Etelä-Savossa useita onnettomuuksia alkuviikolla – yksi vaati ihmishengen

Yhden onnettomuuden raivaustyöt olivat käynnissä vielä tiistai-aamuna.

Hätänumero 112.
Kuva: Jani Aarnio / Yle
  • Milka Krogerus

Syyskuun ensimmäisellä kokonainen viikko käynnistyi liikenteessä synkästi. Etelä-Savossa sattui maanantain ja tiistai-aamun välillä kolme liikenneonnettomuutta.

Maanantain ja tiistain välisenä yönä Viitostiellä Mikkelissä sattui liikenneonnettomuus, josta oli liikennehaittaa useita tunteja.

Pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan betonielementtejä kuljettanut kuorma-auto suistui tieltä ja päätyi osittain Käähkämälampeen.

Pelastuslaitos ja hinausliike estivät kuorma-autoa vajoamasta lampeen, eikä henkilövahinkoja sattunut.

Aamukolmen aikaan tapahtuneen onnettomuuden tarkempi paikka on Tikkalan ja Pitkäjärven liittymien välillä.

Raivaustöiden takia tapahtumapaikalla on ollut selvää liikennehaittaa aamuun saakka. Aamukahdeksan aikaan tie oli suljettu liikenteeltä. Liikenneviraston mukaan Viitostie avattiin jälleen liikenteelle noin kello 13.40.

Yksi menehtyi, yksi loukkaantui vakavasti

Etelä-Savossa valtatiellä 13, Savitaipaleen rajalla sattui maanantai-iltana onnettomuus, jossa henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä ulos tieltä.

Auton matkustaja pääsi ulos omin avuin, mutta ulkomaalaisen mieskuljettajan saamiseksi autosta, pelastuslaitos joutui irrottamaan kuljettajan puolen oven.

Kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa vakavasti ja hänet kuljetettiin lääkärihelikopterilla Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Matkustaja loukkaantui lievemmin ja hänet toimitettiin Mikkelin keskussairaalaan.

Valtatiellä 13 tapahtui Mikkelin toisella puolella maanantaina myös toinen onnettomuus, jossa yksi henkilö menehtyi.

Kaikkia kolmea tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Muokattu 5.9. klo 09.44: Lisätty tieto onnettomuusuhrin kansalaisuudesta, sukupuolesta ja kuljettamisesta KYSiin. Lisäksi lisätty tieto poliisitutkinnan rikosnimikkeistä.

Muokattu 5.9. klo 14.22: Viitostie avattiin liikenteelle jälleen noin kello 13.40.