Suomalaisten synkkää historiaa tutkineen Agnessa Haikaran ”Kuka koputtaa ovellesi? – Kuolansuomalaisten kohtalo Stalinin vainoissa” nostaa esiin unohtuneen ja traagisen historian osan, jonka virallinen Venäjä haluaisi pitää piilossa. Venäjällä kielletty kirja on nyt julkaistu suomeksi.
Haikara kuvaa suomalaisten siirtolaisten tragediaa 1930-luvulta vuoteen 1945 saakka. Ankaran vainon kohteeksi joutuneet kuolansuomalaiset karkotettiin kodeistaan, lähetettiin leireille ja teloitettiin armottomasti. Suomalaisten ja norjalaisten uudisasukkaiden kohtalo pidettiin pitkään tarkoin salassa.
Venäjällä aihe on niin tulenarka, että Agnessa Haikara on joutunut turvallisuuspalvelu FSB:n hampaisiin. Joulukuussa 2020 FSB takavarikoi kirjapainosta Tuntematon pohjoinen historia -teoksen siihen mennessä valmistuneen painoserän.
Kirjailija myös joutui poistumaan maasta.
Oikeudenkäynti Haikaraa vastaan alkoi tammikuussa 2022. Tähän mennessä tuomioistuin on käsitellyt asiaa 11 kertaa.
Dramaattinen muutos mallikansalaisesta kansanviholliseksi
Neuvostoliiton johto piti 1930-luvulla Kuolan alueella asuvia suomalaisia ja norjalaisia yhteiskunnallisesti vaarallisena elementtinä. Ensimmäinen joukkopuhdistus tapahtui talvella 1933, ja tämän jälkeen vaino jatkui vuosia.
Ne kuolansuomalaiset ja -norjalaiset, joita ei tekaistuilla syillä ollut tuomittu teloitettavaksi tai pakkotyöleireille, karkotettiin kotoaan. Samalla Stalinin hallinto lakkautti alueen kyläneuvostot, suomalaiset koulut, kirkot, sanoma- ja aikakauslehdet, kustantamot, kirjapainot ja muut kulttuurilaitokset.
Neuvostoliiton alkuaikoina suomalaisia oli kuolassa yli 2000. He olivat suurin ulkomaalaisryhmä alueella, ja heidän vaikutusvaltansa oli merkittävä.
Heitä oli johtopaikoilla sovhooseissa, kolhooseissa ja kalastusyhtiöissä. Suomalaisia oli myös puoluejohtajina ja tuomareina. Siksi heidän kohdallaan muutos puolueen uskollisista sotilaista ja esimerkillisistä iskurityöläisistä lainsuojattomiksi kansanvihollisiksi oli erityisen dramaattinen.
Kansanviholliseksi leimaaminen tarkoitti käytännössä viran menetystä, pidätyksiä, kuolemantuomioita, pakkotyötuomioita ja karkoitusta Kuolasta.
Suomalaiset poistettiin sijainniltaan strategisesta Kuolasta lähes kokonaan, pidätettiin, kidutettiin ja teloitettiin. Monet karkoitetuistakin kuolivat karmeissa oloissa tauteihin ja nälkään. Vainoissa oli kansanmurhan piirteitä.
Kuolassa, kuten muuallakin, suuren terrorin uhreista huomattava osa oli vakaumuksellisia kommunisteja. Tästä huolimatta he joutuivat sisäasianministeriön kansankomissariaatin NKVD:n hampaisiin. Taustalla oli tietysti myös Suomen sodankäynti natsi-Saksan rinnalla.
– Lopuksi takavarikoitiin kaikkien omaisuus, eikä sitä koskaan palautettu, sanoo Haikara.
Agnessan isoisän isä Karl Haikaran perhe siirrettiin kahteen otteeseen, ensin Karjalaan ja sitten vuonna 1941 Arkangeliin, missä suomalaisia kuoli nälkään. Perheestä suurin osa kuoli punatautiin.
Sodan aikana pakkotyöleireiltä tuotiin henkiin jääneitä suomalaisia ja norjalaisia tiedustelijoiksi, desanteiksi ja partisaaneiksi pohjoiseen.
Neuvostovaltio pakotti ihmiset näihin tehtäviin. Osa suostui vapaaehtoisesti.
– Sodan jälkeen tapahtuneista ei saanut puhua ja suomalaisten olemassaolosta vaiettiin, sanoo Haikara.
Monen kolhoosin hallintokieli oli suomi
Kuolannorjalaisten ja -suomalaisten kohtaloihin perehtynyt Norjan yleisradioyhtiö NRK:n toimittaja Morten Jentoft pitää Agnessa Haikaran kirjan julkaisemista suomeksi todella hyvänä asiana, koska viime vuosina on kuolansuomalaisista kirjoitettu vain vähän.
Jentoftin mielestä kuolansuomalaisten historia on julma, mutta mielenkiintoinen.
Suomalaisilla oli omia kalastuskolhooseja, joilla oli suomalaiset nimet kuten Taisto, Tarmo ja Pohjantähti ja niiden hallintokieli oli suomi. Sen vuoksi materiaalia on paljon suomeksi.
– Haikaran kirjassa kuolansuomalaisten tragedia tulee lähelle. Karkoituskin tarkoitti monesti kuolemaa, kuten hänen sukulaisilleen kävi, sanoo Jentoft.
Vainottujen rekrytoiminen partisaaneiksi on tuttu asia Jentoftillekin. Mielenkiintoisella tavalla partisaani-sana mielletään historiallisista syistä ihan eri tavalla Norjassa ja Suomessa.
– Norjalaiset rekrytoidut olivat lähinnä tiedustelijoita, joiden päätehtävä oli seurata laivaliikennettä. Vuonna 1941 lähettiin tosin yksi partisaanijoukko Varangin niemimaalle, sanoo Jentoft.
Suomessa partisaani-sanalla on ihan erilainen kaiku.
– Stalinin vainojen uhrit joutuivat tekemään julmuuksia siviiliväestölle Suomeen tehdyissä partisaani-iskuissa. Tämä on historian paradoksi, sanoo Jentoft.
Ollaanko palaamassa Stalinin aikaan?
Jentoft pääsi tutustumaan NKVD:n arkistoihin Murmanskissa ja Petroskoissa 2000-luvun alussa ollessaan Moskovan kirjeenvaihtajana. Silloin Venäjällä ajateltiin laajasti, että Stalinin synkistä ajoista Venäjän historiassa oli hyvä puhua.
Vielä viitisen vuotta sitten Putin itse osallistui Stalinin uhrien muistolle pystytetyn muistomerkin paljastustilaisuuteen.
– Nyt tästä asiasta ei haluta puhua ollenkaan. Valitettavasti Agnessa Haikara ja hänen kirjansa joutuivat tämän Venäjän politiikassa tapahtuneen muutoksen uhreiksi, sanoo Jentoft.
Poliittisen historian dosentti, entinen kansanedustaja, Suomen historian pitkäaikaisin ulkoministeri ja Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen puheenjohtaja Erkki Tuomioja on kirjoittanut Haikaran kirjan esipuheen.
Haikaran teos avaa Tuomiojan mukaan arvokkaalla tavalla suomalaisille tähän asti tuntemattomaksi jääneiden, parempaa elämää ja turvaa Venäjän Kuolasta hakeneiden maahanmuuttajaryhmien vaiheita.
– Kuolansuomalaisten tragediaa ei ole juuri tutkittu, toisin kuin Itä-Karjalaan menneiden suomalaisten kohtaloita. Kirjalle antaa oman koskettavan sävynsä se, miten kirjoittaja kertoo myös lukuisten omien sukulaistensa kohtaloista, sanoo Tuomioja.
Hän sanoo, että menneisyyden tutkiminen ja julkistaminen on nyky-Venäjällä vaarallista. Venäjän hallinto pyrkii tiukasti ohjaamaan niin lainsäädännön kuin poliisivaltion keinoin Neuvostoliiton ajan historian tulkintaa.
Tästä esimerkkinä on myös pitkään arvokasta työtä neuvostoajan historian ja ihmiskohtaloiden kartoittamisessa tehneen Memorial-järjestön toiminnan kieltäminen.
– Jo Neuvostoliiton aikana lupaavasti alkanut ja historiallisten tosiasioiden tarkasteluun perustunut suomalaisten ja venäläisten historioitsijoiden yhteistyö on nyt käytännöllisesti katsoen päättynyt, sanoo Tuomioja.
Agnessa Haikara pelkää historian toistavan itseään Venäjällä.
– En haluaisi yhdistää Stalinin Neuvostoliiton ajan vainoja ja Venäjän poliittisen elämän nykyisiä tapahtumia, mutta minulla ei ole vaihtoehtoja, sanoo Haikara.
Venäjän pitäisi käsitellä tuskainen historiansa
Riippumatonta ja rehellistä Venäjän historian tutkimusta ja kerrontaa jatkavat kuitenkin maasta lähteneet historioitsijat. Heidän työtään ja turvallisuuttaan on Tuomiojan mukaan tärkeä suojella ja tukea. Hänen mukaansa muutakin kansalaisjärjestötason yhteistyötä venäläisten kanssa kannattaa jatkaa.
– Venäjän paluu sivistyneeseen totuutta, ihmisoikeuksia, oikeusvaltiota ja kansainvälisiä sopimuksia kunnioittavaan yhteistyöhön muun maailman kanssa edellyttää, että venäläiset voivat itse avoimesti käydä läpi omaa tuskaista historiaansa menneisyydenhallinnan merkeissä, sanoo Tuomioja.
Hän arvioi, että Venäjän normalisoitumista ei nopeasti ole näköpiirissä. Ei ole mitään takeita, että Putinin seuraaja olisi yhtään parempi. Jonkinlaiset välit Venäjän kanssa Suomen täytyy Tuomiojan mukaan toki säilyttää, koska Venäjä pysyy Suomen naapurina, tapahtuipa siellä mitä hyvänsä.
Kansanvihollinen oli Stalinin ajan Neuvostoliiton hirmuhallinnon käyttämä termi, jolla oikeutettiin kuolemantuomiot, pakkotyö ja karkotukset.
Putinin aikana käyttöön otetulla termillä ulkomainen agentti on sama kaiku.
– Laki ulkomaisista agenteista heikentää riippumattomien ihmisoikeusjärjestöjen ja henkilöiden mainetta ja vaikeuttaa merkittävästi toimintaa historiallisen muistin säilyttämiseksi, sanoo Kuka koputtaa ovellesi -kirjan kirjoittaja Agnessa Haikara.
Hänen mukaansa syvällinen, julkinen keskustelu Venäjän menneisyydestä, nykyisyydestä tai tulevaisuudesta on nyt yksinkertaisesti mahdotonta.
Kuolan suomalaisasutusta käsittelee myös dokumentti Historian unohtamat. Voit katsoa sen Yle areenassa.