”Ainoa vaihtoehto olisi mennä väkisin hakemaan lapset” – näiden kolmen syyn takia suomalaislapsia ei haeta al-Holin leiriltä

Al-Holin leirillä on edelleen kymmenkunta suomalaista, joista suurin osa on lapsia. Yle kysyi ulkoministeriöstä, miksi lapsia ei aiota hakea turvaan leiriltä.

Henkilö vartioi jonottavia ihmisiä.
Syyrian al-Hol leiriltä on kotiutettu tähän mennessä 35 suomalaista. Lapsia kuvattu leirillä viime marraskuussa. Kuva: Ahmed Mardnli / EPA
  • Päivi Happonen

Suomeen on saatu kotiutettua Al-Holin leiriltä tähän mennessä 26 lasta ja 9 aikuista.

Konfliktialueella sijaitsevalla leirillä on edelleen kymmenkunta suomalaista, joista suurin osa lapsia.

Heidän hakemistaan Suomeen ei nyt edes suunnitella.

– Näköpiirissä ei ole tällä hetkellä sellaista tilannetta, että lasten kotiuttamisiin päästäisiin, sanoo ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner.

Tilanteeseen on Tannerin mukaan kolme syytä.

– Jos suomeksi sanotaan, suurin ja tärkein syy on, että [al-Holissa olevat] lasten äidit kieltäytyvät kaikesta yhteistyöstä suomalaisten viranomaisten kanssa.

Tanner on virkamies, joka on vastuussa al-Holin leirillä olevista suomalaista ja heidän kotiuttamisestaan.

Ulkoministeriön konsulipäällikö Jussi Tanner kommentoi viisumiasioita Ylelle.
Kansliapäällikkö Jussi Tanner sanoo, että useat al-Holin leirillä olleet suomalaislapset ovat olleet lähellä menehtymistä. Kuva: Silja Viitala / Yle

”Se tapahtuisi keskellä yötä asemiesten toimesta”

Tähän mennessä leiriltä Suomeen saapuneet aikuiset ja lapset ovat tulleet vapaaehtoisesti.

Moni miettii, että jos leirille jääneet äidit eivät tajua tuoda lapsiaan turvaan, miksi suomalaiset viranomaiset eivät hae pois lapsia.

– Leiriä hallitsee ei-valtiollinen taho, aseellinen ryhmä. Se ei suostu erottamaan lapsia huoltajistaan, Tanner toteaa.

Suomalaiset viranomaiset eivät halua lähteä leiriä hallitsevan tahon kanssa neuvottelemaan tai pyytämään apua lasten Suomeen saamiseksi.

– Tiedämme, että se [lasten hakeminen] tapahtuisi käytännössä keskellä yötä naamioitujen asemiesten toimesta väkisin ja väkivallalla uhaten, Tanner kertoo.

– Tällainen lapsen erottaminen vanhemmistaan rikkoisi lapsen oikeuksia niin räikeästi, että me Suomen viranomaiset olisimme välittömästi oikeudellisissa ongelmissa. Ei me voida lähteä sellaista edes yrittämään.

Tannerin mukaan jäljellä on vain yksi vaihtoehto, joka sekin on mahdoton toteuttaa.

– Ainoa vaihtoehto olisi mennä [itse] kovat kaulassa väkisin hakemaan lapset leiriltä hyvin syrjäisestä Syyrian luoteiskolkasta. Kun sitä ajattelee vähänkin pidemmälle, niin ymmärtää, ettei se ole mitenkään mahdollista.

Suru-uutisia olisi voitu saada Suomeenkin

Suomalaislapset ja heidän äitinsä ovat olleet karuissa oloissa al-Holin leirillä jo neljä ja puoli vuotta.

Näiden vuosien aikana leirillä on kuollut satoja lapsia. Suru-uutisia olisi voitu saada Suomeenkin.

– Myös monella suomalaislapsella on ollut useita läheltä piti -tilanteita. Varsinkin alkuvaiheessa lapset olivat hyvin huonossa kunnossa, ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner kertoo.

Suomalaisia naisia al-Holin leirillä.
Al-Holin leirillä ollutta suomalaisäitiä epäillään ihmiskaupasta. Äiti kiistää epäilyn. Kuva: Antti Kuronen / Yle

Keskusrikospoliisi epäilee yhtä äitiä ihmiskaupasta

Keskusrikospoliisi on jo pitkään tehnyt al-Holin leiriltä palanneisiin äiteihin liittyvää esiselvitystä.

Poliisi on selvittänyt, pitäisikö joidenkin äitien osalta aloittaa esitutkinta terrorismirikoksesta. Esiselvitys on edelleen kesken.

Varsinaisen rikostutkinnan poliisi on aloittanut kahta äitiä kohtaan. Toinen tutkinta on lopetettu.

Tällä hetkellä poliisi epäilee yhtä al-Holista Suomeen tullutta äitiä ihmiskaupasta. Epäily perustuu siihen, että äiti on vienyt alaikäisen lapsensa al-Holin leirin kaltaisiin oloihin.

Äiti kiistää rikosepäilyn.

– Hän ei katso syyllistyneensä rikokseen tässä asiassa, sanoo rikosylikomisario Risto Lohi keskusrikospoliisista.

Virkamies on turhautunut tilanteeseen

Kolme vuotta sitten Suomessa katsottiin, että al-Holista tulevat suomalaiset voivat muodostaa turvallisuusuhan.

Kiivaan keskustelun jälkeen Suomen hallitus päätti alkaa hakea lapsia ja äitejä leiriltä.

YK:n lapsen oikeuksien komitea katsoi viime lokakuussa Suomen rikkoneen lasten oikeuksia, koska suomalaislapset joutuivat olemaan al-Holin hengenvaarallisissa oloissa vuosia.

– Suomalaislapset kuten kaikki muutkin lapset leirillä ovat vakavien perusoikeusloukkausten kohteena. Heillä ei ole pääsyä normaaliin kelvolliseen terveydenhuoltoon, eikä käytännössä minkäänlaiseen opetukseen, Tanner sanoo.

Hän vakuuttaa, että Suomi hakisi lapset leiriltä, jos se vain olisi mahdollista.

– Kaikki on tehty, mutta se ei ole valitettavasti riittänyt siihen, että kaikki suomalaislapset olisi saatu sieltä vielä pois.

– On aika turhauttavaa, kun vuosia kuluu ja lapset ovat edelleen siellä.