Vihdoinkin Kjell Westö, 62, on päässyt Nauvon mökilleen puuhastelemaan kaikkea, mikä jäi kesällä tekemättä.
Päässä on jo pitkään muhinut uusia biisejä, joita pitäisi päästä soittelemaan. Musiikin tekeminen on kuitenkin saanut vielä odottaa, sillä kaiken huomion ovat vieneet kantarellit, joita Westö on poiminut mökkinsä liepeiltä.
Kaikenlainen tekeminen on tervetullutta, sillä kesän Westö ahersi mökin työhuoneessa tietokoneen äärellä. Hän viimeisteli perjantaina ilmestynyttä romaaniaan Molly & Henry. Hän hioi ja viilasi. Paljon tuli viestiteltyä myös suomentaja Laura Beckin kanssa.
Westö on tarkka myös suomennostensa kielestä. Hän haluaa, että sävy on tismalleen sama kuin hänen ruotsiksi kirjoittamassaan tekstissä.
– Tämän kirjan kanssa tein ruotsin kieleni kanssa enemmän duunia kun koskaan aiemmin. Halusin, että Mollyn ja Henryn ”äänet” kuvastavat heidän luonteidensa pohjavirettä. Laura Beck teki suomennoksessa aivan mielettömän hienoa työtä, Westö kertoo videohaastattelussa mökiltään.
Sota oli kuin avohaava
Molly & Henry -romaania voi pitää Westön kirjailijanuran merkkipaaluna.
Westö tunnetaan ennen kaikkea historiallisten romaanien kirjoittajana. Hän on sijoittanut henkilöhahmojaan niin 1900-luvun alun Suomeen kuin myös sotien jälkeiseen lähihistoriaan. Aina tarinat ovat kuitenkin päättyneet viimeistään alkuvuoteen 1939, tai ne ovat alkaneet vuoden 1945 jälkeen.
Westö ei ole kerta kaikkiaan aiemmin pystynyt tarttumaan sotavuosiin. Vasta kuusikymppisenä hän oli valmis aikakauden käsittelyyn.
Syy sotavuosien poissulkemiseen löytyy perhehistoriasta. Westön molemmat isoisät kuolivat sodassa.
– Sota oli suvussani kuin avohaava. Niistä ajoista ei juuri puhuttu. Suru oli niin suurta.
Molemmat isoisät olivat kuollessaan 29-vuotiaita.
Isänisä sai surmansa talvisodassa. Kannaksella, Summassa rintamalinjat alkoivat murtua ja radioyhteydet olivat poikki. Tarvittiin vapaaehtoinen viemään viestiä naapurikorsuun. Westön isoisä otti tehtävän vastaan ja lähti viemään viestiä. Juuri silloin naapurikorsuun tuli valtava panssarirynnäkkö ja kaikki kuolivat.
Äidinisä puolestaan ehti juuri nähdä vastasyntyneen vauvansa (Kjell Westön enon) ennen rintamalle joutumistaan jatkosodassa. Pari kuukautta myöhemmin elokuussa perhe sai suruviestin kuolemasta.
Westö korostaa, että hänen sukunsa tarina on tavallinen. Samoin kävi monelle muulle perheelle.
Vaikutukset ulottuvat pitkälle, monen ihmisen henkilökohtaiseen elämään.
– Sota pilasi äitini elämän. Hän kärsi masennuksesta. Jotenkin ajattelen, että isättömyys vaikutti ja teki hänestä onnettoman.
Lapsuuden perheestään Westö muistaa kahtiajakautuneen tunnelman. Äiti katsoi vain menneeseen ja oli kiinni perinteissä. Isä puolestaan tähysi kohti tulevaisuutta ja oli modernimpi kuin äiti.
Isoisistään Westö ei tiedä paljoakaan. Hänen molemmat vanhempansa olivat niin pieniä isien kuollessa, ettei heillä ollut juuri muistoja.
– Se harmittaa, että kun aloin kiinnostua oman sukuni historiasta, isoäidit olivat jo poissa. Näin käy ilmeisesti monelle, Westö lohduttaa itseään.
Sota lävisti koko yhteiskunnan
Alusta lähtien oli selvää, etteivät isoisien tarinat tule mitenkään liittymään romaaniin. Westö haluaa kirjoittaa romaaninsa puhtaasti fiktion keinoin.
Sodasta kertovaa kirjallisuutta löytyy hyllykilometreittäin. Siksi Westö halusi kuvata vaikutuksia siviileihin ja yksittäisiin ihmiskohtaloihin. Ennen kaikkea hän halusi näyttää, miten sota lävisti koko yhteiskunnan.
– Niinkin viihteellinen asia kuin elokuvien ja teatterin tekeminen muuttuivat. Sota asetti sillekin uudet säännöt. Kirjan päähenkilö Molly kokee sen.
Kuten jo kirjan nimestä voi päätellä, kyseessä on ennen kaikkea rakkaustarina. Molly ja Henry ovat pari, mutta sota sotkee kaiken. Henry lähtee rintamalle reportteriksi, kun taas Molly pakenee teatteriseurueensa kanssa Ruotsiin kiertueelle. Välirauhan aikana mikään ei ole enää kuin ennen, ja erilaisia kokemuksia on lähes mahdotonta jakaa.
Ajatukset Ukrainassa
Romaanin kirjoittaminen alkoi jo vuonna 2019, reilusti ennen Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan. Westö haluaa korostaa tätä, ettei häntä syytetä laskelmoinnista.
– Ettei vain joku ajattele, että tuo opportunistinen kirjailija on heti tarttunut aiheeseen sodan sytyttyä.
Sitä Westö ei kiellä, etteikö Venäjän hyökkäys Ukrainaan olisi vaikuttanut kirjoitusprosessiin. Väillä kirjoittaminen oli henkisesti rankkaa. Etenkin silloin, kun työn alla oli romaanin toinen osio, jossa Henryn mielessä vellovat kauheat kokemukset rintaman etulinjasta.
Samaan aikaan alkoi selvitä, millaisia sotarikoksia ja hirveyksiä Ukrainan Butšassa ja Irpinissä oli tapahtunut.
– Sääli kuuluu kaikille muille kuin minulle, mutta nuo viikot vaativat paljon luonnetta. Samalla kuitenkin vahvistui tunne, miten tärkeää on kirjoittaa sodan aiheuttamasta kärsimyksestä.
Ajanjakson synkeyttä korosti vielä se, että Westö oli tuolloin kirjoittamassa ystävänsä mökillä Skånessa. Yllättäen lauhkeaan Etelä-Ruotsiin iski takatalvi. Hatara mökki oli kylmä ja kaupan päälle Westö sai vatsataudin. Keitellessään kuumaa teevettä vatsataudin heikentämä Westö kaatoi ranteelleen kiehuvaa vettä. Palovamma haittasi kirjoittamista. Sitten iski vielä korona.
– Se oli aika mieleenpainuva reissu, näin voi sanoa.
Mielenmaisemana meri
Enimmäkseen Westö kirjoittaa nykyisin Nauvon mökillään. Etenkin keväisin saaristossa on rauhallista.
– Täällä on vain linnut ja minä.
Westö intoutuu kuvailemaan ikkunasta avautuvaa maisemaa ja ketunpoikasten leikkejä pihapiirissä. Vaikuttaa siltä, että kaupunkikirjailijasta on tullut saaristolainen.
Westön edellinen kirja Tritonus sijoittui saaristoon, mutta enimmäkseen kirjojen näyttämönä on ollut Helsinki. Ensimmäinen romaani Leijat Helsingin yllä (1996) kuvaa Munkkivuorta. Siitä lähtien monet kaupunginosat ja rakennukset ovat tulleet tutuiksi Westön kirjoista.
Monet ovat kertoneet oppineensa tuntemaan Helsinkiä juuri Westön kirjojen avulla.
Westön mainetta Helsinki-kirjailijana kuvaa lyhyt kohtaaminen ratikassa: Matkakortin saldo oli mennyt nollille, ja Westö oli hädissään hyppäämässä ratikasta pois. Kanssamatkustaja halusi kuitenkin ehdottomasti ostaa Westölle matkalipun. Hänen mielestään oli kummallista, ettei HSL ollut ymmärtänyt kustantaa Westölle matkalippuja. Niin paljon kuin kirjailija on edistänyt kaupungin tunnettavuutta.
Westöstä on huvittavaa, että hänestä on tullut ”Helsinki-kirjailija”.
- Meidän sukumme tulee Pohjanmaalta. Lapsuudessani asuimme eri kaupunginosissa, joten Helsinki tuli minullekin pikku hiljaa tutuksi. Meidän sukumme ei omista kerrostaloa kantakaupungista kuudennessa polvessa.
Musiikki tekee onnelliseksi
Yhä edelleen, yli viidentoista julkaistun teoksen jälkeen, uuden romaanin vastaanotto jännittää. Ennen kaikkea se, löytävätkö lukijat kirjan.
Westöllä on poikkeuksellisen suuri ja uskollinen lukijakunta sekä Suomessa että Ruotsissa. Jossain vaiheessa uraa suosio toi myös paineita.
– Ikä on helpottanut paineiden sietämisen kanssa. Täytyy sanoa, että nautin niin paljon kirjoittamisesta, että yleensä unohdan kaikkien muiden odotukset.
Toinen asia, josta Westö nauttii, on musiikki. Se tekee hänet ”todella onnelliseksi”. Hän soittaa omien sanojensa mukaan, ”aivan liian monessa kokoonpanossa”.
Westö on jo muutaman vuoden ajan soittanut myös kirjailija Juha Itkosen kanssa. Pian olisi tarkoitus päästä keikalle. Ensin vain pitäisi tehdä lisää biisejä. Viidellä kappaleella ei vielä tehdä kunnon keikkaa.
Westön mukaan sävellysten tekeminen on joskus helppoa. Mutta ne sanat. Viimeksikin piti odottaa melkein vuosi, ennen kuin sopivat sanoitukset syntyivät sävelmään.
Tätä on hieman vaikea uskoa kirjailijalta, jonka romaanit ovat usein lähes 500-sivuisia.
– Se on hankalaa, usko pois. Ehkä runoilijataustani puskee esiin sanoitusten teossa. Ehkä ihan hyvä, etten nuorena osannut tehdä hyviä biisejä, vaan minusta tuli kirjailija.
Lue edellinen Kulttuurivieras: