Tweed-lippalakkiin, siniseen rusettiin ja vaaleaan kesäpaitaan pukeutunut herrasmies nappaa Brinkhallin kartanon omenapuusta omenan ja myhäilee:
– Omena sisältää oikeastaan kaiken mitä siideriin tarvitaan.
Mies on Petri Halmetoja, ensimmäinen pommelier-tutkinnon suorittanut siiderialan ammattilainen Suomessa. Halmetoja valmistui pommelieriksi The London Beer and Cyder Academiasta viime kesäkuussa.
Pommelier-nimitys tuo luonnollisesti mieleen sommelier-tittelin, jota ravintoloissa työskentelevät viinin tuntijat käyttävät. Pommelier-tutkinnon läpäisy kertoo, että siiderituntija tunnistaa siiderien tyylisuunnat, valmistusmenetelmät ja eri maiden makumaailmat.
Varsinkin englantilaisten ja ranskalaisten siiderien ominaispiirteet ovat monille siiderin ystäville tuttuja. Sikäläisissä omenoissa on parkkihappoja ja tanniineja, jotka kuivattavat suuta ja tuntuvat kielellä karheutena. Suomalaisista omenoista tanniineja löytyy harvemmin, mutta pohjoisissa oloissa kasvaneista omenoista syntyy oma tunnistettava siiderityylinsä.
– Täällä tehtyjen siidereiden hapokkuus on raikas ja napakka.
Kaiken kaikkiaan siiderin teko on niin helppoa ja yksinkertaista, että oheinen Petri Halmetojan vinkkivideokin kestää vain minuutin.
Esanssimehusta New Nordic Cideriin
Kaupassa myydyillä Suomi-siidereillä on osin huono maine, eikä ihme. Vuosituhannen alussa kylmäkaapeista löytyi makeita esanssisiidereitä joka lähtöön. Tarjontaa ohjasi Suomen lainsäädäntö, jonka mukaan kaupoissa myynnissä olevien tuotteiden piti olla tehty käyttämällä.
– Siitä tuli hyvinkin villi maailma, ja siiderinä myytiin kaikenlaisia juomia, joita ei missään nimessä olisi pitänyt kutsua siideriksi, Halmetoja hymähtää.
Kun alkoholia sisältävillä juomasekoituksilla ei ollut pääsyä kaupan hyllylle, siideri sai käymistuotteena olla monenlaisten juomasekoitusten korvikkeena, jolla myyntilupa heltisi.
Vuonna 2018 lainsäädäntöä höllennettiin, ja ruokakauppaan tuli myyntiin juomia, jotka oli tehty sekoittamalla alkoholi jonkin virvoitusjuoman kanssa. Näin limuviinat erottuivat omaksi kategoriakseen.
Hapokas suomalainen omena sopii mainiosti siideriin.
Omenavalikkeiden valinta mittaa siiderin tekijän taidot.
Oleellista on, että hapokkuutta on tarpeeksi muttei liikaa.
Bulkkisiidereistä erottuakseen Halmetoja käyttää pohjoisesta siiderinteosta nimitystä New Nordic Cider. Samaan tapaan kuin huippukokkien lanseeraamassa New Nordic Cuisinesta, pohjoisessa siiderinteossakin suositaan kotimaisia raaka-aineita ja vuosisataisia perinteitä, toki nykyaikaan soveltaen.
Siideri kuin syksyinen metsämaa
Eri siiderityyleihin tutustuminen ei poikkea viinien maistelusta. Ensin tutkaillaan siiderin ulkonäköä, sitten haistellaan ja lopuksi maistellaan.
– Samoja elementtejä sieltä nuuhkitaan, Halmetoja sanoo.
Siinä missä tanniineja sisältävää viiniä kutsutaan ”kireäksi”, siiderin saatetaan sanovan olevan kuin ”syksyinen metsämaa”, jolla viitataan siiderin mausta usein haettavaan maanläheisyyteen.
– Siiderien luonnehdinnassa ei ole olemassa mitään standardeja. Kukin saa kuvailla niitä ihan niin kuin haluaa, ja aika luovia luonnehdintoja kyllä kuuleekin.
Jos siideri laitetaan käymään syys-lokakuussa, se on yleensä pullotettavissa helmikuussa.
Pullotettu siideri on heti juomakelpoista, mutta se kypsyy pullossa vielä parin kuukauden ajan.
Itse tehty siideri saattaa olla pitkäaikainen ystävä, sillä säilytys ei pilaa siideriä, pikemmin päinvastoin. Jos siiderierän unohtaa kellariin vaikkapa vuodeksi, se vain usein parantaa juoman makua.
Petri Halmetoja muistaa kuulleensa tarinoita, joissa huonoksi koettu siiderierä on hylätty kellarin nurkkaan. Yllätys onkin ollut suuri, kun siideristä on muutaman vuoden aikana kehkeytynyt todella maukasta.
– Että ihan rohkeasti siideriä voi säilyttää kylmässä kellarissa vuosiakin. Se on tietysti toinen juttu, että malttaako näin tehdä.
