Kymmeniä poroja tappanut susi jäi kaatamatta Inarissa

Paliskunta oli saanut suden kaatamista varten poikkeusluvan ajoille 23.6.–13.7. ja 14.7.–3.8.

Karttagrafiikka Sallivaarasta.
Poikkeuslupa oli määritelty tietylle alueella paliskunnassa. Kuva: Tommi Pylkkö / Yle
  • Mira Rauhala

Inarissa Sallivaaran paliskunnassa poroja tappanutta sutta ei tavoitettu eikä siitä saatu kaadettua. Susi ehti tappaa kesän aikana kymmeniä poroa.

Paliskunta oli saanut suden kaatamista varten poikkeusluvan ajoille 23.6.–13.7. ja 14.7.–3.8.

Riistakeskukselle ei ole tullut ilmoitusta saaliista. Tällä hetkellä poronhoitoalueelle ei ole haettu muita poikkeamislupia suden kaatamiselle.

Tällä hetkellä voimassa on poikkeuslupa sudelle Lohtajalle Pohjanmaalle sekä Kankaanpäähän.

Susi aiheutti tuhansien eurojen vahingot

Susi ehti yhdessä viikossa tappaa noin 50 poroa, kertoi Sallivaaran paliskunnan poroisäntä Iisko-Henrik Näkkäläjärvi kesäkuussa Ylelle. Vahinkoja ehti kertyä noin 100 000 euron edestä.

Paliskunnan poronhoitajat yrittivät löytää ja kaataa suden, mutta kesäkelillä se oli vaikeaa.

– Eihän sutta näe lehtipuiden seasta. Siellä on sakeaa metsää ja susihan piiloutuu, jos kuulee ihmisiä, eikä tule näkösälle, kertoi Näkkäläjärvi sudenpyynnistä kesäkuussa.