka kymmenen! intoilee Pyry Rautiainen.