Mediayhtiö MTV tiedottaa käynnistävänsä koko MTV Oy:tä eli noin 430:tä henkilöä koskevat muutosneuvottelut. Muutosneuvottelujen syyksi sanotaan taloudelliset ja tuotannolliset syyt sekä tarve uudelleenorganisoida yhtiön toimintoja.
Alustava arvio henkilöstön vähennystarpeesta on noin 45 henkilöä.
Tiedotteen mukaan MTV:n taloutta ovat painaneet viime vuosina koronapandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, inflaatio ja kalliit urheiluoikeudet.
– Vaikka sisältöjemme katselu ja kulutus on loistavalla tasolla, on MTV:n kustannustehokkuutta parannettava, toimitusjohtaja Johannes Leppänen sanoo tiedotteessa.
Yhtiö kärsinyt mittavista talousvaikeuksista
MTV:n tiedotteen mukaan yhtiön alustavissa suunnitelmissa on muutoksia, jotka voivat pitää sisällään muun muassa työtehtävien yhdistämistä ja lakkauttamista sekä työsuhteiden osa-aikaistamisia tai irtisanomisia.
Vähennystarve voi yhtiön mukaan kasvaa alustavasta 45 henkilöstä suuremmaksi, mikäli suunniteltuja uusia työtehtäviä ei oteta vastaan.
MTV on kärsinyt viime aikoina mittavista talousongelmista. Muun muassa Iltalehti uutisoi heinäkuussa, että MTV:lle on kertynyt viimeisen neljän vuoden ajalta lähes sadan miljoonan euron tappiot.
Yhtiö toteaakin nyt tiedotteessaan, että tappiollinen liiketoiminta on käännettävä voitolliseksi.
MTV muutti uusiin tiloihin Helsingin Vallilaan viime joulukuussa.