Greta Gerwigin Barbie on ensimmäinen naisohjaajan elokuva, joka on tuottanut yli miljardi dollaria.
Etelä-Kalifornian yliopiston (USC) tuore tutkimus osoittaa kuitenkin, että edistyminen kohti tasa-arvoa Hollywoodissa näyttää hiipuneen.
Annenberg Inclusion Initiative -hankkeen loppuraportista selviää, että vuoden 2022 menestyneimmissä elokuvissa oli jokaista naisnäyttelijän puheroolia kohden enemmän kuin kaksi miesnäyttelijän puheroolia.
Raportin mukaan naisten puheroolien osuus sadassa parhaiten menestyneessä Hollywood-elokuvassa oli viime vuonna 34,6 prosenttia.
Annenberg Inclusion Initiative on seurannut tasa-arvoon ja inkluusioon liittyviä kehityskulkuja vuodesta 2007 lähtien.
USC:n tutkijat huomasivat, että edistyminen kohti tasa-arvoa valkokankaalla on pysähtynyt pandemian jälkeen. Joidenkin asioiden suhteen tasa-arvossa ei olla päästy juurikaan eteenpäin 14 vuoden takaisesta. Naisnäyttelijöiden puheroolien määrä on pysynyt lähes samana kuin vuonna 2008.
– On selvää, että viihdeteollisuudella ei ole juurikaan halua tai motivaatiota parantaa roolittamista siten, että se toisi merkittävää muutosta tyttöjen ja naisten kannalta, sanoi Inclusion Initiative -aloitteen perustaja ja tutkimushankkeen johtaja Stacy L. Smith lausunnossaan.
– Edistyksen hiipuminen on erityisen suuri pettymys vuosikymmeniä jatkuneen aktivismin ja edunvalvonnan jälkeen, Smith lisää.
Raportin aineistoon eivät sisälly suoratoistopalveluille suoraan tehdyt elokuvat tai pienemmän budjetin indie-tuotannot. Se on keskittynyt tutkimaan nimenomaan Hollywoodissa nähtäviä kehityskulkuja.
Jotkin tutkimuksen havainnot viittaavat siihen, että edistystäkin on tapahtunut. Naisten pää- tai sivurooleja on eniten tuottaneissa elokuvissa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Noin 44 prosenttia tällaisista päärooleista oli tyttöjä tai naisia vuonna 2022, mikä on historiallinen ennätys ja yli kaksinkertainen osuus vuoteen 2007 verrattuna.
Monimuotoisuuden lisääntyminen näkyy esimerkiksi aasialaisten hahmojen kohdalla, joiden osuus on noussut vuoden 2007 3,4 prosentista 15,9 prosenttiin viime vuonna, jolloin Daniel Kwanin ja Daniel Scheinertin Everything Everywhere All at Once voitti parhaan elokuvan Oscarin.
Muilla mittareilla elokuvateollisuus tuntui taantuneen monimuotoisuuden osa-alueilla pandemian aikana.
Raportti osoittaa, kuinka harvinaisesta ilmiöstä Greta Gerwigin ohjaaman Barbie-elokuvan saamassa menestyksessä on kyse.
Barbie on tuottanut 1,2 miljardia dollaria maailmanlaajuisesti heinäkuun ensi-iltansa jälkeen ja siitä on tullut kaikkien aikojen eniten voittoa tuottanut naispuolisen elokuvantekijän elokuva.
Viime vuonna joka kymmenes suurimpia lipputuloja tuottavista elokuvista oli naisten ohjaamia, mikä oli vähemmän kuin kolmena edeltävänä vuonna.
Lähde: AP