Taiteilija Kustaa Saksi oli vasta 7-vuotias, kun se tapahtui ensimmäistä kertaa.
Hän oli käynyt lainaamassa ystävältään sarjakuvalehtiä eikä yhtäkkiä pystynyt enää erottamaan kirjaimia.
– En nähnyt, mitä niissä sarjiksissa lukee.
Äiti arvasi, mistä oli kysymys: Kustaa oli saanut migreenikohtauksen.
– Olen syntynyt migreenisukuun. Se on suvussamme yleinen vaiva, Kustaa Saksi sanoo nyt 41 vuotta myöhemmin.
Saksi muistuttaa olevansa onnekas, koska migreeni ei ole vienyt työkykyä. Se on ”välillä pitkiäkin aikoja poissa ja tulee sitten taas vierailulle”.
Migreenistä on tullut yksi taiteilija-suunnittelijan tekstiiliteosten aiheista.
– Minulle migreenikohtaukset ovat aina olleet visuaalisia kokemuksia. Näen niiden aikana näkökentässäni hyvin monimutkaisia geometrisiä kuvioita.
– Päätin inspiroitua niistä ja nähdä kivusta ja tuskasta huolimatta kuvioiden kauneuden.
Kustaa Saksin suurikokoisia ja värikkäitä tekstiiliteoksia on esillä Designmuseossa Helsingissä. Rajamailla-näyttely on ollut menestys.
Sen on nähnyt tähän mennessä 45 000 kävijää. Museossa heinäkuu oli kävijämäärältään vilkkain vuosikausiin.
– Rajamailla tarkoittaa olemista ja elämistä välitiloissa ja rajamailla. Se on tavallaan järjen ja hulluuden, toden ja epätoden, unen ja valveen välillä.
– Rajatila on ollut yhdistävä tekijä kaikissa töissäni jo pitkään.
Aiheita hallusinaatioista ja luonnosta
Saksi sekoittaa eri materiaaleja ja käyttää töissään akryyliä ja viskoosia, metallia, alpakkaa, mohiaria ja silkkiä. Teokseen World in Waiting on kudottu aitoja kasvien siemeniä
Migreenin lisäksi hän poimii aiheita kansantarinoista, myyteistä, luonnosta, unista ja hallusinaatioista.
Tietokoneella ja käsin piirretyt kuvat muuttuvat tekstiiliteoksiksi 1800-luvulla kehitetyllä jacquard-kudontatekniikalla Hollannissa.
– Syntyy kiinnostavia yhdistelmiä yrityksen ja erehdyksen kautta.
Taiteilija toivoo, ettei hänen teoksiaan kutsuta ryijyiksi, vaikka värimaailmassa ja teemoissa onkin yhtäläisyyksiä perinteisten suomalaisten seinäryijyjen kanssa.
– Suomalainen ryijykuvasto on niin vahvasti jossain alitajunnassa ja takaraivossa, että en pääse sitä karkuun, vaikka haluaisinkin, hän nauraa.
Lahden muotoiluinstituutissa graafista suunnittelua opiskellut Saksi loi valmistumisensa jälkeen uran kuvittajana.
Kansainvälisesti tunnetun taiteilijan töitä on nähty merkittävien muotitalojen kuten Ferragamon, Issey Miyaken, Marimekon ja Hermésin tuotteissa.
Teoksia on myös museoissa eri puolilla maailmaa. Designmuseon näyttelyyn niitä on saatu eri kokoelmista ja myös yksityishenkilöiltä.
Nyt Saksi on vain käymässä Suomessa. Hän asuu ja työskentelee Amsterdamissa.
– Siellä kaipaan Suomen luontoa, varsinkin meren rantaan ja metsään. Kaipaan paikkoihin, joissa on tilaa eikä niin paljon ihmisiä ja voin hengitellä rauhassa.
Rajamailla-näyttely on Designmuseossa 15.10.2023 saakka.