Käärijä aiheuttaa yleisöryntäyksen Kokkolan Venetsialaisiin – järjestäjä kehottaa vaihtamaan liput rannekkeisiin jo edellisinä päivinä

Liput kannattaa vaihtaa etukäteen ruuhkien välttämiseksi portilla. Perjantai saatetaan myydä loppuun ennen tapahtumaa.

Käärijä
Käärijä kuvattuna Vantaalla Louhela Jam -tapahtumassa kesäkuun alussa. Kuva: Berislav Jurišić / Yle
  • Ari Vihanta

Kokkolan Venetsialaisten järjestäjä kehottaa vaihtamaan pääsyliput rannekkeisiin hyvissä ajoin, jo edeltävinä päivinä.

Näin voidaan välttää ruuhkaa portilla etenkin perjantaina, kun alueelle on tulossa myös paljon lapsia seuraamaan etenkin Käärijän esiintymistä. Lippujen vaihtaminen ja turvatarkastus vievät oman aikansa, painottaa tapahtuman johtaja Jaki Silvennoinen.

– Me kaikki tiedetään, että kukaan ei halua olla kahden lapsen kanssa kolmemetrisessä jonossa, kun keikka on jo aluillaan.

Perjantaille on myyty jo 6 000 lippua, lisäksi alle 10-vuotiaat lapset pääsevät lipun ostaneen huoltajan kanssa sisälle ilmaiseksi, myös he saavat rannekkeen. Alueelle voidaan ottaa enintään 8 000 katsojaa.

– Meille on vielä arvoitus, kuinka paljon lapsia tulee. Siksi olisi hyvä, että ihmiset tulisivat etukäteen hakemaan rannekkeensa. Silloin tulo alueelle on helpompaa, ja jossain vaiheessa voi olla, että joudumme toteamaan, että perjantai on loppuunmyyty, eikä alueelle voida ottaa lisää yleisöä.

Lippuja voi vaihtaa rannekkeiksi jo keskiviikkoillasta lähtien. Kun tapahtuma on alkanut, rannekkeen kanssa voi kävellä suoraan turvatarkastukseen ja siirtyä sujuvasti alueelle.

– Mietin tapahtuman sujuvuuden lisäksi asiaa Kokkolan kannalta. Haluamme näyttää, että täällä on hienot venetsialaiset ja täällä järjestelyt toimivat.

Käärijä esiintyy perjantaina kello 21. Aiemmin aloitusajaksi ilmoitettiin 19.50, mutta tähän tuli muutos viime viikolla.

– Muutos johtui artistin lentoaikatauluista, me emme voineet siihen vaikuttaa.

Lauantaille on myyty 3 000 lippua. Osuuskauppa KPO järjesti Kokkolan Venetsialaiset viime vuonna ensimmäistä kertaa. Silloin lippuja myytiin noin 6 000, eli myynnin kannalta tämä vuosi näyttää huomattavasti paremmalta.

– Viime vuosi oli meille niin sanotusti vuosi nolla eli harjoittelua. Nyt muutimme päivien profiilia, emme halunneet tehdä Mustakari Memories 2 -tapahtumaa. Nythän perjantai on räppiä ja hiphoppia. Lauantaina on ohjelmassa enemmän poppia, kertoo Silvennoinen.

Lippuja vaihdetaan rannekkeisiin Tapahtumapuiston portilla keskiviikkona kello 18–21, torstaina 15–20 ja perjantaina ja lauantaina kello 15 alkaen.