Hotelli Punkaharjun myynti on keskeytetty.
Korkeimman tarjouksen kesän huutokauppamyynnissä tehneet loppilaiset Mikko Ranta-Huitti ja Hannu Huitti ovat vetäneet tarjouksensa pois, eivätkä allekirjoita kohteesta laadittua kauppakirjaa.
Asiasta uutisoi Itä-Savo.
Itä-Savon tavoittama konkurssipesän hoitaja Esko Liimatainen kertoo, että hän ei ole koskaan aikaisemmin törmännyt vastaavaan.
– Huutokauppaan aiemmin osallistuneiden oikeusturva edellyttää, että huutokauppa uusitaan myöhemmin syksyllä, Liimatainen kertoo lehdelle.
Liimatainen kertoo Ylelle, että huutokauppa uusitaan mahdollisesti lokakuussa.
– Mikäli saamme asiat järjestettyä siten, että huutokauppa voidaan järjestää uudelleen lokakuussa, sanoo Liimatainen.
Konkurssipesä ja ostosta vetäytyneet keinosiemennyksellä menestyneet yrittäjät eivät voi tai eivät halua kommentoida hotellin tilannetta. Yle uutiset ei ole tavoittanut huutokaupan voittaneita.
Malli ja yrittäjä Saimi Hoyerin luotsaama Hotelli Punkaharju ajautui konkurssiin huhtikuussa suurten velkojen vuoksi. Mikko Ranta-Huitin ja Hannu Huittin lisäksi kahdeksan muuta oli ostamassa hotellia ja siihen kuuluvaa irtaimistoa.
Hotelli Punkaharjun konkurssipesä alkoi valmistella kauppakirjaa elokuun alussa, kun se oli hyväksynyt 745 000 euron kauppahinnan.
Taidekeräilijöinä tunnetut Ranta-Huitti ja Huitti ovat pitäneet kesäisin hotellin läheisyydessä vanhassa asemarakennuksessa kesägalleriaa. He ovat innokkaita taiteenkeräilijöitä ja heillä oli suunnitelmia saada taide- ja hotellitoiminta palvelemaan etenkin paikallisia.
Hotellin historia alkaa 1800-luvun lopulta Suomen suurruhtinaskunnasta. Entistä metsänvartijan asuntoa on myöhemmin laajennettu hotelliksi, mutta ravintolan lisäksi hotellissa on vähän majoitustilaa. Kiinteistökauppaan ei ole kuulunut Saimaan Puruveden rannalla olevaa Keisarinnan huvila.
Lisätty 6.9.2023 kello 11.46 konkurssipesän hoitaja Liimataisen kommentti huutokaupan uudelleen järjestämisestä.