Maaseutumaiset kylät taistelevat olemassaolostaan kaikin keinoin. Vaikka maallemuutosta haaveilee aika moni, muutto kuitenkin tyssää usein tarjolla olevien tonttien tai talojen vähäisyyteen, työpaikoista puhumattakaan.
Yhteisöllinen Alvettulan kylä Hämeenlinnan Hauholta kutsui kokeilemaan asumista ja elämistä kylällä. Hakuaika asumiskokeiluun päättyi elokuun ensimmäisen viikon lopulla ja suosio yllätti.
– Hakemuksia tuli yli odotusten, 54. Suurin osa hakemuksista tuli Kanta-Hämeen ulkopuolelta ja eniten haettiin Pirkanmaalta ja pääkaupunkiseudulta. Hakijoina oli lapsiperheitä, yksinhuoltajia, sinkkunaisia ja vain yksi eläkeläinen, kertoo Hämeen kylien kyläasiamies Elina Leppänen.
Loppusuoralle on valittu viisi perhettä, joita jututetaan Teamsin välityksellä. Sen jälkeen on aika tehdä päätös valituiksi tulevista.
Asumiskokeiluun valituille räätälöidään Päiväni kyläläisenä -ohjelma. Viikon aikana pääsee tutustumaan kyläkoulun opetukseen, päivähoitoon, harrastusmahdollisuuksiin ja tietenkin kyläläisiin.
Valitut majoittuvat Bobackan pihatupaan syyskuun ensimmäisellä viikolla.
Koska hakemuksia tuli niin paljon, Alvettulan kyläyhdistys on päättänyt järjestää syyskuun lopussa kaikille avoimen tutustumispäivän.
Synkkä pilvi kyläkoulun ja päiväkodin yllä
Maallemuuttosuunnitelmia varjostaa Hämeenlinnan kaupungin palveluverkkoselvitys, jossa esitettiin muun muassa Alvettulan kyläkoulun ja päiväkodin lakkautusta 2024.
– On tosi ikävää, että palveluverkkoselvityksen esitys on tuollainen. Toivon, että päättäjät tekisivät viisaita päätöksiä ja ymmärtäisivät alueiden erilaisuuden ja arvostaisivat sitä valtavaa aktiivisuutta ja työtä, mitä esimerkiksi alvettulalaiset tekevät oman kylänsä kehittämiseksi, Leppänen muistuttaa.
Leppänen toivoo, että kaupunki tulisi mukaan auttamaan ja miettimään, miten asumistarjontaa kylällä voitaisiin lisätä.
– Tulijoita selkeästi olisi, mutta tontteja tarvittaisiin ja myös myytäviä ja vuokrattavia taloja.
Hämeenlinnan kaupunki järjestää palveluverkkoselvityksestä keskustelutilaisuuden asukkaille, vanhempainyhdistyksille ja yksiköiden henkilöstölle Alvettulassa 15. elokuuta.