”Koko maailma pysähtyy sillä hetkellä, kun köydet irtoavat”
Karri Anttila, 47, Parainen
Karri Anttila nostaa sinisen pressun 60-luvun mäntyrunkoisen puuveneen päältä.
Miehen silmät loistavat, kun hän kiipeää sen päälle.
– Olen miettinyt, mitä teen moottoripyöräilyssä väärin, kun en koe sitä vapauden tunnetta, josta muut puhuvat. Luulen, että veneillessä hiffaan sen. Koko maailma pysähtyy sillä hetkellä, kun köydet irtoavat.
Loppujen lopuksi vene on vain väline onnellisuuden kokemiseen.
Pitkän masennuskauden ja sairastelun jälkeen onni on hyvin yksinkertaisia asioita – terveyttä, läheisten tukea, turvaa luonnonkatastrofeilta.
Onnellisuutta oppii arvostamaan, kun sen menettää.
– Pahimmillaan musta mieli sanoo, että sulla ei ole oikeutta olla onnellinen, ja silloin vain kaivaa itselleen vielä syvemmän kuopan. Mieltä voi kuitenkin psyykata keskittymällä hyviin asioihin – tai ajattelemalla, että voisi olla huonomminkin. Se kai on suomalaisempi lähestymistapa.
Silloin tietää, että asiat ovat hyvin, kun pikkujutut ärsyttävät. Kuten se, ettei joku käytä vilkkua autoillessa. Asenteeseen hän saa inspiraatiota edesmenneeltä isältään.
– 70-vuotiaana isä toivoi, että olisi saanut edes osan veljensä rohkeudesta. Ne asiat, joita hän olisi halunnut tehdä, eivät edes vaatineet niin paljon rohkeutta. Tajusin, että pitää itsekin tehdä eikä vain puhua.
Samaa asennetta Anttila on opettanut myös lapsilleen. Huonojakin ideoita saa kokeilla, kunhan ne eivät ole tyhmiä.
Pian hän valmistuu veneenveistäjäksi.
– Kyllä tästä tuli taas hyvälle mielelle, kun veneen kaivoi esille. Onnellisuus tulee siitä, että pääsee luomaan jotain omilla käsillään.
”Meidän kotona on ihan hirveästi elämää”
Jare Södervik, 6, Mia Södervik, 9, Tuukka Södervik, 11 ja Elina Södervik, 31, Tampere
Neljäsluokkalaisen Mia Södervikin tekee onnelliseksi koti.
Miksi? Koska täällä on perhe.
Mia seisoo käsillään olohuoneen seinää vasten, kun veljet kinastelevat sohvalla.
”Mä en ikinä voita Tuukkaa!”, kuului hetkeä aiemmin sohvatyynyjen ja huudon seasta.
Mian isoveli Tuukka löysi juuri Afrikan tähden.
– Tää on Tuukan vika, pikkuveli Jare harmittelee.
– Tää oli mun taktiikka, lentää Gold Coastilta [Kultarannikko] St. Helenin saarelle, Tuukka nyökyttelee.
Tähti on nimittäin löytynyt sieltä usein, Mia kertoo. Kotona pelataan paljon. Nyt on menossa jo perheen kolmas Afrikan tähti -peli.
Äiti Elina ihmetteli pitkään, kuinka lapset voittivat aina. Sitten hän tajusi, että Afrikan tähti -nappi oli haljennut reunasta, ja lapset tunnistivat sen.
Perjantaisin kotona siivotaan, saunotaan ja katsotaan leffaa – ja syödään herkkuja, Jare lisää tärkeimmän.
– Brain blasterit, ne ovat oikeita karkkeja. Nuo muut ei pysty syömään niitä, ne ovat niin kirpeitä, Jare virnuilee.
– Jare osti laivalta pelin, josta Tuukka sai oksennuksen makuisen karkin, ja sitten se oksensi – mun päälle, Mia kertoo.
Huonomminkin olisi voinut käydä. Pelistä olisi voinut sattua kohdalle räkäklimpin, vanhan laastarin, tiskiveden tai haisevien sukkien makuinen karkki.
– Kaikkeen sitä kyllä lähtee näiden kanssa, Elina-äiti miettii.
Perheessä juhlitaan kohta. Joka syksy Elina-äidin sisarukset perheineen kokoontuvat mökille viettämään kesän viimeisiä juhlia. Jare haluaisi pikakelata kaksi päivää ja lähteä jo.
Mialla on pian synttärit ja Jarellakin muutaman viikon päästä. Jare miettii, missä pitäisi 7-vuotissyntymäpäivät.
Mialle vastaus on selvä.
– Ei kyllä huvita pitää missään muualla kuin kotona.
”Kun tuntui, ettei mikään muu auttanut, Isä meidän -rukous auttoi”
Tarmo Ahonen, 65 ja Sointu Ahonen, 64, Hanko
50 vuotta sitten 14-vuotias tyttö rukoili Tarmo Ahosen puolesta.
Tarmo kärsi masennuksesta ja ahdistuksesta. Hän pelkäsi ajautuvansa itsemurhaan.
Tarmo ajatteli silloin, että jos Jumala on olemassa, hän voisi jakaa kokemuksensa jonkun kanssa, tarttua siihen mahdollisuuteen.
– Siinä hetkessä silmäni aukesivat uudella tavalla. Ikään kuin eksistentiaalinen ovi olisi avautunut, ja ymmärsin elämää uudella tavalla. Tulin uskoon.
Se on Tarmon elämän autenttisin kokemus. Sama syvän yhteyden ja turvan tunne on kannatellut, vaikka kamppailu on jatkunut läpi elämän.
Myöhemmin monet unelmat ja rukoukset ovat käyneet toteen. Nuorena Tarmo rukoili Jumalalta, että saisi nuorten leirillä näkemänsä kaunottaren puolisokseen.
Nyt Tarmo ja Sointu Ahonen ovat olleet naimisissa 42 vuotta. Perheeseen on siunaantunut kolme lasta ja kahdeksan lastenlasta. Aviopari muistaa heitä kaikkia rukouksissaan nimeltä mainiten.
– Aamuhartaudessa rukoillaan myös lasten kahden koiran ja Nutella-hamsterin puolesta, koska psalmeissa sanotaan, että ihmistä ja eläintä sinä autat Herra.
17 yhteisen vuoden jälkeen aviopari ajautui kriisiin.
– Kun tuntui, ettei mikään muu auttanut, Isä meidän -rukous auttoi. Joka ilta lausuimme sen sängyssä ja pidimme toisiamme kädestä kiinni.
Tarmo ja Sointu Ahonen katsovat nyt elämäänsä taaksepäin ja miettivät, kuinka hyvin asiat ovatkaan. Tarmo opiskeli teologiaa ja filosofiaa. Jo antiikin kreikassa pohdittiin paljon onnellisuutta. Tarmo kiteyttää onnellisuuden niin, että se tulee sivutuotteena, kun unohtaa itsensä palvomisen ja keskittyy ihmisten palvelemiseen.
– Etsivä löytää aarteen, eli rakkaudellisen Jumalan, ja Jeesuksen opetukset. Olemme aarteen päällä, mutta ei uskalleta kaivaa, eli pysähtyä.
Myös Sointu Ahonen sanoo, että onni löytyy itsestä.
– Se löytyy sisimmän rauhasta, mutta sen voi hukata monta kertaa päivässä. Jeesus kulkee kanssani käsi kädessä, ja se on minulle se onnen ydin.
Kun lähdemme, he kysyvät, saavatko muistaa meitäkin aamuhartaudessaan.
”Hyvään elämään kuuluu sellaistakin, mikä ei aina tunnu onnelliselta”
Anniina Lahtinen, 28, Turku
Anniina Lahtiselle onnellisuus on heittäytymistä, kukkamekkoja, innostusta, järvimaisemia, nautiskelua, rohkeutta mennä kohti ja myötätuntoa itseä kohtaan. Onnenhetkiä.
– Onnenhetket ovat niitä, kun pystyy olemaan täysin läsnä siinä hetkessä. Monesti silloin kokee voimakkaasti yhteyttä itseen ja muihin. Se on ydin.
Ennen kaikkea onnellisuus on ihan tavallista, tasaista ja hyvää arkea. Perusjutut ovat kunnossa. Saa riittävästi lepoa.
– Haluan elää hyvää ja kaunista elämää. Hyvään elämään kuuluu sellaistakin, mikä ei aina tunnu onnelliselta. Siihen kuuluu rohkeutta mennä vaikeita tunteita kohti. Vaikka se nyt tuntuisi pahalta, tietää, että se on oikea valinta.
Sosiaalialalla töitä tehneenä Lahtinen ajattelee, että onnellisuuden tunteminen vaatii perustarpeiden täyttymisen. Suomessa se pyritään varmistamaan kaikkien ihmisten kohdalla.
– Uskon, että suomalaiset osaavat arvostaa aika simppeleitä asioita. Haemme seesteisyyttä. Lomillakin menemme kesämökeille hiljaisuuden äärelle pysähtymään.
”Ilman yhteyttä luontoon olisin kuin valtameressä ajelehtiva saari”
Jukka Maja, 60, Kemiö
Maalla kasvanut Jukka Maja muodosti lapsena luontoon samanlaisen yhteyden kuin sieni ja puu toisiinsa – symbioosin.
– Metsä on minun toinen kotini. Luonnossa on pakko pysähtyä. Siellä on helppo olla ja tarkastella omia ajatuksia.
Maja kokee voimakasta yhteyttä luontoon ja sen voimiin. Hän sanoo tuntevansa jokaisen luonnon kasvin ja eläimen nimeltä. Hän tietää, onko metsä luonnonvaraista vai talousmetsää. Hän näkee autolla ajaessaan, mitä pelloille kuuluu.
Suhde luonnon kanssa ei ole kuitenkaan pelkästään autuas tai aina helppo.
– Ihmiset selvisivät kylmistä nälkävuosista pohjolassa, vaikka sato jäätyi useina vuosina ja meri oli jäässä. Ne ihmiset kuitenkin ponnistelivat niin, että me olemme nyt tässä. Silloin ymmärtää, ettei se aina ole ollut helppoa.
Luonto potkii takaisin, kuten nyt nähdään ilmastonmuutoksen kanssa. Se keksii keinot, ja sitten syntyy uutta elämää.
– Kuolemankin käsittää paremmin luonnon kautta. Luterilaisissa hautajaisissa sanotaan, että maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman. Vaikka en olekaan uskonnollinen, meitä kaikkia koskee samat luonnonlait.
”Sain jättää kaiken, identiteetin ja ystäväni, taakseni”
Sanna Salomaa, 40, Espoo
Kun Sanna Salomaa kuuli ensimmäisen kerran Erika Vikmanin lauluja, hän ajatteli, että Vikmanilla täytyy olla uskonnollinen tausta.
Syntisten pöytä -kappaleessa lauletaan leivän murtamisesta kuten helluntailaisessa seurakunnassa, Sanna Salomaa tunsi. Helluntailaisuudesta eroamalla hän koki, että saisi vihdoin olla oma itsensä.
– Olin 28-vuotias, ja siitä lähti se, että sain olla kuka haluan. Minulle toi onnea se, että sain jättää kaiken, identiteetin ja ystäväni, taakseni.
Vikmanin sanoitukset nostattavat edelleen kylmät väreet pintaan.
– Erika on mun voimaeläin. Rakastan Vikmanin röyhkeyttä olla oma itsensä. Miettikää, mikä pokka tuolla naisella on. Se on jotain, mistä voidaan ottaa mallia siihen, miten voi olla nuori nainen.
Sanna sanoo tajunneensa myöhemmin, miten misogyynistä eli naisvihamielistä helluntailaisuus on. Naisen paikka on siellä tarkkaan määritelty, ja se on ”näin pieni”, Sanna sanoo ja nipistää sormiaan lähelle toisiaan.
– Minulle onnea tuo se, että saan käyttää vaatteita, jotka edustavat minua. Saan tehdä ulkonäölleni mitä haluan.
”Kun oma asenne ei riitä, Harton riittää”
Tuulikatri Junkkala, 43 ja Harto Junkkala, 46, Lieto ja Turku
Tuulikatri ja Harto Junkkalan asuntovaunussa asiat ovat yksinkertaisia – vähemmän tavaraa, vähemmän mietittävää.
– Sinne kun menee, verenpaine laskee heti. Pelataan korttia, keitellään kahvia rauhassa, kuunnellaan lintujen laulua ja sateen ropinaa. Keskitytään toisiimme, ollaan ja rakastetaan.
Aluksi lintujen laulu kuulosti kovalta, ja sateen ropina herätti aamuyöllä. Asuntovaunun myötä on syntynyt lähempi suhde luontoon, mutta pysähtyminen on vaatinut opettelua. Nyt pari haaveilee jo viikolla siitä, että viikonloppuna pääsee kaupungista vaunuun käpertymään. Asuntovaunu on kuin liikkuva mökki, mutta siellä ei tarvitse tehdä mitään.
– Olen kellunut lammessa, katsellut koivujen latvoja ja pilviä.
Karavaanarialueen vanhimmat asukkaat ovat yleensä 80–90-vuotiaita, ja useat heistä ovat hyvässä kunnossa ja tekevät enemmän kuin muut, Tuulikatri Junkkala kuvailee.
– Pitkän iän salaisuuden täytyy olla verkkainen asenne elämiseen. Täällä nimittäin kaikki hidastuu.
Onnellisuus ei tarkoita täydellisyyttä, vaan se on tapa katsoa maailmaa. Siihen liittyy pysähtyminen, että pystyy elämään hetkessä.
– Olen välillä todella kipeä. Silloin, kun sattuu niin paljon, ettei pääse sängystä ylös, niin kyllä se syö onnellisuuden terää. Suomessa mielletään, etteivät sairaat, rumat ja vammaiset ole onnellisia, mutta ei kipu tarkoita, etteikö voisi olla onnellinen. Onnellisuus on asennekysymys, ja kun oma asenne ei riitä, Harton riittää.
”Onnellisuudessa ei ole eilistä, ei huomista”
Carita Mattsson, 55, Friggesby, Kirkkonummi
Carita Mattsson luuli aina, että onnellisuus löytyy ulkoisista asioista, urasta, ihmisistä tai omaisuudesta, mutta se löytyikin hänestä itsestään.
– Kerran saavuimme saarimökillemme ihan tavallisesti veneellämme. Nousin kalliolle ja pysähdyin katsomaan merta. Ajattelin, että onpa tässä kaunista ja kaikki mitä tarvitsen. Sillä huokauksen hetkellä koin niin voimakkaan onnellisuuden tunteen, etten voi sitä sanoin kuvailla. Se tuntui joka solussani ja verenkierrossani.
Kokemus saattoi olla välähdys oikeasta onnellisuudesta.
Kolme vuotta myöhemmin Mattsson rakentaa miehensä kanssa retriittikeskusta Kirkkonummella. Hän ei edelleenkään osaa sanoittaa, mikä tuo tunne oli.
– Kokemuksen jälkeen kaikki muuttui. Päästin irti stressistä ja perfektionismista. Siinä hetkessä ymmärsin, etten ollut ennen onnellinen. Ymmärsin myös, että onnellisuuden tunne on meissä kaikissa, mutta sitä ei vain muista tai tiedä.
Hän uskoo, että onnenhetkiä monilla on varmasti paljon, mutta useat eivät ole löytäneet onnellisuutta vielä itsestään.
Omia onnellisuuden kokemuksiaan hän sortuu vertaamaan kolme vuotta sitten kokemaansa syvään olotilaan.
– Ei pitäisi tarttua siihen, koska se vie aina pois tästä hetkestä.
Onko siitä tullut jotain niin pyhää, että siitä on tullut saavuttamatonta?
– Olen kertonut kokemuksestani henkisille opettajilleni, jotka aina vastaavat, että päästä siitä irti, niitä kokemuksia tulee kyllä lisää.
Mattsson ajattelee meditaatiossa ja onnellisuudessa olevan jotain samaa: se on hetki kahden ajatuksen välissä, kun mieli on täysin tyhjä.
– Onnellisuus vaatii itsen kohtaamisen hiljaisuudessa. Tieto siitä, että on olemassa vieläkin suurempi onnellisuus kuin se, minkä olen kokenut, tuntuu lohdulliselta ja merkitykselliseltä.
Mitä onnellisuus merkitsee sinulle? Voit keskustella aiheesta 28.8. kello 23:een saakka.
Juttu toteutettiin etsimällä haastateltavia ympäri Suomen. Kaikkia pyydettiin kertomaan, mitä onnellisuus on, ja sen jälkeen tapasimme heistä osan heidän valitsemissaan paikoissa.
Kuuntele myös podcast Onnellisten maa? Yle Areenasta (2021).