Venetsialaiset ovat melko uusi juhla Pirkanmaalla, mutta niiden suosio on noussut nopeasti. Viime viikonloppuna venetsialaisten juhlinta riistäytyi käsistä etenkin Tampereella.
Venetsialaisia juhlittiin Pyynikillä Rosendahlin rannassa lauantaina. Illan aikana puukotettiin kahta nuorta. Sisä-Suomen poliisin rikoskomisarion Markus Antilan mukaan poliisi tutkii tapauksia tapon yrityksiä.
– Ne ovat nuoriin kohdistuneita puukotuksia ja epäillään, että ne ovat nuorten välisiä tapahtumia.
Puukotuksista kertoi ensin Aamulehti.
Uhrien voinnista ei ole vielä lisätietoa.
Ilotulitteita päin ihmisiä
Lisäksi ilotulitteet työllistivät poliisia. Rosendahlin rannassa ammuttiin ilotulitteita väkijoukkoihin. Kyseessä oli poliisin mukaan huolimaton rakettien ampuminen ja häiriökäyttäytyminen.
Vahvistamattomien tietojen mukaan ilotulitteita olisi ammuttu myös poliisiautoa kohden. Tästä ei ole kirjattu erikseen ilmoitusta, joten poliisi ei pysty vahvistamaan tai kumoamaan tietoa.
Antilan arvion mukaan raketteja ammuttiin tänä venetsialaisena enemmän kuin normaalisti.
Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli kiireinen ja poliisilla oli 400 hälytystehtävää.
Myös pelastuslaitoksella oli kiireinen viikonloppu
Varsinaisia sammutustehtäviä ei ollut, mutta kokkojen aiheuttamia hälytyksiä tuli ympäryskuntiin kymmenkunta kappaletta lauantain aikana.
Valtavat kokot oli etenkin Vesilahdessa, Hämeenkyrössä ja Pälkäneellä.
Pahimmillaan kokot olivat niin suuria, että ne näkyivät kilometrien päähän.
– Oli niin valtavia kokkoja, että liekit olivat kaksi kertaa puiden kokoisia. Kannattaisi miettiä, onko se kokko siinä vaiheessa turvallinen, päivystävä palomestari Tomi-Pekka Olkkonen sanoo.
Pelastuslaitoksen oli pakko tarkistaa liekit, koska kyseessä olisi voinut olla rakennuspalo.
Yhdet liekit näkyivät saaressa. Seitsemän venettä lähti etsimään rakennuspaloa, joka olikin kokko. Tämä vei aikaa ja resursseja.