Hätäkeskuslaitos: hätänumeron ruuhka ohi

Hätäkeskuslaitos muistuttaa, että hätänumeroon pitäisi soittaa vain henkeä ja terveyttä tai vakavaa omaisuusvahinkoa uhkaavissa tilanteissa.

Yleinen hätänumero Keski-Suomen pelastuslaitoksen ajoneuvon kyljessä.
Kuva: Heli Kaski / Yle
  • Toni Joukanen
  • Topias Peltonen
  • Anni Kavander

Hätänumeron ruuhkatilanne on ohi, kertoo Hätäkeskuslaitos viestipalvelu X:ssä.

Hätäkeskuslaitos kertoi aiemmin tiistaina, että Suomen yli pyyhkäisevään rajuilmaan liittyvät puhelut ovat aiheuttaneet hätänumeron ruuhkautumisen.

Vastausviiveet ovat nyt palautuneet normaaleiksi. Hätäkeskuksissa voi kuitenkin edelleen syntyä yksittäisiä ruuhkapiikkejä.

Hätäkeskuslaitos muistuttaa, että hätänumeroon 112 soitettaisiin vain niissä tilanteissa, joissa henki tai terveys on uhattuna, taikka vakavat omaisuusvahingot uhkaavat.

Etelässä on mitattu tiistaiaamuna kovia myrskytuulia puuskissa maa- ja merialueilla. Lisäksi kymmeniä tuhansia talouksia on tiistaiaamuna sähköttä eri puolilla Suomea.

Rajuilma vaatii malttia

Pirkanmaan pelastuslaitoksen palopäällikkö Jyrki Paunila kertoi viime viikolla Ylelle esimerkkejä, miten rajuilman aikana kannattaa hätäpuheluiden kanssa toimia.

Jos esimerkiksi kiinteistöjen sisätilojen tulviminen on aiemmista rankkasateista tuttua, kannattaa ensimmäisenä ottaa yhteyttä kiinteistön omaan huoltoyhtiöön. Kiinteistöissä kannattaa etukäteen varautua pumppukalustoon ja muovikalvoon tai muihin keinoihin, joilla veden tuloa saa estettyä.

– Viranomaistoiminnan aika on sitten, kun se on yllättävää ja on hätätilanteesta kyse. Sitten totta kai autetaan, Paunila sanoo.

Kuurojen aikaan pelastuslaitoksenkin tulee priorisoida tehtäviään. Kaikkialle ei ehditä heti akuutin tilanteen sattuessa, jos kuurot tekevät tuhojaan useammassa kohteessa.

Hän kannustaa seuraamaan oman sähkölaitoksen sekä vesiyhtiön tiedotteita ennen hätänumeroon soittamista.

Lisää ohjeistuksia myrskytilanteissa toimimiseen voi lukea Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta. Verkkosivuilta löytyvät myös voimassa olevat varoitukset.

Juttua päivitetty 8.8. klo 14.48: Ruuhka hätänumerossa on nyt ohi.