Viisi hiljaista mielenosoittajaa seisoo rivissä Loimaan Prisman parkkipaikan laidalla tuiki tavallisena torstai-iltapäivänä.
Kaikilla on käsissään erilaisia Venäjän hyökkäyssotaa kritisoivia plakaatteja. Daria Perelygina, 20, heiluttaa lisäksi Ukrainan lippua.
Koiranulkoiluttaja toivottaa viisikolle hyvää itsenäisyyspäivää. Useista ohi ajavista autoista näytetään peukaloa.
Mielenosoittajat eivät kuitenkaan ole ukrainalaisia, toisin kuin suurin osa ohikulkijoista tuntuu olettavan.
He ovat venäläisiä turvapaikanhakijoita.
Sviatoslav Parshikov, 30, ja Nikita Golozubov, 25, pakenivat Venäjän osittaista liikekannallepanoa, eli käytännössä sotaan joutumista, viime lokakuussa.
– Ukrainalaiset eivät ole minun vihollisiani, eikä tämä ole meidän sotamme, Parshikov perustelee.
– Putinin diktaattorimainen hallintotapa on miltei tuhonnut koko Venäjän. Minulla ei ole kerta kaikkiaan mitään yhteistä sotaa kannattavien venäläisten kanssa, Golozubov puolestaan kuvailee.
Sviatoslav Parshikov on Venäjällä vaarassa joutua sotimaan. Hän kokee turvattomuutta kotimaassaan myös homoseksuaalisuutensa takia.
Parshikov saapui Suomeen Schengen-viisuminsa turvin. Golozubov käytti mielikuvitustaan.
– Valehtelin Venäjän rajaviranomaisille, että minulla on perhe Suomessa eikä elektroninen viisumini juuri nyt toimi, hän muistelee ja naurahtaa.
Tarina meni täydestä. Suomen rajalla hän pyysi turvapaikkaa poliittisiin syihin vedoten.
Kummankaan perhe ei ymmärtänyt saati hyväksynyt nuorten miesten ratkaisua.
Parshikov ilmoitti vanhemmilleen lähdöstään päivää ennen kuin poistui maasta. Ainakaan isäänsä hän ei näe enää koskaan, koska tämä kuoli seuraavana keväänä.
Golozubovin äiti ei hyvästellyt poikaansa, kun lähtö koitti.
– Hän meni toiseen huoneeseen eikä sanonut minulle mitään. Perheeni todennäköisesti vihaa minua lähtöni takia. Sota ei heidän mielestään koske heitä millään tavalla, se on jossain kaukana ja Venäjällä on kaikki hyvin.
Loimaalla viisikko opiskelee suomen kieltä evankelisessa kansanopistossa.
Asuminen on halpaa, opiskelu ilmaista ja turvapaikanhakijoiden oppimishalu kova.
Nikita Golozubov pääsi Suomeen ilman viisumia, koska anoi poliittista turvapaikkaa. Hän ei näe itsellään minkäänlaista tulevaisuutta Venäjällä.
Liikekannallepano ei ainakaan vielä riitä turvapaikkaperusteeksi
Venäläisten turvapaikanhakijoiden suojelun tarpeen arvioiminen on suomalaisille viranomaisille hankalaa, koska liikekannallepano ei ainakaan toistaiseksi yksinään riitä turvapaikkaperusteeksi.
– On arvioitava, minkälainen rangaistus hakijalle voisi koitua rintamalle lähdöstä kieltäytymisestä. Eli voidaanko katsoa, että poliittinen mielipide on kyseiselle hakijalle turvallisuusuhka. Ja minkälaiset mahdollisuudet hakijalla on kieltäytyä sotarikosten tekemisestä rintamalla, Siirtolaisuusinstituutin asiantuntija Erna Bodström toteaa.
Myös Sviatoslav Parshikov tiedostaa venäläisten turvapaikanhakijoiden ongelmallisen aseman esimerkiksi ukrainalaisten turvapaikanhakijoiden rinnalla. Hänenkin mielestään kunkin turvapaikanhakijan kokemaa tosiasiallista turvallisuusuhkaa voi ulkopuolisen olla vaikea arvioida.
Daria Perelygina hakee turvapaikkaa Suomesta. Hänen aviomiehensä perustelee omaa suojelun tarvettaan liikekannallepanolla.
Perelyginan suurin unelma on saada jäädä Suomeen.
– Katsotaan muita suunnitelmia sitten sen jälkeen, hän miettii.
Hän tai kukaan muukaan Loimaan venäläisistä turvapaikanhakijoista ei kuitenkaan halunnut jäädä odottamaan värväyskirjeitä, rintamalta kieltäytymisestä koituvaa sakkorangaistusta, vankeutta tai esimerkiksi maastapoistumiskieltoa.
Siinä vaiheessa suojelun hakeminen olisi ollut jo myöhäistä, Parshikov tähdentää.
Tällä hetkellä noin 1 100 venäläistä turvapaikanhakijaa odottaa Suomessa päätöstä turvapaikkahakemukseensa. Heistä noin 630 on täysi-ikäisiä miehiä, 250 täysi-ikäisiä naisia ja 220 alaikäisiä lapsia.
Suomesta turvapaikkaa hakevien venäläisten yleisin perustelu suojelun tarpeelle on nimenomaan liikekannallepano, Maahanmuuttovirastosta kerrotaan.
Yksin tulleiden miesten lisäksi maassa on venäläisperheitä, joiden isät perustelevat suojelun tarvetta liikekannallepanolla.
Lisäksi Suomeen on mahdollista saada oleskelulupa opiskelun, työn tai perhesuhteiden vuoksi. Näin maahan pääsi myös heinäkuussa kiinni otettu venäläisen palkkasotilasryhmän johtaja.
Viranomaiset selvittävät nyt kiireellä, miten mahdollisten riskihenkilöiden pääsy Suomeen on mahdollista estää.
Egor Borisov, 34, haluaa aloittaa uuden elämän Suomessa. Venäjälle hän ei aio palata missään tapauksessa. Borisovin perhe ymmärtää ratkaisun.
Liikekannallepanoon vedonneiden venäläisten turvapaikkahakemuksia Maahanmuuttovirasto ei ole vielä toistaiseksi ratkaissut yhtään.
Virasto odottaa asiaan Euroopan unionin turvapaikkaviraston linjausta, jonka pitäisi valmistua syksyn aikana. Sen jälkeen turvapaikkapäätökset tehdään mahdollisimman nopeasti.
Siirtolaisuusinstituutin asiantuntijan Erna Bodströmin mielestä turvapaikan myöntämistä tai myöntämättä jättämistä kannattaa EU:ssa pohtia myös Ukrainan kannalta.
– Jos turvapaikkaperusteet täyttyvät, paikka on myönnettävä. Toisaalta voi pohtia myös sitä, kuinka fiksua on ylipäätään palauttaa asepalveluksen suorittanut ihminen Venäjälle, joka käy sotaa Ukrainassa.
Haaveina rauha, vapaus, rakkaus
Yksikään Loimaalla asuvista venäläisistä turvapaikanhakijamiehistä ei ole koskaan edes kuvitellut sellaista mahdollisuutta, että joku maa hyökkäisi Venäjälle, ”paitsi ehkä Kiina”.
Kaikki neljä olisivat olleet valmiita puolustamaan kotimaataan, mutta eivät sen nykyhallintoa. Enää sitä ei tarvitse pohtia, sillä kukaan heistä ei aio palata Venäjälle.
Turvapaikanhakijat ovat perustaneet sotaa vastustavan liikkeen, jossa on mukana myös muita venäläisiä.
Loimaa sotaa vastaan -ryhmittymä lahjoittaa rahaa Ukrainaan sekä järjestää mielenosoituksia ja osallistuu niihin myös muilla paikkakunnilla.
Anton Lukianov, 40, vertaa Venäjän nykytilannetta Stalinin aikaan. Hänkään ei aio palata kotimaahansa, vaan yrittää hakea turvapaikkaa tai töitä jostain EU:n ulkopuolisesta maasta, jos Suomeen tai EU:hun ei voi jäädä.
Miehet ovat varmoja, että heidän Ukrainan sodan vastainen toimintansa ei ole jäänyt itärajan takana huomaamatta.
Sekin riittää vankeusrangaistukseen kotimaassa.
– Kuolen mieluummin kuin palaan Venäjälle, Golozubov sanoo empimättä.
– Minä yritän varmaankin mennä johonkin muuhun maahan esimerkiksi töihin tai opiskelemaan, jos en saa turvapaikkaa täältä. Ensisijaisesti haluan kuitenkin jäädä Suomeen, Parshikov toteaa.
Mistä kotimaansa jättäneet miehet sitten unelmoivat?
Sodan loppumisesta, Suomen kansalaisuudesta, vapaudesta, turvallisuudesta.
Pienen miettimisen jälkeen Sviatoslav Parshikov lisää luetteloonsa vielä yhden unelman, leveästi hymyillen.
– Sitten haluan löytää elämäni rakkauden.
Haastateltavien nimet ovat muodossa, joita he itse käyttävät Suomessa.