Metsästäjät ampuivat karhun miehen päältä Sotkamossa – mies sai puremia ja luodeista jalkaan

Jahdissa haavoittunut karhu yllätti metsästäjän. Ilman apua mies olisi luultavasti kuollut.

Metsästäjät pimeässä maastossa otsalampun kanssa. Taustalla näkyy pakettiauto.
Poliisin mukaan karhu oli yllättänyt jahdissa mukana olleen metsästäjän. Kuvituskuva karhujahdista. Kuva: Antti Valtteri Tauriainen / Yle
  • Kari Ikävalko
  • STT
  • Tanja Heikkonen

Haavoittunut karhu on hyökännyt metsästäjän kimppuun lauantai-iltana Sotkamossa.

Poliisin mukaan karhu oli yllättänyt jahdissa mukana olleen metsästäjän. Hyökkäyksessä karhu oli päässyt metsästäjän päälle.

Metsästäjä oli karhun alla, kun muut lähellä olleet metsästäjät ampuivat karhua useita kertoja. Karhu ehti purra metsästäjää ennen kuin muut paikalla olleet metsästäjät saivat karhun lopetettua.

Poliisin mukaan osa laukauksista on osunut alla ollutta metsästäjää jalkaan. Luodit ovat menneet todennäköisesti karhun läpi.

Loukkaantunut metsästäjä on kuljetettu sairaalahoitoon.

Rikoskomisario Minna Vuori kertoo STT:lle, että metsästäjän vammat ovat vakavia, mutta hän ei ole tiettävästi hengenvaarassa. Loukkaantunut on Vuoren mukaan keski-ikäinen mies.

Poliisi tutkii asiaa alustavasti metsästysrikoksena ja vammantuottamuksena. Molemmista rikosnimikkeistä epäillään alkutietojen perusteella yhtä seurueen metsästäjää, jonka arvellaan ampuneen karhun alla ollutta miestä kahdesti jalkaan.

Metsästysrikosepäily ei liity karhuun vaan metsästyksen turvallisuuteen. Karhun metsästyskausi on käynnissä.

– Metsästäessä ei saa aiheuttaa vaaraa ihmiselle tai yleiselle turvallisuudelle. Tässä on myös vahinkoa ihmiselle aiheutunut, Vuori sanoo.

Tutkinta jatkuu asianosaisten kuulusteluilla. Tilannetta ja olosuhteita selvitetään.

– Pitää selvittää, että kuka on vastannut metsästyksestä, miten metsästys on ohjeistettu ja mitä siellä on tapahtunut, Vuori selostaa.

Rikoskomisario Vuorelle ei ole tullut vastaavaa tapausta aikaisemmin vastaan. Karhujahdeissa tapahtuu hänen tietääkseen joskus uhkaavia tilanteita, mutta näin vakavaan tapahtumaan hän ei ole törmännyt.

– Uskoisin, että tällainen tapaus on aika harvinainen.

Vakava tilanne

Tapahtumaa kommentoi Sotkamon karhulupien haltija Esko Klemetti. Karhuluvan haltija hakee poikkeusluvat karhunpyyntiin, ja vastaa muun muassa lupien käytöstä. Sotkamossa jokaiselle karhulle varmistetaan erikseen kaatolupa. Tänä vuonna lupia oli neljä, joista viimeinen käytettiin lauantai-iltana.

Klemetti seurasi lauantain metsästystä tutkasovelluksen kautta, se näyttää koirat ja ihmiset kartalla.

– Karhu kävi haavoittumisen jälkeen metsästäjän kimppuun ja teki pahat vammat, Klemetti kuvailee.

Mies istuu ladon edessä koiran kanssa.
Esko Klemetti vastaa Sotkamon karhuluvista. Kuvassa myös jämtlanninpystykorva Iines. Kuva: Tanja Heikkonen

Klemetti kertoo kuulleensa, että luoti on osunut karhun alla olleen miehen jalkaan karhun lopettamistilanteessa.

– Jos miestä ei olisi autettu, olisi henki luultavasti mennyt, Klemetti arvioi tilannetta ja pahoittelee harvinaista vahinkoa.

Karhunmetsästystä johtaa metsästyksenjohtaja, joka vastaa myös tapahtumista metsällä.

– Haavoitettu karhu ei yleensä jää siihen paikalle. Silloin pitää olla hyvät koirat ja kokeneet metsästäjät. Yksinään ei pidä mennä sinne missään nimessä, Klemetti kertoo karhunmetsästyksestä yleisellä tasolla.

Klemetti sanoo, ettei vastaavaa ja näin vakavaa tilannetta ei ole sattunut hänen kohdalle aiemmin.

Juttua päivitetty klo 13.12 poliisin kommentein ja kello 13.30 luvanhaltijan kommentein.