Aleksi Salmenperän elokuva Kupla on mukana kilpailemassa Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnosta

Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2023 elokuvapalkinnosta kilpailee kuusi elokuvaa. Mukana on ensimmäistä kertaa myös grönlantilainen elokuva.

Aleksi Salmenperä kotipihallaan.
Aleksi Salmenperän elokuva Kupla nimetty on viiden muun elokuvan ohella ehdolle Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi. Kuva: Mårten Lampén / Yle
  • Toni Joukanen

Aleksi Salmenperän ohjaama perhedraama Kupla on Suomen ehdokas vuoden 2023 Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi.

Elokuvapalkinnosta kilpailee tänä vuonna kuusi elokuvaa. Nordisk Film & TV Fondin mukaan osallistuvien elokuvien takana on useita Pohjoismaissa tunnettuja ohjaajia ja tuottajia. Ensimmäistä kertaa mukana kilpailussa on myös grönlantilainen elokuva.

Viime vuonna pystin nappasi islantilainen Lamb eli Lammas.

Arvostettu palkinto myönnettiin ensimmäisen kerran Aki Kaurismäen mestariteokselle Mies vailla menneisyyttä vuonna 2002.

Palkinnosta tehtiin pysyvä vuonna 2005. Sen tarkoituksena on helpottaa pohjoismaisten elokuvien tuottamista ja vahvistaa pohjoismaisia elokuvamarkkinoita.

Yli kahden vuosikymmenen aikana palkittujen joukossa on ollut useita merkittäviä elokuvaohjaajia, kuten esimerkiksi Roy Andersson, Josef Fares, Pernilla August, Lars von Trier, Thomas Vinterberg, Ruben Östlund, Benedikt Erlingsson, Jonas Poher Rasmussen ja Joachim Trier .