Tammelalainen Jukka-Pekka Helander on hakenut töitä kymmenen vuotta. Hän jäi työttömäksi, kun forssalainen elektroniikka-alan yritys Mitron Oy myytiin amerikkalaisomistukseen.
Aluksi töitä riitti yrityksen vanhana työntekijänä, mutta sitten pörssiyhtiö siirsi tuotannon halvempiin maihin ja työt loppuivat kokonaan. 56-vuotias myynnin ammattilainen ajatteli työllistyvänsä pian uudelleen.
– Pari ensimmäistä vuotta olivat kyllä masentavia, enkö todella kelpaa töihin?
Eikä hän ole kelvannut, ainakaan vielä. Työhakemuksia on vuosien aikana lähetetty tuhansia. Usein hän on päässyt haastatteluihin, parin, kolmen viimeisen joukkoon. Sitten tulevat pakit.
– Joskus on sanottu suoraan, että etsitään nuorempaa työntekijää, hän kertoo.
Lompakossa ei ole mistä ottaa
Tällä hetkellä Helanderin tulot koostuvat työttömyyspäivärahasta, sen lapsikorotuksesta ja asumistuesta. Käteen jäävät tulot ovat 707 euroa. Jos esimerkiksi työttömyyspäivärahan lapsikorotus poistuu, tuloja olisi leikkauksen jälkeen 567 euroa.
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
– Mihinkään normaalihintaiseen ei ole nytkään varaa. Kaikki omaisuus, mitä on jäljellä on pantattu, hän kertoo.
Muutos entiseen on melkoinen. Kansainvälisen myynnin parissa työskennellessä veroprosentti huiteli 50%:ssä, ja puolen miljoonan arvoinen koti odotti Tammelassa. Lähtö Eurooppaan odotti maanantaina aamuyöllä ja kotiin palattiin perjantaina.
Vaikka Helander saisi työtä, henkilökohtainen taloustilanne ei juuri paranisi. Kodin myynnistä jäänyt velka on ulosotossa. Miksi hän edelleen jatkaa työnhakua?
– Haluaisin olla mukana yhteiskunnassa ja ylläpitää sosiaalista elämää.
Tehdastyötä, vartiointia ja it-hommia
57-vuotias Kari Kuosa Riihimäeltä on etsinyt töitä viisitoista vuotta. Viisi vuotta sitten hän luovutti. Työllistymisen esteenä hän arvelee olevan työkunnon. Hänellä on todettu vakava masennus, epilepsia sekä vuosien takaisesta onnettomuudesta jääneet halvausoireet.
Onnettomuudessa kehon oikea puoli halvaantui. Aivoruhje ja aivorungon ruhje tuottavat edelleen hankaluuksia.
Lääkitys on moninainen ja vahva: osittain siitä johtuen pinna on välillä kireällä ja hänellä on todettu hahmottamiseen liittyviä ongelmia. Muistikin takkuilee.
– Olen hakenut työkyvyttömyyseläkettä 2010-luvulla pariin kertaan, mutta lääkärit totesivat, että olen terve mies. Että töihin vaan, hän kertoo.
Kuosa ehti olla kuitenkin myös työelämässä. Takana on työvuosia muoviteollisuudessa, vartijana ja it-osaajana. Työt ovat loppuneet osin itsensä, osin työnantajan toimesta.
Kuosa on yrittänyt ylläpitää työkykyään vuosien varrella eri tavoin. Hän on päivittänyt it-osaamistaan ja kurssittanut itseään; välillä itsensä ja välillä järjestelmän toimesta.
Muutamalla työtunnilla alkuun
Tällä hetkellä Kari Kuosa pitää itseään osittain työkykyisenä. Vaikka fyysinen kunto on rapistunut, tarkkuus ja järjestelmällisyys ovat jäljellä.
Hän kertoo, että työkunto selviäisi kyllä, jos työhön saisi mahdollisuuden. Pitkä työttömyysaika on syönyt terveyttä, mutta hän haluaisi kyetä olemaan töissä edes vähän. Hän sanoo pärjäävänsä työssä, joka on itsenäistä ja tarkkuutta vaativaa. Työmäärää voisi kasvattaa askeleittain, hän sanoo.
– Ei vain toistaiseksi ole löytynyt sellaista työnantajaa, jolle tällainen osatyökykyinen kelpaisi kokeiluun, hän sanoo.
Ei koskaan työelämässä
39-vuotias Maarit Kaitaranta-Rajala Hämeenlinnasta on ollut työkyvytön käytännössä koko aikuisikänsä. Koko peruskoulun ajan koulukiusattu Kaitaranta-Rajala sairastui vakavaan masennukseen jo parikymppisenä.
Datanomi-, kokki- ja lähihoitajaopinnot ovat keskeytyneet masennuskierteeseen. Masennus on kroonistunut, ja sitä hoidetaan lääkkeillä ja terapialla. Huonoina jaksoina sängystä nouseminen, syöminen ja hygieniasta huolehtiminen ovat vaikeita.
– Ilman terapiaa ja lääkkeitä en olisi täällä enää, sen verran vaikeaa on välillä, hän kertoo puhelimitse.
Nuorempana Kaitaranta-Rajala haaveili lähihoitajan työstä. Hän ei kuitenkaan pysty työhön, ja on sen todennut useaan kertaan lääkäreillekin. Kunnosta huolimatta hänelle suositellaan kuntouttavaa työtoimintaa työkyvyttömyyseläkkeen sijaan.
– Olen kuulemma liian nuori eläkkeelle, hän kertoo.
Joskus lääkkeet jäävät ostamatta kun rahaa ei ole
Kaitaranta-Rajala saa työmarkkinatukea ja hänen puolisonsa saa työkyvyttömyyseläkettä ja eläkkeensaajan asumistukea. Jos Maarit asuisi yksin, rahat yksinkertaisesti loppuisivat.
Muutaman kerran vuodessa käy niin, että täytyy valita ruoan ja lääkkeiden ostamisen välillä. Silloin esimerkiksi verenpainelääkkeet jäävät apteekkiin.
Kaitaranta-Rajala haaveilee, että pääsisi työkyvyttömyyseläkkeelle, koska hän ei pysty työhön. Huolimatta siitä, että hän ei pysty työhön, hän haluaisi tuntevansa olla osa yhteiskuntaa.
– Mutta sellaisia ihmisiä, jotka eivät pysty töihin, ei pitäisi pitää järjestelmässä työttöminä.
Kaitaranta-Rajala yrittää lähteä joka päivästä kodistaan ulos. Ulkoilemaan, kiertämään kirpputoreja, tapaamaan ihmisiä.
– Haluaisin tuntea kuuluvani osaksi yhteiskuntaa. Kun laitan elämän risaiseksi, ostan jonkun hyvän lehden, hän kertoo.
Miten tuntea itsensä osalliseksi?
Kari Kuosa, Jukka-Pekka Helander ja Maarit Kaitaranta-Rajala ovat pitkäaikaistyöttömiä, joiden työllistyminen jatkossakaan ei vaikuta kovin todennäköiseltä. Kaikki toivat kuitenkin esiin halunsa olla mukana yhteiskunnassa.
Tutkija Lars Leemann Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta tutustui heidän kertomuksiinsa. Hän kuvaa kokemuksia pitkäaikaistyöttömille hyvin tyypillisiksi.
Ilahduttavaa Leemannin mukaan on oma aktiivisuus, jonka ylläpitäminen ei pitkän työttömyyden jälkeen ole itsestäänselvyys. Jokaisen tarina on erilainen, joten työllisyystoimienkin pitäisi olla räätälöityjä, hän toteaa.
– Mutta se, onko vuosikymmenien työttömänä olleen paikka edelleen olla työtön työnhakija, on eri asia.
Köyhyysrajalla elävän ihmisen tulevaisuusnäkymät Leemannin mukaan merkittävästi heikommat kuin muilla. Siksi esimerkiksi eläkepäätös voi lisätä osallisuuden kokemusta ja vähentää taakkaa tuloksettomasta työnhausta.
Työttömän osallisuutta yhteiskuntaan lisää toimeentulon riittävyys ja ennakoitavuus sekä palveluiden saatavuus.
– On tärkeää kokea kuuluvansa yhteisöön, ja että oman elämän kulkuun voi vaikuttaa. Siksi ihmisen pakottaminen johonkin, mihin he eivät pysty, voi heikentää osallisuuden kokemusta entisestään, toteaa tutkija Lars Leemann.
Korjattu 24.1.2025 klo 15.10: Jukka-Pekka Helander on 56-vuotias, ei 46-vuotias, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.